Jeesuksen ylimmäispapillinen rukous (Joh 17)

[καλαμος]

Minä olen kirkastanut sinut maan päällä:
minä olen täyttänyt sen työn,
jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.

Ja nyt, Isä,
kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella,
joka minulla oli sinun tykönäsi,
ennenkuin maailma olikaan.

Natanael-setä

Tarkoittaisiko tuo jälkimmäinen kappale
jotain semmoista,
että Poika oli riisuutunut siitä kirkkaudesta,
joka Hänellä oli ollut jo ennenkuin maailmaa olikaan,
jotta voisi tulla lihassa eli tavallisena ihmisenä
tavallisten ihmislasten tykö kertomaan taivaan Isästä?

[Natanael]

MITÄ ON JUMALAN KIRKASTAMINEN?

”Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennen kuin maailma olikaan.” ”Tarkoittaisiko tuo jälkimmäinen kappale jotain semmoista, että Poika oli riisuutunut siitä kirkkaudesta, joka Hänellä oli ollut jo ennen kuin maailmaa olikaan, jotta voisi tulla lihassa eli tavallisena ihmisenä tavallisten ihmislasten tykö kertomaan taivaan Isästä?”

Kirkastaminen tarkoittaa sitä, että ristin uhrissa tulee näkyviin se, kuka Jeesus on ja mitä varten hän oli maailmaan tullut. Hän tuli kuolemaan ihmisten puolesta, heidän syntiensä sovituksena. Näin hän samalla ”kirkastaisi” Isän Jumalan. Hän näyttäisi, kuka ja millainen Jumala on: sellainen, että hän menee kuolemaan vihollistensa puolesta, koska rakastaa heitä niin paljon.

”Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni.”

Jumalan lopullinen kirkastaminen tapahtuu siinä, kun Jeesus kuolee ristillä ihmiskunnan syntien sovitukseksi. Juuri siksi Jeesuksen viimeiset sanat olivat ”se on täytetty”. Ristin kuolemassaan hän saattoi päätökseen Jumalan rakkauden tunnetuksi tekemisen eli osoittamisen eli kirkastamisen.

Jeesus totesi jo rukoillessaan viimeisellä ateriallaan, että hänen työnsä oli saatettu
päätökseen, vaikka ristin sovitus oli vielä edessäpäin. Näin varmaankin siksi, että silloin oli sinetöity se, että Hän tulee kärsimään ja kuolemaan. Hän oli suostunut siihen ja tiesi, että nyt asiat menevät eteenpäin ennalta suunnitellusti ja vääjäämättömästi kohti ristiä.

Ristillä ennen kuolemaansa Jeesus joi viinin ja sanoi: "Se on täytetty." Sitten Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä. Tuossa on käytetty samaa verbiä teleioo eli ”täyttää” tai ”saada päätökseen”, jota Jeesus käytti myös jäähyväisrukouksessaan.

”vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;”

Jeesus koki täällä maan päällä vaeltaessaan nälkää, janoa, kipua, fyysistä väsymystä, koettelemuksia ja kiusauksia, aivan kuten mekin. Jeesus syntyi Marian kohdusta ihmiseksi. Olisi kuitenkin väärin sanoa, että Herramme olisi elänyt maan päällä aivan tavallisena ihmisenä.

Hän ei koskaan langennut syntiin, toisin kuin minä, sinä Kalamos ja kaikki muutkin tavalliset ihmiset teemme. Jeesus oli ihminen, mutta samanaikaisesti Hän oli koko ajan myös Jumala. Vaikka Raamatussa ei tätä sanaa ole, niin asiallisesti on oikein todeta Jeesuksen olleen ”jumalihminen”. Aivan samalla tavalla, emme löydä Raamatusta Jumalasta määrettä ”kolmiyhteinen”, mutta asiana se tulee ilmi monista kohdista, ensimmäiseksi jo luomiskertomuksessa: Jumala on yksi, mutta Hänessä on kolme persoonaa – Isä, Poika ja Pyhä Henki. Kaikki nuo kolme ovat yhtä.

Synnittömyydessään, rakkaudessaan, armossaan, kaikkivaltiudessaan ja pyhyydessään Jeesus oli koko ajan kirkkauden herra. Hän vain oli jättänyt hetkeksi taakseen sen taivaallisen kirkkauden valtakunnan, joka oli Hänen kotinsa. Jeesus nöyryytti itsensä orjanmuotoon eläen tässä maailmassa kaiken liejun, mudan ja pahuuden keskellä. Jeesuksen persoonassa oleva jumaluuden kirkkaus oli koko ajan tallella. Jeesus kertoi kyllä Taivaallisesta Isästä, mutta tunnusteoillaan ja puheillaan Hän todisti olevansa juuri se ennustettu Messias, voideltu karitsa, joka ottaa pois maailman synnit. Jeesuksen tarkoitus oli osoittaa se, että hyvän Isän luokse Taivaaseen pääsee vain Hänen, Jeesuksen Kristuksen, kautta.

Kerran Jeesus näytti maan päällä vaeltaessaan olemuksessaan olevan kirkkauden. Ns. kirkastusvuorella, mahdollisesti Taaborin vuori, Jeesuksen rukoillessa Hänen hahmonsa muuttui siten, että Jeesuksen taivaallinen voima tuli selvästi esille. Hänen kasvonsa muuttuivat kirkkaiksi ja hänen vaatteensa valkeiksi ja kiiltäviksi. Tämän kirkkauden saivat Markuksen evankeliumin mukaan nähdä kolme opetuslasta, Pietari, Jaakob ja Johannes.

”sitä, jota ei kukaan tämän maailman valtiaista ole tuntenut - sillä jos he olisivat sen tunteneet, eivät he olisi kirkkauden Herraa ristiinnaulinneet.”

[καλαμος]

Niin Natanael-setä!

Opetuslapsistakin vain kolme
sai nähdä kerran pienen hetken ajan
Hänet kirkkaudessaan.

Nyt Hän on taivaassa Isänsä luona
tuossa kirkkaudessaan,
joka Hänellä oli ollut jo ikuisuudesta saakka.

Mutta tänne maan päälle
jäi kirkkauden evankeliumi
Sanasta,
joka jo alussa oli Jumalan tykönä,
mutta tuli sitten lihaksi
ja eli ihmisen elämän
syntymästä kuolemaan saakka,
mutta ei koskaan tehnyt syntiä,
ja niin voitti kuoleman vallan.

Valitettavasti kaikki eivät
halua nähdä eikä kokea tuota
kirkkauden evankeliumia.

Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa,
niin se peite on niissä,
jotka kadotukseen joutuvat,
niissä uskottomissa,
joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut,
ettei heille loista valkeus,
joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista,
hänen, joka on Jumalan kuva.

[Natanael]

”Mutta tänne maan päälle jäi kirkkauden evankeliumi Sanasta, joka jo alussa oli Jumalan tykönä, mutta tuli sitten lihaksi.”

Juurikin noin – nimenomaan evankeliumit kertovat Jeesuksen ristillä suorittamasta syntien sovittamisesta, täytetystä työstä. Kuten edellisessä viestissäni huomautin, niin juuri ristillä saatettiin päätökseen Jumalan rakkauden tunnetuksi tekeminen eli osoittaminen eli kirkastaminen.

[καλαμος]

Niin Natanael-setä.

Ei tuota Jeesuksen rukousta voi lukea
ilman kyyneliä.
Vaikea edes jatkaa enää ensimmäisen
Jeesuksen lauseen jälkeen.

Isä,
hetki on tullut,

kirkasta Poikasi,
että Poikasi kirkastaisi sinut

[Natanael]

SOVITTAJAN IKUINEN MAINE
Olen jo kirjoittanut, että Jeesuksen syntiemme sovitus ristillä oli Hänen kunniansa ja maineensa. Jumalan Sana on hyvin niukka puhuessaan niistä asioista, jotka liittyvät aikaan ennen maailman luomista. Jotain hyvin tärkeää saamme joka tapauksessa tietää.

Vapahtajamme maine taivaassa jo ennen maailman luomista oli Sovittajan maine, Lunastajan maine, ristillä henkensä antavan sijaiskärsijän maine.

Ensiksikin Jumala on luvannut ikuisen elämän ihmisille jo ennen ikuisia aikoja. Jeesuksen saama tehtävä, ikuisen elämän antaminen kaikille, on siis vanhempi kuin maailma on. Jo ennen kuin maailma luotiin, oli Jumala luvannut pelastuksen. Jo ennen maailman perustamista Jumala jo tiesi, miten tämä lupaus täytetään.

