En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

Kahvila. Terveys. Media.
Turvallisuus. Tieto ja taito. Arkisto.
Ord och Livet. Word and Life. Слово и Жизнь.

En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja Emilio » 17.11.2023 17:35

Kun vierailen eri seurakunnissa, en sovi niiden seurakuntien odottamiin ja noudattaminen rooleihin.


En suostu istumaan kiltisti penkissä tai vain seisomaan siellä missä seurakunnan jäsenet yleensä istuu tai seisoo. En suostu vain kuin esityksen katsojan rooliin,ei minä haluan näyttämölle, seurakunnan eteen, esiin, antamaan kaikkea sitä mitä minulla on Herralta Jeesus Messiaaltani annettavana.

En suostu vain laulamaan muiden mukana penkistä ja antamaan kolehtia ja sanomaan aamenta ja kättä kohottamalka ilmaisemaan asioita.

Ei, haluan puhua, olla esillä, olla keskipisteessä, vaikuttamassa, kuulua ja näky.
Emilio
 

Re: En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja kalamos » 17.11.2023 18:00

Kärsit ongelmasta,
josta Paavali ei kärsinyt,
josta Jeesus ei kärsinyt.

Synagoogan esimies oli se,
joka järjesteli aina kaiken
yhteistä kokoontumista varten.
Ja hän myös johti sitä.
Kaiken piti mennä kaavan mukaan.

Hän määräsi,
ketkä saivat johtaa rukoilemista,
ketkä lukivat lakitekstit,
ketkä profeettoja,
ketkä saarnasivat.

Esimerkiksi synagoogan esimiesten
käskystä Paavali ja Barnabas
saivat puheenvuoron.

:bible:
Luukas (Ap.t 13:15) kirjoitti:
Ja sittenkuin
lakia ja profeettoja oli luettu,
lähettivät synagoogan esimiehet
sanomaan heille:


"Miehet, veljet,
jos teillä on jokin kehoituksen sana kansalle,
niin puhukaa".


Aivan samoin Jeesus sai vuoronsa
Jumalanpalveluksen johtajalta.

:bible:
Luukas (4:16-20) kirjoitti:
Ja hän saapui Nasaretiin,
jossa hänet oli kasvatettu,
ja meni tapansa mukaan
sapatinpäivänä synagoogaan
ja nousi lukemaan.

Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja,
ja kun hän avasi kirjan,
löysi hän sen paikan,
jossa oli kirjoitettuna:


"Herran Henki on minun päälläni,
sillä hän on voidellut minut
julistamaan evankeliumia köyhille;
hän on lähettänyt minut
saarnaamaan vangituille vapautusta
ja sokeille näkönsä saamista,
päästämään sorretut vapauteen,
saarnaamaan Herran otollista vuotta".


Ja käärittyään kirjan kokoon
hän antoi sen palvelijalle ja istuutui;
ja kaikkien synagoogassa olevien silmät
olivat häneen kiinnitetyt.


Minäkään en ole koskaan
tunkenut puhujan paikalle.
Mutta minua on monesti pyydetty
ihan kesken kokouksen.

Ja kun sitten olen puhunut,
niin kerrankin saarnaaja totesi,
kuinka kiitollinen hän oli siitä,
että rohkaistui pyytämän minua puhumaan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja Emilio » 17.11.2023 18:10

En ole tuon kaltainen. Haluan osallistua, haluan osallistuvan seurakunnan, jossa jokainen on vuorollaan äänessä. Jokaisella on jotakin annettavaa.


17.11.2023 18:15

Tarkoituksena ei ole että vain minä ja sanomani Herralta, on ainoa henkilö joka on esillä. Ei, tarkoitus on että jokainen seurakunnan jäsen on vuorollaan esillä osallistuen vaikka sitten yhdellä sanalla, tai rukouspyynöllä tai kiitoksella. Kukin vuorollaan. Kukin osallistuu. Kukaan ei istu hiljaa penkissä.


17.11.2023 19:29

Ei tule olla mitään puhujan paikkaa seurakunnassa.
Emilio
 

Re: En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.11.2023 07:30

Häiriköitkö samalla tavalla
Luterilaisen kirkon Jumalanpalveluksissa?
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja Emilio » 18.11.2023 09:15

En enää käy niissä. Erosin kirkosta ja lopetin käymisen. Koko kokoontumistapa on kovin pielessä luterilaisuudessa.
Emilio
 

Re: En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.11.2023 09:56

No miksi et sitten tee samoin
näissä muissa seurakunnissa?
Miksi Sinun siellä täytyy käydä riehumassa?

Mutta jos Sinä haluat
julistaa tai rukoilla tai todistaa
niin tämä foorumi tarjoaa Sinulle alustan,
jossa voit sen tehdä.

