Mitkä tekstit ovat päätyneet - Raamattuun?
Oikea vastaus: ne, jotka Jumala Henkensä inspiraation kautta on vaikuttanut.
Avaan hiukan tätä suunnatonta salaisuutta.
Uuden Testamentin puolella Jeesus on ollut sisällöntuottajana eli se, mitä sieltä tänään luemme, on lähtöisin opetuslasten kertomana, muistelemana, mieleen painamana ja teroittamana ja kahden vuosituhannen aikana se on siirtynyt eteenpäin aina painetuksi asti käyden läpi lukuisat käännösprosessit.
Ne Jeesuksen sanat, jotka luemme tänään, ovat totta ja aamen. Hiukan taustojakin saamme lukemalla tietoon, mutta itse voitelun tekee Pyhä Henki, joka muistuttamalla tuo esiin jumalallista ja taivaallista so. Jumalan tahdon.
Erityisemmin muistuttaminen toimii, kun lukemaamme Sanaa Pyhä Henki palauttaa mieleemme keskellä arjen koetuksia. Siinä asiayhteys voi olla toinen kuin parituhatta vuotta sitten!
Emme siis ole yksin, kuten Jeesus lupasikin, vaan Henkensä kautta Hän lohduttaa ja opettaa, kun me epätietoisina aloitamme uuden päivän.
Opetuslapset elivät itse Sanan keskiössä, kun Jeesus vakuutti läsnäolollaan, ja kun Hän puhui Pyhästä Hengestä opettajana, se oli kuin jatkumo jo nähdylle ja kuullulle, kun heidän ymmärryksensä sen myöhemmin käsitti. Paavalin vahva opetus on esikuvallisempaa kuin opetuslasten, koska hän ei elänyt Jeesuksen kanssa tämän eläessä, vaan hän Pyhän Hengen muuttamana ja opettamana seurasi Jeesusta. Mikään ei ollut hänelle päivänselvää, vaan hän eli kuin henkivaltojen taistelussa ikävöiden nähdä Pelastajansa kasvoista kasvoihin. Hänet, jonka äänen hän oli kuullut.
Ei meidän vielä tarvitse nähdä Jeesusta, kun Hänen Sanansa puhuu ja Hänen Henkensä sallimustenkin kautta johdattaa, mutta mitä enemmän saamme vahvistua Sanan ruuasta, sitä enemmän ikävöimme nähdä Häntä, joka antoi henkensä edestämme, että meillä tämä uusi elämä olisi.
Minua lohduttaa se, kun luettu Sana saa tulla henkeni ruuaksi. Siksikin uusi päivä ei ole minun, vaan Hänen.