Ei tuo ihan pieni kysymys ollutkaan.
Kiitos hyvästä kysymyksestä.
Valitettavasti vastaus ei tule olemaan
ollenkaan niin hyvä ja naseva kuin kysymyksesi.
Otetaan tähän vähän isompi pala
näkyviin tuosta tekstikohdasta.
Johannes (Ilm 14:1-5) kirjoitti:
Ja minä näin, ja katso,
Karitsa seisoi Siionin vuorella,
ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta,
joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
Ja minä kuulin äänen taivaasta
ikäänkuin paljojen vetten pauhinan
ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän,
ja ääni, jonka minä kuulin,
oli ikäänkuin kanteleensoittajain,
kun he kanteleitaan soittavat.
Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä
ja neljän olennon ja vanhinten edessä;
eikä kukaan voinut oppia sitä virttä,
paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta,
jotka ovat ostetut maasta.
Nämä ovat ne,
jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa;
sillä he ovat niinkuin neitsyet.
Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee.
Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,
eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu;
he ovat tahrattomat.
Minä näen tuossa kaksi eri joukkoa.
- 144 000 israelilaista Siionin vuorella
- lukemattoman suuri joukko taivaassa
Nuo israelilaiset miehet
(12 000 kustakin Israelin sukukunnasta)
ovat maan päällä liharuumiissaan,
mutta eivät naimisissa,
joten he eivät lisäänny,
eli he eivät ole sitä joukkoa,
josta edellisessä viestissäni puhuin.
Tuo taivaassa Valtaistuimen edessä oleva
valtaisa ihmismeri taas on jo ylösnoussutta joukkoa,
joten eivät hekään enää lisäänny ja täytä maata.
Sen joukon suuruus,
joka jää maan päälle eloon tuon suuren ahdistuksen jälkeen
olisi ehkä jotenkin laskettavissa Ilmestyskirjan sivuilta.
Ensin maan päältä poistuu Kristuksen Morsiusjoukko,
josta tuona tempaushetkenä maan päällä elossa olevia
on varmastikin miljardeissa laskettava määrä.
Jäljelle jäävistä neljännes saa surmansa
jo Ilmestyskirjan kuudennen luvun alkupuolella
kun pahuuden voimat ovat tehneet tuhojaan
tappaen miekalla, nälällä, rutolla ja maan petojen avulla.
Heti perään mainitaan ne,
jotka surmataan Jumalan Sanan tähden.
Ja heidän lukumääränsä kasvaa myöhemmin.
Näin voisimme jatkaa Ilmestyskirjaa,
ja aina vaan kuolleiden määrä lisääntyy.
Ja ihmiskunnan loppunäytös olisi Harmagedonilla,
jos Jeesus ei tulisi ja keskeyttäisi tuota täystuhoa.
Mutta maan päällä on siis Jeesuksen tullessa
todellakin vielä nuo mainitsemasi 144 000 israelilaista miestä,
mutta toki muitakin israelilaisia.
Eli pari lukua aimmin mainitaan Vaimo,
joka on tunnistettavissa Israeliksi,
joka on VT:n mukaan Jumalan Vaimo.
Tuo Vaimo eli Israel pelastetaan ahdistuksen läpi.
Johannes (12:6) kirjoitti:Ja vaimo pakeni erämaahan,
jossa hänellä oli Jumalan valmistama paikka,
että häntä elätettäisiin siellä
tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää.
Kun Jeesus sitten tulee taivaasta takaisin maan päälle,
niin silloin on maan päällä elossa olevien tuomion aika.
Ja Israel on aina kaikessa ensimmäinen.
Eli ensin tuomitaan Herran palvelusväki,
sekä miespuolinen että naispuolinen.
Mutta sitten heti perään Jeesus puhuu toisesta tuomiosta,
jossa tuomittavina ovat ahdistuksen läpi
hengissä selvinneet pakanakansat:
Matteus (25:32) kirjoitti:Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat,
ja hän erottaa toiset toisista,
niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
Eli nuo israelilaiset uskolliset palvelijat
sekä pakanakansoista nuo lampaat
ovat niitä,
joiden varassa 1000 vuotta kestävä
Messiaan Valtakunta lähtee liikkeelle.