Eli pääkeskustelualueilla Sanoma ja Hartaus
on sopivia osioita odottamassa Sinua.

Riehua et täällä kuitenkaan voi.
Sinun täytyy noudattaa Foorumin tarkoitusta.
Kirjoittaa Rakkauden ilmapiirissä
Jumalaa ja lähimmäistä kunnioittaen.

Ole hyvä!

Rukoile! Todista! Julista! Opeta!
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja kalamos » 19.11.2023 08:48

Emilio kirjoitti:
En voi vaieta seurakunnan keskellä, kun kuulen pastorin tai paimenen tai vierailevan puhujan opeetavan minun mielestäni väärin Raamattua. Silloin yhteys loppuu, kun eivät kestä kritiikkiä ja ajavat minut mieluummin pois kuin puhujan!!!!!

Mikä avuksi tähän suureen ongelmaani?



Siis yhteys loppuu siihen,
että sinä alat kritisoida puhujaa
aina siihen pisteeseen saakka,
että Sinut ajetaan pois kokoontumisesta.

Ja itse olisit toivonut,
että tuo Sinun mielestäsi väärin
puhunut ja opettanut
olisi ajettu pois.

Ja ymmärrät itsekin,
että Sinulla suuri ongelma.

Ja kysyt:
"Mikä avuksi ... "


Kun tällä foorumilla
etsimme aina vastausta
Jumalan Sanasta,
niin Paavali kehottaa meitä näin:

:bible:
Paavali (Fil 4:5-9) kirjoitti:
Tulkoon teidän lempeytenne
kaikkien ihmisten tietoon.
Herra on lähellä.

Älkää mistään murehtiko,
vaan kaikessa saattakaa pyyntönne
rukouksella ja anomisella
kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,

ja Jumalan rauha,
joka on kaikkea ymmärrystä ylempi,
on varjeleva
teidän sydämenne ja ajatuksenne
Kristuksessa Jeesuksessa.

Ja vielä, veljet,
kaikki,
mikä on totta,
mikä kunnioitettavaa,
mikä oikeaa,
mikä puhdasta,
mikä rakastettavaa,
mikä hyvältä kuuluvaa,

jos on jokin avu
ja jos on jotakin kiitettävää,
sitä ajatelkaa;

mitä myös olette oppineet ja saaneet
ja minulta kuulleet ja minussa nähneet,
sitä tehkää,
niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.


Kun SInun lempeytesi tulee
heidän tietoonsa,
niin varmaan saat todistaakin.

Jos et kuitankaan saa,
niin saat kuitenkin rukoilla heidän puolestaan.
Jos et paikan päällä
niin sitten kammiossasi.

Paavali rukoili tähän tyyliin:

:bible:
Paavali (2 Tess 1:11-12) kirjoitti:
Sitä varten me aina rukoilemmekin
teidän puolestanne,
että meidän Jumalamme katsoisi teidät
kutsumisensa arvoisiksi
ja voimallisesti saattaisi täydelliseksi
kaiken teidän halunne
hyvään ja teidän uskonne teot,

että meidän Herramme Jeesuksen nimi
teissä kirkastuisi ja te hänessä,
meidän Jumalamme ja Herran
Jeesuksen Kristuksen armon mukaan.



Jos varsinainen ongelma on siinä,
että Sinä et pääse siellä esille,
niin siihen olen tarjonnut Sinulle
ratkaisuksi tätä foorumia.

Täällä kukaan ei aja Sinua pois.
Täällä voit julistaa ja opettaa.

Ja tunnettua on,
että paras aita lampaille on hyvä ruoka.

Kun tuot esiin puhdasta Jumalan Sanaa,
niin silloin Sinä jaat
iankaikkissen elämän sanoja.

Sellaisesta tilanteesta
lampaat eivät halua mennä pois,
vaan ne rientävät määkien paikalle,
kun näkevät Sinun ruokokynäsi jäljen.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja Emilio » 19.11.2023 13:58

En halua passiivista seurakuntaa. Haluan osallistuvan ja aktiivisen seurakunnan,jossa jokainen jäsen osallistuu kokoukseen aktiivisesti, eikä passiivisesti.


En halua katsoa kuin hienoa musiikki tai saarna tai opetus esitystä, kiltisti katsomossa!!!!
Emilio
 

Re: En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja kalamos » 20.11.2023 14:59

Jos Sinulla on tuollainen aktiviteetti,
niin ehkä Sinun pitäisi mennä
turuille ja toreille
eikä uskovien kokoontumiseen.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: En sovi totuttuun rooliin seurakunnissa

ViestiKirjoittaja Emilio » 20.11.2023 16:31

Olen mennytkin ja kokenut seurakuntayhteyttä enempi siellä.
Emilio
 

Seuraava

Paluu Extra

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa