Annora kirjoitti:ihan kuin nainen olisi luotu kaksi kertaa. Jos näin olisi, niin mitä sille ensimmäiselle naiselle tapahtui?
Emil kirjoitti:Raamatussa on kaksi luomiskertomuta. Ne eroavat siten toisistaan, että toinen tarkentaa toisen kuvauksen ja paljastaa aikajanan.
Emil on aivan oikeassa. Ensimmäinen luku piirtää yleiskuvan ikään kuin isolla pensselillä ja tätä luomistapahtumaa tarkennetaan sitten toisessa luvussa, jossa keskitytään erityisesti kuudennen päivän tapahtumiin ja ihmisen luomiseen. Raamatussa ei suinkaan läheskään aina esitetä asioita kronologisessa järjestyksessä, jollaiseen tyyliin me olemme länsimaissa tottuneet. Esimerkiksi Hesekielen kirjan tutkiminen vaatii kärsivällisyyttä tekstin hypellessä eri aikajanojen välillä. Kahdesta luomiskertomuksesta voidaan todeta, että kyseessä on yleisesti käytetty kirjallinen esitystapa, jossa yleistä esitystapaa seuraa yksityiskohtaisempi esitystapa.
