Paavali (2 Tess 2:1) kirjoitti:
Mutta mitä tulee
meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen
tulemukseen
ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä
Tuossa mainitaan ensin paruusia.
Eli se tarkoittaisi todellakin
Jeesuksen Kirstuksen
eli Jeesuksen Messiaan
näkyvää tulemista
taivaasta maan päälle
perustamaan Valtakuntansa.
Mutta sitten mainitaan toinen asia.
Meidän kokoontumisemme Hänen tykönsä.
Tämä tarkoittanee seurakunnan tempausta.
Heti seuraavaksi
Paavali sitten lohduttaa
pahasti järkyttyneitä tessalonikalaisia
todeten seuraavasti:
Paavali (2 Tess 2:1-2) kirjoitti:
niin me pyydämme teitä, veljet,
ettette anna minkään hengen
ettekä sanan
ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen
heti järkyttää itseänne,
niin että menetätte mielenne maltin,
ettekä anna niiden itseänne peljästyttää,
ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
Siis, jos Herran päivä jo
olisi läsnä tai asetettu tai seisoisi,
niin se olisi kauhea asia.
Mutta Paavali lohduttaa,
että tuo kauheus ei vielä ole tullut.
Ja sitten Paavali alkaa kertaamaan
aikaisemmin heille opettamaansa
koskien meidän kokoontumistamme
Hänen tykönsä eli tempausta.
Ensimmäisessä kirjeessään tessalonikalaisille
hän oli näitä myös tuonut esiin.
Siinä hän selittää
1
ensin tempausta
2
sitten Herran päivän tulemista,
mutta ei puhukaan paruusiasta.
Siis Jeesuksen paluu
ja Hänen valtakuntansa perustaminen
ei tapahdu ensimmäisenä tempauksen jälkeen
vaan antikristuksen ja pahan valtakunnan tuleminen.
Siis ensin koittaa Herran vihan päivä.
Sitten Jeesus palaa
eli tapahtuu paruusia.
Ja ensimmäiseksi tämän jälkeen
maan päällä elävien tuomitseminen.
Ja niin alkaa tuhatvuotinen
Kristuksen eli Messiaan Valtakunta.
Mutta meidän asuinsijamme
on tempaushetkestä alkaen
Isän Kodissa
Taivaallisessa Jerusalemissa
Ylkämme kanssa.
Ja tuo keskustelumme aihe
eli viimeinen pasuuna
on sotaanlähdön pasuuna,
ja se soi koko sen ajan,
jonka Kristuksen Morsian
on poissa maan päältä.
Koko sen ajan täällä on sota
ja kaikkinainen hävityksn kauhistus
kun sinettejä avataan
pasuunoihin puhalletaan
ja vihanmaljoja vuodatetaan
ensimmäisestä Ilmestyskirjan
henkivaltaratsukon liikkeellelähdöstä alkaen
siihen asti,
että tapahtuu paruusia
eli Jeesus palaa takaisin pyhiensä kanssa.
Kaikkea tätä Paavali oli opettanut
tessalonikalaisille.
Ei ihme,
että he olivat menneet vähän sekaisin,
ja heitä oli helppo vietellä uskomaan
melkein mitä tahansa.
Ja nyt he uskoivat,
että seurakunnan tempaus oli jo tapahtunut,
ja he olivat jääneet siitä pois,
ja Herran vihan päivä koittaisi
ja tuhoaisi heidät.
Mutta Paavali sanoo,
että ei tuo Herran vihan päivä koita
ennenkuin pahan kominaisuus
astuu valtaan maan päällä
ja antikristus asettuu Jumalan temppeliin
ja julistaa olevansa Jumala.
Tämä kolme ja puoli vuotta pitkä
ajanjakso eli ahdistuksen ajan jälkipuolisko
alkaa niin,
että saatana
heitetään taivaan avaruuksista maan päälle.
Sitten pakanakansojen merestä nousee
peto eli antikristus.
Sittean Israelin maasta toinen peto
eli väärä profeetta.
Siis ensin seurakunnan tempauksen
eli poisasettamisen
eli poislähdön
eli postumisen jälkeen
tapahtuu pahuuden henkivaltojen
ratsastaminen maan päälle.
Sitten ahdistuksen ajan puolivälissä
tapahtuu saatanan paruusia
ja sitten Jeesuksen paruusia
ja saatana työnnetään syvyyden kuiluun
pois maan päältä.
