Sivu 1/1

"Onko tämä tempaus"

ViestiLähetetty: 22.01.2019 10:08
Kirjoittaja kalamos
Minulla ei ole ollut koskaan
mitään omakohtaista kerrottavaa
tällä osiolla.
Minä en saa näkyjä/ilmestyksiä jne.
Mutta unta minä kyllä näen.
Usein hyvin raskaita unia.

Viime yönä näin unta avioparista.
Ensin olin valokuvaamassa
toisen hautajaiset. Sitten toisen.
Minulla oli sellainen vanhanaikainen kamera,
jossa oli irto-objektiiveja.
Ja kuva piti tarkentaa aina käsin.

Minä olenkin kuvannut monet siunaustilaisuudet.
Mutta en näiden kahden hautajaisia.
Toki minulla niissäkin kamera objektiiveineen
mukana oli ja kuvia otin.
No siitä on kauan.

Mutta viimeöinen uni päättyi
erikoisella tavalla.
Alkoi ikäänkuin sataa lunta.
Mutta sitten tajusin,
että eivät nämä oikeastaan
olekaan lumihiutaleita vaan
ikäänkuin vain kiitämisen jälkiä
kun ilmeisesti enkelit tulivat
ehkä kaksittain syöksynopeudella taivaasta alas ihmisten tasolle,
ja samantien tempasivat ihmisen mukaansa.
Minä kuitenkin näin vain
nuo kiitämisen jäljet
kuin pareittain vinosti lähes vaakatasossa syöksyvien
lumihiutaeiden eloluvaan jättämien jälkien muodossa.
Ja nuo jäljet siis ikäänkuin
aina koukkasivat läheltä maata
takaisin ylöspäin.

Minä kysyin unessa ääneen (ei keneltäkään):
"Onko tämä tempaus. Viedäänkö minutkin."

Ja sitten min...ä heräsin.

Re: "Onko tämä tempaus"

ViestiLähetetty: 22.01.2019 12:06
Kirjoittaja Emil
Voi olla tempaus (1.Tess.4:17) / (2.Tess.2:1,3,6-7,17), tai sitten sen näky mitä (Matt.24:31) / (Mark.13:27) kertovat tai sitten vaihtoehtoisesti myös näky siitä tapahtumasta, mistä (Matt.13:41-42) / (Matteus.24:41-42) ja (Ilm.14:15-20) kertovat!

Re: "Onko tämä tempaus"

ViestiLähetetty: 26.01.2019 12:55
Kirjoittaja kalamos
Minä ajattelin edellisenä iltana tempausta.
Joten varmaan tuo uni siihen liittyi.

Muistan,
että vaikka selvästi olin valokuvaamassa hautajaisia,
niin kuitenkin kameran etsimessä
olivat nämä ihmiset elävinä
tai ainakin he olivat pystyssä tai istumassa.

Tämä voisi olla jotenkin liittyväistä
tempauksen ensimmäiseen vaiheeseen,
jossa kuolleet heräävät eloon
eli nousevat ylös.

Ja tuon unen loppuosa olisi sitten
itse tempaustapahtuma, jossa
nämä eloon heränneet
ja meidät elossa olevat
yhdessä temmataan yläilmoihin.