Vieras kirjoitti:
Aatami oli maailma vallitseva, koska hän oli se "pää"? Hänellä oli siis valta vallita maailma? Siksikö käärme yritti saada sen vallan itselleen pettääkseen Eevan kautta?
Kolme kysymysmerkkiä,
joihin jokaiseen vastaan
KYLLÄ.
Eräänä päivänä
kaikkein ihastuttavimman
Jumalan luoman olennon
sydämessä havaittiin muutos.
Ja tämä aiheutti suuren surun
Jumalan sydämessä.
Käännettä takaisin
ei koskaan tapahtunut.
Ja niin syttyi sota.
Aamuruskon poika enkeleineen
hävisi tuon sodan
Mikaelille ja hänen enkeleilleen.
Aamuruskon poika heitettiin enkeleineen
taivaasta maan päälle.
Valonkantajasta oli tullut
pimeyden ruhtinas.
Valkeuden enkeleistä
pimeyden henkiolentoja.
Jos Jumala olisi edeltä tiennyt,
että näin kävisi,
niin kaikki olisi ollut näytelmää,
jonka käsikirjoitukselle ei kukaan
olisi mitään voinut.
Mielestäni ei ole mitenkään
mahdollista,
että Jumala olisi kirjoittanut
noin kauhean näytelmän.
Mutta.
Kun Jumala päätti luoda
lähes jumal-olentoja,
jotka voivat tehdä,
mitä heidän sydämensä halajaa,
niin toki
tarvittiin suunnitelma
siltä varalta,
että joku valitsisi
jossain vaiheessa
pimeyden valkeuden sijasta,
vihan rakkauden sijasta,
kuoleman elämän sijasta.
Ja eräänä päivänä
tällainen havainto tehtiin.
Vika ei ollut Jumalassa.
Jumalan luomus oli täydellinen.
Siihen saakka kunnes
- yllätys yllätys -
tämän täydellisistä täydellisimmän
sydämessä havaittiin vääryys.
Synti,
joka erottaa saaliinsa
Jumalan yhteydestä,
oli syntynyt.
Aamuruskon pojan sydämessä.
Eikä Aamuruskon poika
luopunut vääryydestään.
Päinvastoin hän yritti
kaapata itselleen
Jumalan Pojan valtaistuimen.
Ja nyt on riita-asia
Jumalan ja Jumalan luoman
Aamuruskon pojan välillä.
Rakkaus vastaan viha.
Valkeus vastaan pimeys.
Elämä vastaan kuolema.
Koska Jumala on vanhurskas,
siis täydellisen oikeudenmukainen,
ei Hän voinut siitä vaan
heittää Aamuruskon poikaa
ja sen joukkoja
lukkojen taakse.
Ja niin oikeus päätti vanhurskaasti,
että laaditaan kirjakäärö.
Kirjakääröön kirjoitettiin monenlaista.
Ja sitten Jumala
ja myös Aamuruskon poika
sitoutuivat tuon kirjakäärön
mukaiseen ratkaisuun.
Tuossa oikeudenkäynnissä
sovittuun asiaan perustuen
paholainen luuli voittaneensa asian,
kun sai Aadamin syömään kielletyn hedelmän.
Mutta paholainen oli niin huono
näissä oikeus- eli vanhurskausjutuissa,
että tuomio julistettiinkin sille.
Paholainen ei voinut aavistaakaan,
että Jumala Rakastaisi ihmistä niin paljon,
että antaisi oman Ainokaisen Poikansa
tuomittavaksi meidän rikkomustemme tähden.
Ja näin se kiista,
joka sai alkunsa Aamuruskon pojan
katkeruudesta ja kateudesta
Aamuruskoa eli Jumalan Ainokaista Poikaa kohtaan,
ratkesi jo Paratiisissa.
Toteen näytetyksi tuli,
että Jumala on Rakkaus,
eikä Hänessä ole mitään vääryyttä,
niinkuin Aamuruskon poika oli ajatellut,
kun ei saanut korottaa istuintaan
Jumalan rinnalle,
jossa Jumalan Ainokaisen Pojan istuin oli.
Mutta väliaikaisen hallintavallan
paholainen nyt sai,
kun Aadam maan hallitsijana
uskoi ja totteli paholaista
eli antoi valtansa hänelle.
Golgatalla tuo valta kuitenkin murtui.
Mutta edelleen ihmiset
antautuvat pahan valtaan.
Ja loppuviimein paholainen
saa hirmuvallan tällä planeetalla,
kun Kristuksen Ruumis eli seurakunta
on Yljän toimesta viety Isän Kotiin.
Silloin paholainen saa riehuta
maan päällä niin kuin vain
tämän maailman jumala riehuta voi.
Ja hänellä on apuna tässä
antimessias eli antikristus
sekä väärä profeetta.
Jumalan Rakkaus kutsuu silloinkin ihmisiä,
mutta ihan loppuvaiheessa
ei kukaan enää tee parannusta.
Ja kun paholainen on juuri
saamassa aikaan sen,
että ihmiskunta tuhoaisi itsensä kokonaan,
tulee Jeesus takaisin vihityn Morsiamensa kanssa
ja estää tuon täystuhon
ja perustaa Valtakuntansa.
Ja silloin paholainen siivotaan pois
syvimpään kuiluun tuhannen vuoden ajaksi.
Ja paratiisimaiset olosuhteet
alkavat maan päällä.
Ihmiset ja eläimet muuttuvat
ihan toisenlaisiksi.
Ihmiset eivät enää opettele sotimaan
eivätkä eläimetkään syö enää toisiaan.
Mutta sota voitettiin jo Golgatalla,
jossa toteutui
paratiisissa annettu lupaus
Vaimon Siemenestä,
joka murskaa käärmeen pään.
Ja tuo käärme tarkoittaa
tietenkin itse paholaista,
jota nimitetään Raamatussa
suureksi lohikäärmeeksi.
Se sai vallan paratiisissa,
mutta kuitenkin tuo valta
hiipui heti alkuunsa,
kun sen toive ihmissuvun
eliminoimisesta tuona lankeemuksen päivänä
ei toteutunutkaan,
kun viattoman karitsan nahasta tehty
verinen vaippa peitti
Aadamin ja Eevan alastomuuden.
Viaton kuoli jo silloin ihmisen edestä.
Ja paholaisen valta on siitä alkaen
huvennut ja huvennut.
Ja kun se lopuksi on jo
heitetty taivaan avaruuksistakin
maan päälle,
ja se riehuu täällä siten
kuin Ilmestyskirjassa on kerrottu,
niin se on kaikesta hirmuisuudestaan huolimatta
tosiasiassa jo alimmalla tasolla maan pinnalla
ennen syvyyden kuiluun sulkemistaan.