”apostoli sen iankaikkisen elämän toivon perusteella, jonka Jumala, joka ei valhettele, on luvannut ennen ikuisia aikoja.”

Jeesuksen kuolema, meidän syntisten lunastaminen Hänen kalliilla sovintoverellään, oli myös tiedossa jo kauan sitten. Tämä Jumalan sovitusuhri oli täysin varma ja peruuttamaton.

”Hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella, ei meidän tekojemme mukaan, vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan, joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja,”

Ajatellessaan ihmisen ikuista elämää jäähyväisrukouksessaan Jeesuksen ajatukset menivät siis noihin ikuisiin aikoihin taivaassa, Jumalan varmaan lupaukseen ja siihen maineeseen, mikä Hänellä itsellään oli Jumalan luona ennen kuin maailma olikaan. Viimeistään viimeisellä tuomiolla kaikki tulevat tietämään, että Jeesus on se Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin. Kaikki tietävät, että Jumalan lupaus toteutui lopullisesti, kun Jeesuksen veri vuodatettiin maahan. Kaikki tietävät, että Jeesus on teurastettu Karitsa, joka kuolemansa kautta antaa ikuisen elämän Häneen uskoville.

Tämä oli Jeesuksen kirkkaus, maine Jumalan luona ennen kuin maailmaa olikaan. Tämä oli taivaassa Hänen maineensa ja arvonsa Jumalan ja enkelien edessä. Tällaisena Hänet Jumalan luona tunnettiin. Kun nyt syntinen ihminen tuodaan Jumalan eteen, niin Jeesus sanoo: ”Minulle on annettu valta tähän ihmiseen, valta antaa hänelle ikuinen elämä, valta antaa syntejä anteeksi.”

Tähän Taivaallinen Isämme nyökkää ja sanoo: ”Tällä ihmisellä on täällä luonani Puolustaja, jolla on sellainen maine, kabod, sellainen mahtiasema, sellainen armon rikkaus, sellainen kirkkaus, että Hän voi antaa tälle ihmiselle synnit anteeksi ja ikuisen elämän. Täällä luonani on ristillä kuollut Poikani, kuulkaa Häntä.”

[Natanael]

JEESUKSEN ASEMA
Aivan evankeliuminsa alussa Johannes kirjoittaa Jeesuksesta.

”Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä ja elämä oli ihmisten valkeus”.

Ensin oli Kristus ja vasta sitten maailma. Tällä on suuri merkitys ymmärtääksemme oikein pelastuksemme vahvan perustan ja Jeesuksen aseman. Heprealaiskirjeessä sanotaan, että Jumala on luonut maailman Pojan välityksellä ja että Jeesus on kaiken luoja ja perustus.

Tiedämme, että Pojan oleminen Isän luona ”aikojen alussa” ei ollut passiivista. Eräissä kohdissa Raamattu käyttää Jumalan ja Hänen Poikansa yhteydessä sanoja, joihin on liitetty kreikan pro-etuliite. Se tarkoittaa, joku on ”jonkun edessä”. Poika oli aina Isänsä edessä. Pro-etuliite ilmaisseee myös ”etusijaa”, joku on ennen muita, ennen kaikkea. Sanalla on alkuliitteenä myös merkitys ”enemmän kuin”. Näistä pienistä viittauksista saamme aavistuksen siitä, minkälainen asema Jeesukselle oli Isän luona ennen kuin maailma olikaan: ”edessä”, ”etusija”, ”enemmän kuin”.
Vastaako Hänen asemansa meidän elämässämme ollenkaan noita sanoja? Isän ja Pojan kanssakäymisen sisältönä näyttää olleen rakkaus.

jäähyväisrukouksen loppupuolella Hän palaa olemiseensa ennen maailmaa ja sanoo Isälle:

”Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä."

Ajatellessani Jeesuksen valtavaa rakkautta, jollaista meidänkin sydämissämme pitäisi olla, en voi muuta kuin tuntea itseni hyvin pieneksi ja vajavaiseksi. Miltä sinusta tuntuu lukiessasi rakkauden määritelmää ensimmäisestä Korinttolaiskirjeestä?

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin vuoria siirtää, mutta minulla ei olisi rakkautta, en minä mitään olisi. Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi, ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi, mutta minulla ei olisi rakkautta, ei se minua mitään hyödyttäisi.
Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä; rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.”

[Natanael]

MEILLE LÄHETETTY JEESUS
Jeesukseen uskovien yksi tuntomerkki on Jeesuksen taivaallisen menneisyyden ja maailmaan tulemisen oikea tunteminen. Jäähyväisrukouksessa Jeesus rukoilee niin, että Hänen sanansa sisältävät ajatuksen sekä Hänen ennalta olemisesta että neitseestä syntymisestä.

”Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä ole minut lähettänyt”.

Betlehemissä Jeesus e syntynyt kuten Abraham, Mooses tai Daavid syntyivät tähän maailmaan. Jeesus tuli, kun Taivaallinen Isä Hänet lähetti. Koska Jeesus oli olemassa jo ennen syntymää, niin Hän syntyi neitsyestä.
Jokainen maailmaan syntyvä lapsi on uusi persoona, jota ei ole aikaisemmin ollut. Myös Marian ja Joosefin yhteiseet lapset olivat uusia persoonia, joita ei ollut ennen heidän syntymäänsä. Tiedämme perheeseen kuuluvista lapsista vain poikien nimet: Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas. Betlehemissä todellinen Jumala tuli todelliseksi ihmiseksi tähän maailmaan ja tämän maailman historiaan. Ikuinen Jumala lähetti ikuisen Poikansa, jolloin Jumala sai inhimillisen ruumiin.

”Sen tähden Hän maailmaan tullessaan sanoo: ”Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit”.

Jäähyväisrukouksen lopussa Jeesus palaa kolme kertaa tähän aiheeseen, jumalalliseen alkuperäänsä. Aiheen täytyy siis olla hyvin tärkeä.

”Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt”.

Jeesus ei jäähyväisrukouksessaan turhaan painottanut sitä, että Hän oli ihmisruumiissaankin ollessaan myös Jumala. Olen ollut hämmästynyt siitä, kuinka moni kristityn nimeä kantava pitää kiinni väitteestä, että koska on olemassa vain yksi Jumala, niin Jeesus ei voi olla Jumala vaan ainoastaan Jumalan Poika. Jeesuksen laajassa seuraajien joukossa oli paljon sellaisia, jotka kyseenalaistivat Jeesuksen jumaluuden. Kun vain pidämme kiinni siitä, mitä Raamattu Jeesuksesta sanoo, niin Hänen ei tarvitse koskaan sanoa meille:

”Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko”.

[Natanael]

TYÖNEUVOTTELU TAIVAASSA
Jumala toimii aina suunnitelmallisesti, pitkäjänteisesti ja harkitusti. Itse olen huomannut, että monet hyvältä tuntuneet suunnitelmani eivät ole toteutuneet, kohdatessani raskaita koettelemuksia olen ollut kärsimätön ja usein kadun huonosti harkittuja valintoja elämässäni.

Inhimillisesti ilmaistuna Isä ja Poika pitivät Taivaassa työneuvottelun, joka varmasti toteutui ja oli ainoa oikea tapa ratkaista maailmassa oleva ongelma, ihmisissä vaikuttava synti. Isällä oli Pojalle tehtävä - työneuvotteluissa syntyneestä toimintasuunnitelmasta Jeesus sanoo jäähyväisrukouksessaan:

”Minä olen kirkastanut sinut maan päällä: minä olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.”

Sinun ja minunkin puolesta on Taivaassa neuvoteltu. Eivätkä nuo neuvottelut ole olleet tyhjän päällä, vaan elämäsi rakennelmasta on ollut tarkka rakennuspiirros. Maailmankaikkeuden suuret ja pienet asiat eivät ole sattumaa ja mikä parasta: mekään emme ole kuin olemattoman pieniä lastuja jonkin valtameren aalloilla; Jumala näkee sinutkin juuri tällä hetkellä.

”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut”.

Jo pienenä poikana Jeesus puhui Jumalasta Isänään ja oli tietoinen valmiiksi neuvotellusta työtehtävästä. Tuo tapahtuma on meille hyvin tuttu: Jeesus kävi vanhempineen 12-vuotiaana ensimmäistä kertaa Jerusalemin temppelissä. Marian ja Joosefin palatessa kotia kohti Jeesus katosi vanhemmiltaan. Etsimisen jälkeen Jeesus löytyi pyhäköstä ja silloin Hän kysyi vanhemmiltaan:

Niin hän sanoi heille: "Mitä te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun pitää niissä oleman, mitkä minun Isäni ovat?"

Vapaasti käännettynä, mutta alkuperäiselle merkitykselle uskollisena, Jeesuksen sanojen tarkoituksen voi ilmaista näin: ”Minun pitää olla ja hoitaa asiat niissä tehtävissä, jotka Isä on minulle antanut”.

[Natanael]

ILMAN PELKOA JA PILKKAA
Jäähyväisrukouksessaan Jeesus rukoili, että Isän nimi tulisi kirkastetuksi, kun Jeesus sovittaessaan syntimme ristinpuulla täyttäisi lain meidän puolestamme ja avaisi meille kurjille syntisille tien Taivaaseen. Tämä sen vuoksi, että vain ristin valossa voimme nähdä ja ymmärtää, millainen Jumala on rakkaudessaan ja armossaan.
Meille Jeesuksen omille Herramme on opettanut rukoilemaan Jumalaa Isänä ”Isä meidän” –rukouksen sanojen mukaisesti. Juutalaisille Jumalan nimittäminen Isäksi olisi ollut loukkaavaa. Heille pyhyys tarkoitti sitä, ettei Hänen nimeäänkään voinut koskaan lausua. Jumalan pyhyys oli pelottava asia.

”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.”

Välttääkseen käskyn rikkomista juutalaiset menivät niin pitkälle, että he saarnatessaan ja rukoilleessaankin jättivät lausumatta Jumalan nimen ja sen sijaan sanoivat Jumalan nimen kohdalla sanan Adonai, joka tarkoittaa ”Herra.” Jopa Raamatun kirjakääröjä lukiessaan juutalaiset käyttivät Jumalan nimen kohdalla tuota mainitsemaani sanaa ”Adonai”. Noin 200 vuotta ennen Kristusta Vanha Testamentti käännettiin kreikaksi ja myös tuossa ”Septuagintassa” Jumalan nimen kohdalla oli sana ”Kyrios”, Herra.

Aivan alussa oli kuitenkin toisin. Saatuaan esikoisensa Eeva sanoi: ”Minä olen Herran avulla saanut poikalapsen”. Ilokseni huomasin, että Suomen Tunnuksellisen luterilaisen kirkon vuonna 2017 julkaisema käännös tarjoaa meille alkukielelle uskollisen ja oikean merkityksen, kas näin:

”Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan ja tämä tuli raskaaksi ja synnytti Kainin ja sanoi: ”Minä olen saanut miehen, Herran”.

Alkukielisessä heprealaisessa alkutekstissä Herra-sanan kohdalla on Jumalan nimi JAHVE, jonka Eeva tuossa tilanteessa kiitollisena lausui. Kohta on siinä mielessä merkittävä, että siinä ihminen ensimmäisen kerran Raamatun lehdillä lausuu Jumalan nimen - turvallisesti, ilman pelkoa.
Meidän aikanamme on menty toiseen ääripäähän. Jumalan nimeä käytetään jopa kiroillessa. Suhtautuminen kaikkeen hengelliseen on kevyttä. Katsoin äsken hiihdon maailmancupin kilpailua ja TV-selostajat käyttivät monta kertaa sanaa ”Halleluja”. Pidän sanan käyttöä tuollaisessa yhteydessä erittäin sopimattomana, sillä tuo hepreankielinen huudahdus tarkoittaa ”Kiittäkää Herraa”.

Kun pelon ja ylimielisyyden tilalla oli luottamusta, niin Jumalan nimeen, Jahve, saatettiin rukoilla ja huutaa avuksi sitä ainoaa, joka voi auttaa.

”Ja myöskin Seetille syntyi poika, ja hän antoi hänelle nimen Enos. Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.”

Voisiko meidän aikanamme Suomen Siionissa vielä tapahtua sellainen ihme, että ihmiset nykyistä paljon laajemmin alkaisivat rukoilla ja lausua Jumalan nimeä ilman pelkoa ja ilman pilkkaa? Hallelujakin nousisi huuliltamme sen todellisessa merkityksessä, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.