Raamattu on Jumalan omasivu

Jo 1960-luvulla tutkijat päättelivät, että aika on emergentti ilmiö, joka johtuu kvanttien lomittumisen luonteesta ja esiintyy vain universumin sisällä oleville tarkkailijoille. Universumin ulkopuolella oleva teoreettinen tarkkailija näkee puolestaan vain staattisen ja muuttumattoman maailmankaikkeuden. Näin ajan kuluminen on ikään kuin illuusio.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009430742.html

Mielenkiintoinen artikkeli,
josta en mitään ymmärtänyt.
Viimeinen kappale kuitenkin kosketti:

Sinfonian lopullinen versio valmistui vuonna 1919. Näin Sibelius itse kuvaili sitä päiväkirjassaan luomistyön aikana:

”Ikään kuin Isä Jumala olisi viskannut mosaiikinpalasia taivaan permannosta ja pyytänyt minua selvittämään, millainen kuvio on ollut.”

Universumin ulkopuolella oleva Luoja Jumala on niin suuri, että taivasten taivaisiin Hän ei mahdu.


Universumin ulkopuolen tarkkailija voi liikkua luomansa universumin alusta loppuun, mihin kohtaan tahansa koska aikaa ei ole, on vain kaikki alusta loppuun heti tarkasteltaessa ja nähtävissä. Aika matkustus on universumin ulkopuoliselle tarkkailijalle täysin mahdollista. Aika on illuusio, mutta kerran maanpäällä kun uudessa maassa ja uusissa taivaissa on sama tilanne, ei ole enää aikaa, alkaa ikuisuus.

Emilio kirjoitti: Aika on illuusio, mutta kerran maanpäällä kun uudessa maassa ja uusissa taivaissa on sama tilanne, ei ole enää aikaa, alkaa ikuisuus.

Viittaatko tällä tähän?

Johannes (Ilm 10:5-7) kirjoitti:
Ja enkeli,
jonka minä näin seisovan
meren päällä ja maan päällä,
kohotti oikean kätensä taivasta kohti
ja vannoi hänen kauttansa,
joka elää aina ja iankaikkisesti,
hänen, joka on luonut
taivaan ja mitä siinä on,
ja maan ja mitä siinä on,
ja meren ja mitä siinä on,

ettei enää ole oleva aikaa,
vaan että niinä päivinä,
jolloin seitsemännen enkelin
ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasunaan,
Jumalan salaisuus käy täytäntöön
sen hyvän sanoman mukaan,
jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille.

Tuo ilmaisu
aina ja iankaikkisesti
on kirjaimellisemmin käännettynä
aikakausista aikakausiin
tai
ikuisuuksista ikuisuuksiin.

Tuo kohta ei oikein anna
sellaista kuvaa,
että aika tai ajanjaksot lakkaisivat.

Minun täytyy nyt lopettaa
tämän viestin kiroittaminen,
kun aika loppuu.

Ikuisuus ei suinkaan tarkoita paikalleen jähmettymistä, eikä liikkumattomuutta. Ikuisuus on tila ja paikka joka ei kulu, ei lopu, aika ei kulu, on kokoajan vain tämä hetki. Ikuisuus olento liikkuu ikuisuudessa ja tekee erilaisia asioita ikuisuuden, mutta ikuisuus vain on ja se on loppumaton. Kvanttifysiikassa sille on oma terminsäkkin.

Ikuisuutta kuvataan
VT:n sivuilla erityisesti sanalla
olam

Toinen tärkeä sana aikajaksolle
VT:ssa on ad

Olam tarkoittaa itse asiassa vain
salaista/kätkettyä.

Kumpikaan
ei varsinaisesti tarkoita mitään
alutonta tai päättymätöntä.

Ikuisuus ei siis ole
yksi päättymätön suora ilman jaksoja.

Esimerkiksi päivä ja yö vaihtelevat edelleen,
vaikka pimeyttä ja synnin yötä ei enää olekaan.

Johannes (Ilm 4:2-8) kirjoitti:
Ja katso,
taivaassa oli valtaistuin,
ja valtaistuimella oli istuja.

Ja istuja oli näöltänsä
jaspis- ja sardionkiven kaltainen;
ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari,
näöltänsä smaragdin kaltainen.

Ja valtaistuimen ympärillä oli
kaksikymmentä neljä valtaistuinta,
ja niillä valtaistuimilla
istui kaksikymmentä neljä vanhinta,
puettuina valkeihin vaatteisiin,
ja heillä oli päässänsä kultaiset kruunut.

Ja valtaistuimesta lähti salamoita
ja ääniä ja ukkosen jylinää;
ja valtaistuimen edessä
paloi seitsemän tulisoihtua,
jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä.

Ja valtaistuimen edessä
oli ikäänkuin lasinen meri,
kristallin näköinen;
ja valtaistuimen keskellä
ja valtaistuimen ympärillä
oli neljä olentoa,
edestä ja takaa silmiä täynnä.

Ja ensimmäinen olento
oli leijonan näköinen,
ja toinen olento nuoren härän näköinen,
ja kolmannella olennolla oli
ikäänkuin ihmisen kasvot,
ja neljäs olento oli
lentävän kotkan näköinen.

Ja niillä neljällä olennolla
oli kullakin kuusi siipeä,
ja ne olivat yltympäri
ja sisältä silmiä täynnä.

Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää:
"Pyhä, pyhä, pyhä on
Herra Jumala, Kaikkivaltias,
joka oli ja joka on ja joka tuleva on".

Uuden Testamentin puolella
siis käytetään sanaa aion
Se tarkoittaa aikakautta/aikajaksoa.

Esimerkiksi kun
Raamatun aivan viimeisillä riveillä
kerrotaan meidän ihmisten tehtävästä
ikuisuudessa, niin sanotaan:

Johannes (Ilm 22:5) kirjoitti:
he hallitsevat aina ja iankaikkisesti

Kirjaimellisemmin tämän kohdan kääntää Saarisalo:

Saarisalo

Johannes (Ilm 22:5) kirjoitti:
hallitsevat mailmanajasta mailmanaikaan

Alkutekstissä lukee tus aionas ton aionon

Me siis tulemme hallitsemaan
aikakaudesta aina uuteen aikakauteen.
Mikään tylsä tai toimeton
tulevaisuus ei edessämme siis ole.

Siis alkutekstissä on
kaksi kertaa sana aion,
ja silloin
täydellisessä käännöksessä
on tietenkin samoin,
niinkuin esimerkiksi
AS:n käännöksessä on kaksi kertaa
sana maailmanaika.

εις τους αιωνας των αιωνων
eis tús aiónas tón aiónón
aikakausiin aikakausien

Molemmat aion-sanat ovat alkutekstissä
tässä ilmaisussa monikkomuodossa,
ja monikkomuodossa oleva aion
tarkoittaa myös maailmaa.

Ja niin Aapeli Saarisalon käännös
on kyllä todella hyvä käännös
ottaen huomioon tuon sanan
koko merkityksen:
maailmanajasta maailmanaikaan

Ikuisuus merkitsee
uusia aikoja ja uusia maailmoja,
ja me tulemme hallitsemaan
näitä maailmoja,
niinkuin ihmiselle alunperinkin
annettiin tehtäväksi
hallita tätä yhtä pientä planeettaa.