Sitä ei enää ole,
koska se tuhoutui vedenpaisumuksessa.
Tuon paratiisin eli puutarhan sijainti
on aika tarkkaan kerrottu Raamatussa.
Ensinnäkin se oli idässä.
Mooses (Gen 2:8) kirjoitti:Ja Herra Jumala istutti paratiisin Eedeniin, itään,
ja asetti sinne ihmisen, jonka hän oli tehnyt.
Raamatussa kaiken keskipisteenä on Israelin alue.
Eli Eeden oli jossain Israelista itään päin.
Tarkemman selvityksen Eedenin sijainnista ja
myös tuon puutarhan sijainnista löydämme
kun luemme eteenpäin:
Mooses (Gen 2:9-15) kirjoitti:Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita,
ihania nähdä ja hyviä syödä,
ja elämän puun keskelle paratiisia,
niin myös hyvän- ja pahantiedon puun.
Ja Eedenistä lähti joki, joka kasteli paratiisia,
ja se jakaantui sieltä neljään haaraan.
Ensimmäisen nimi on Piison;
se kiertää koko Havilan maan, jossa on kultaa;
ja sen maan kulta on hyvää.
Siellä on myös bedellion-pihkaa ja onyks-kiveä.
Toisen virran nimi on Giihon; se kiertää koko Kuusin maan.
Kolmannen virran nimi on Hiddekel;
se juoksee Assurin editse. Ja neljäs virta on Eufrat.
Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin
viljelemään ja varjelemaan sitä.
Eli tuolla alueella tuo Jumalan istuttama puutarha eli paratiisi oli.
Nyt sitä ei ole.
Mutta maan päällä tulee olemaan vielä Messiaan Valtakunta,
ja sillloin Siion on oleva kuin Herran puutarha.
Jesaja (51:3) kirjoitti:Niin Herra lohduttaa Siionin,
lohduttaa kaikki sen rauniot,
hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin
ja sen arosta kuin Herran puutarhan;
siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni.
Mutta kolmannessa taivaassa on nytkin
Jumalan Puutarha eli Jumalan Paratiisi.
Se oli olemassa jo ennenkuin kuin Jumala
istutti nyt puheena olevan maanpäällisen puutarhan.
itse asiassa kaikki täällä on taivaallisen kuvaa.
Paavali kävi tuossa kolmannessa taivaassa olevassa Paratiisissa.
Paavali (2 Kor 12:4) kirjoitti:Tunnen miehen, joka on Kristuksessa:
neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen
- oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista,
en tiedä, Jumala sen tietää.
Ja minä tiedän, että tämä mies
- oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää -
temmattiin paratiisiin