SEURAKUNTAYHTEYDESTÄ

[Emil]

SEURAKUNTAYHTEYDESTÄ MUUTAMA SANANEN TEILLEKKIN SYDÄMELTÄNI.

On hyvä olla jokin maanpäällinen seurakuntayhteys, vaikkei mihinkään nimellisesti kuuluisikaan, mutta jos joudut tyytymään vain vain kuulijan ja yhdessä rukoilijan ja yhdessä laulajan rooliin, kun et kuulu nImellisesti seurakuntaan, niin armolahjat jää käyttämättä ja seurakunta on hengellisesti köyhä ja vain kytevä, kun sen tulisi roihuta....Seurakuntien vanha totuttu malli on suuri syy tähän. Liika varovaisuus ja pelko ja oman hallinnan menettämisen pelko ja kymmenysten maksajien menettämisen pelko ja ties mikä, estää seurakunnan jäsenten armolahjojen rohkean käytön koko seurakunnan rakentumiseksi. Alkuseurakunta oli varmasti erilainen ja siellä jokainen sai käyttää armolahjojaan.


18.02.2025 19:47

Se että haluaisin enemmän osallistuvan seurakunnan ja armolahjojaan käyttävän seurakunnan on unelmani.

Minun tulusi myös saada sanoa seurakunnalle, mitä sydämelläni on, ja seurakunnan tulee sitten koetella kaikki Raamatulla ja pitäö se mikä hyvää on.

Minun ei tarvitse olla kokoajan äänessä tai olla oikeassa,. joskus olen väärässäkin vaikka luulen ja uskon olevani oikeassa...mutta joskus taas olen oikeassa ja muut eivät sitä välttämättä heti ymmärrä ja jotkut ei ymmärrä vasta kuin perillä..

[kalamos]

Niinkuin tällä foorumilla on
tarkoituksen mukaista,
niin katsotaanpa Raamatusta,
mitä se sanoo
seurakuntayhteydestä.

Paavali kirjoitti seurakuntakirjeitä.
Yksi on ylitse muiden,
sillä siinä Paavali julistaa
sen evankeliumin,
jonka oli Kristukselta tiedoksi saanut.

kaikille Roomassa oleville
Jumalan rakkaille
kutsutuille pyhille

Normaalisti Paavali aloittaa tyyliin:

Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle

Mutta nyt Paavali ei käytä sanaa
seurakunta
ennenkuin lopputervehdyksissä
lähettää terveisiä
sisar Foibelle
Kenkrean seurakunnan palvelijalle.

Sitten Paavali lähettää tervehdyksen
Priskan ja Akylaan kodissa
kokoontuvalle seurakunnalle.

Samalla Paavali välittää
kiitokset paitsi itseltään
myös kaikilta pakanaseurakunnilta
Priskalle ja Akylaalle.

Sitten Paavalin kautta
lähettää tervehdyksen Roomalaisille
Gaius (Korinton) seurakunnan majanantaja.

Ja lopuksi kaikki Kristuksen seurakunnat
tervehtivät Roomassa olevia pyhiä.

Mutta muutoin Paavali ei käytä
Roomalaiskirjeessä ollenkaan sanaa
seurakunta.

niin me, vaikka meitä on monta,
olemme yksi ruumis Kristuksessa,
mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä;

Roomassa olevien pyhien joukko
on siis yksi ruumis Kristuksessa.
Se muodostuu jäsenistä,
jotka nekin ovat ruumiita.
Ja toisaalta kaikki seurakuntaruumiit
muodostavat yhdessä
Kristuksen Ruumiin.

Perusyksikkö on yksi ihmisruumis.
Minäkin asun ruumiissa.
Siinä on monta jäsentä.
Esimerkiksi

kaksi silmää,
kaksi korvaa,
kaksi kättä,
kaksi jalkaa,
yksi suu,
yksi nenä

Miten nämä voivat olla
toistensa jäseniä.

Siten, että ne muodostavat
yhden toimivan kokonaisuuden:
Ruumiin.

Ilman silmiä
jalkani eivät voisi
kuljettaa minua niin,
etten törmäile.

Näin silmät palvelevat jalkoja.

Ilman jalkoja
en voisi lähestyä silmieni
havaitsemaa kohdetta.

Näin jalat palvelevat silmiä.

Kaikki ruumiinjäsenet mudostavat
yhden toimivan kokonaisuuden.

Minun ruumiini on aikalailla
raihnainen.

Vasen silmä on kovin kovin likinäköinen.
Ilman laseja, minun täytyy tuoda
kohde muutaman sentin päähän silmästäni,
jotta voin sen nähdä.

Vasen korvani on täysin kuuro.
Se merkitsee paljon enemmän
kuin vain sitä,
että kuulen vain yhden korvan volyymilla.

Minä en tunnista äänen suuntaa.
Jos vaimoni huutaa minulle jotain,
mikä edellyttä, että
minun täytyy lähestyä häntä,
niin joudun huhuilemaan,
että missä sinä olet.

Oletko ylhäällä vintissä
vaiko alhaalla kellarissa,
vaiko asuinkerroksen makuuhuonessa
vaiko ihan toisessa päässä apukeittiössä.

Kumpikaan käsi ei ole kunnossa.
Oikealla en voi käyttää hiirtä.
Vasenkin on heikko ja liikerajoitteinen.

Kaiken kaikkiaan elän
ihan selvästi kuolevaisessa ruumiissa.

Mutta silti ymmärrän,
että ruumis on tärkeä kokonaisuus,
jossa sen eri jäsenet toimivat
omalla toimintakyvyllään palvellen
pään tahtoa.

Ja jostain tällaisesta kokonaisuudesta
Paavali puhuu ohjeistaessaan
Roomassa olevaa seurakuntaa
eli uloskutsuttujen joukkoa
toimimaan siten,
että itse kunkin ruumis
palvelisi yhdessä muiden kanssa
järjellisesti niin,
että kukin jäsen ymmärtäisi
oman armoituksensa.

Niin minä
Jumalan armahtavan laupeuden kautta
kehoitan teitä, veljet,
antamaan ruumiinne
eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi;
tämä on teidän
järjellinen jumalanpalveluksenne.

Älkääkä mukautuko
tämän maailmanajan mukaan,
vaan muuttukaa
mielenne uudistuksen kautta,
tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto,
mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.

Sillä sen armon kautta,
mikä minulle on annettu,
minä sanon teille jokaiselle,
ettei tule ajatella itsestänsä enempää,
kuin ajatella sopii,
vaan ajatella kohtuullisesti,
sen uskonmäärän mukaan,
minkä Jumala on kullekin suonut.

Sillä niinkuin meillä
yhdessä ruumiissa on monta jäsentä,
mutta kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä,

niin me, vaikka meitä on monta,
olemme yksi ruumis Kristuksessa,
mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä;

ja meillä on erilaisia armolahjoja
sen armon mukaan,
mikä meille on annettu

Jokainen seurakunta
eli uloskutsuttujen joukko
on tällainen kokonaisuus,
jossa on erilaisilla armoituksilla
varustettuja ihmisiä eri tehtäviin.

jos jollakin on profetoimisen lahja,
käyttäköön sitä sen mukaan,
kuin hänellä uskoa on;

Jos virka,
pitäköön virastaan vaarin;

jos joku opettaa,
olkoon uskollinen opettamisessaan;

jos kehoittaa,
niin kehoittamisessaan;

joka antaa,
antakoon vakaasta sydämestä;

joka on johtaja,
johtakoon toimellisesti;

joka laupeutta harjoittaa,
tehköön sen iloiten.

Tällainen seurakuntaruumis eli -perhe
tarvitsee keskinäistä rakkautta.

Olkoon rakkaus vilpitön,
kammokaa pahaa,
riippukaa hyvässä kiinni.

Olkaa veljellisessä rakkaudessa
helläsydämiset toisianne kohtaan;
toinen toisenne kunnioittamisessa
kilpailkaa keskenänne.

Tällä kertaa minua puhutteli
tuossa avauksen jakeessa
erityisesti se,
että me olemme toistemme jäseniä.

En ole ennen pysähtynyt sitä ajattelemaan.
On seurakuntia,
jossa tämä ei ehkä kovinkaan hyvin toteudu.

Jos seurakunta on kovin suuri,
niin sen jäsenet eivät välttämättä
edes tunne toisiansa.

Ja silloin jäsenten yhteistoiminta
ei tietenkään voi toteutua.

Mutta tiiviissä perheyhteisössä
voi toteutua se,
että siihen kuuluvat
ovat toistensa jäseniä.

Ensin kuuluin isoon seurakuntaan.
Itse asiassa olin täysin ulkopuolinen.
Ei kukaan tarvinnut minua mihinkään.

Mutta sitten Jumala johdatti minulle
vaimon toisesta seurakunnasta,
josta tuli kotini.

Se olikin sitten jo kovin toisenlainen.
Ihmiset välittivät toisistaan. Aidosti.

Ja itse asiassa oli vielä niin,
että uudessa asuinkunnassani,
oli pienen pieni seurakunta,
joka tavallaan oli osa tuota
pääseurakuntaa,
mutta kuitenkin ihan virallisestikin
oma seurakuntansa.

Ja nyt maailma muuttui täysin.
Minua tarvittiin.

On toki ollut mahtavaa olla
läsnä suurissa
monituhatpäisissä kokoontumisissa.

Mutta voi mikä siunaus on
saada kokea yhteyttä pienen pienessä
ihmisryhmässä,
jossa joukko ihmisiä
vähän sieltä ja täältä on
yhdessä koolla,
Kristuksen ruumiin jäsneninä,
ja jokainen tuntee toisensa
tämän yhteyden tähden,
vaikka ei muuten ollenkaan tuntisi.