Kysymys armolahjoista
Minkä armolahjan tahtoisit, jota sinulla ei ainakaan tietääksesi ole?
Mun haave olisi saada olla parantamisen välikappaleena sairaille ihmisille heidän takiaan, en oman egoni. En missään tapauksessa haluaisi kulkea seurakunnissa muodostamassa rukousjonoja soittokuntien ja kuorojen soittaessa Hallelujaa. En ollenkaan himoitse julkisuutta enkä ihailua, se vain pilaisi kaiken.
Haluaisin kohdata ihmisen yhden kerrallaan. Menisin julkisilla vaikka toiselle paikkakunnallekin omalla kustannuksella, en tarvitse kenenkään rahoja. Rukoilisin, ja Jumala parantaisi heidät vaivoistaan. Kun he huomaisivat parantuneensa, olisin jo lähtenyt, eikä heillä olisi edes oikeaa nimeäni. Koska haluaisin palkkani ja ikuisuusosani vain Jumalalta.
Puskaradio toimittaisi tiedotuksen puolestani. Olisin Jumalan salaisessa palveluksessa, ja tästä saisin itsekin iloa. Tällainen unelma mulla.
Entä sulla?

voi minua, ellen ...