Sivu 1/1

Opetuslapset

ViestiLähetetty: 03.07.2025 07:37
Kirjoittaja kalamos
On ihanaa olla opetuslapsi.

Tällä foorumilla,
erityisesti sisaret ovat
kuin äidit lapselle
valmistaneet pieniä
aterioita meille
lapsukaisille.

Hypomenoo, Annu, Witness
ja monet muut,
ja nyt ihan viime aikoina
Riitta-mummi aamuin illoin.

Kiitos siskot.

Koen syyllisyyttä,
kun en millään ehdi
tai ainakaan saa aikaan kaikkea,
mitä pitäisi.

Tai tuntuu oikeastaan siltä,
että en saa aikaan yhtään mitään.

Klikkailin Raamattuohjelman
peukalopaikkapainiketta
löytääkseni tekstin
niin suuresti kaivatulle hartausosiolle.

Tuli vain vaikeita
Vanhan Testamenti paikkoja.

Kunnes vihdoin teksti UT:n puolelta.

:bible:
Johannes (7:1-5) kirjoitti:
Ja sen jälkeen
Jeesus vaelsi ympäri Galileassa;
sillä hän ei tahtonut vaeltaa Juudeassa,
koska juutalaiset tavoittelivat häntä tappaaksensa.

Ja juutalaisten juhla,
lehtimajanjuhla,
oli lähellä.

Niin hänen veljensä sanoivat hänelle:


"Lähde täältä ja mene Juudeaan,
että myös sinun opetuslapsesi
näkisivät sinun tekosi,
joita sinä teet;

sillä ei kukaan,
joka itse tahtoo tulla julki,
tee mitään salassa.

Koska sinä näitä tekoja teet,
niin ilmoita itsesi maailmalle."


Sillä hänen veljensäkään
eivät häneen uskoneet.


No ei tuo kovin harras tekti ole.
Tuostako voisi tehdä aamupalan.

Miten on mahdollista,
että Jeesuksen omat veljet
eivät uskoneet Häneen.

Jokin ei nyt sitten vaan
ollut oman kodin veljien ja sisarten
eikä edes juutalaisen kansan mieleen.

Jeesuksessa oli jokin,
mikä kiusasi tai häiritsi niin,
että Häneen ei uskottu.

Ja niin iso joukko opetuslapsia
oli jättänyt Hänet.

Ehkä Sinä olet kokenut samaa.
Minut on jo ennen syntymääni
erotettu seurakunnan yhteydestä.
Minä kun sain alkuni ennen vihkimistä.
Ja niin äiti ja isä erotettiin seurakunnasta.
Ja minut tietenkin samalla
äitini kohdussa kun olin.

Ja lääkärit olivat sitä mieltä,
että minut pitää sieltäkin poistaa.
Äiti ei kestäisi synnytystä.
Mutta niin vanhurskas äiti kuitenkin oli,
että vaikka uskoikin kuolevansa
minun synnnyttämiseeni,
niin ei suostunut aborttiin.

Ja niin minä synnyin.
Ja äitikin eli vielä puoli vuosisataa
synnyttämiseni jälkeen.

Hiukan muukalaiseksi kuitenkin
itseni tunsin Jumalan perheväen seurassa.

Ja niin tunsi Jeesuskin
oman perheensä keskellä.
Ja oman kansansa keskellä.

Ja oman perheen pilkalliset veljet
kehottivat Jeesusta menemään
hengellisille juhlille,
että voisi tehdä siellä ihmeitä,
ja nuo poisjuosseet opetuslapset
näkisivät ne,
ja niin usko Häneen palautuisi.

Mutta kaikki noilla juhlilla
olivat kuitenkin kiinnostuneita
Jeesuksesta.
Ja oikein odottivat Häntä paikalle.

Toiset sanoivat,
että Hän on hyvä.
Toiset,
että ei ole,
vaan Hän villitsee kansan.

Juutalaiset oppineet
pitivät Jeesusta pahana.

Heille Hän oli oppimaton äpärä.
Mutta toisille
Hän oli odotettu Messias.

Ja juuri se häiritsi varmaan
eniten uskonnolista johtoa.
He kun rakastivat ihmiskunniaa.

Betesdan lammikolla tapahtunut ihme
oli kiistämätön todiste siitä,
että Jeesus on Jumalan Poika.

Mutta kun se tapahtui sapattina,
niin eihän Jeesus voi olla Jumalan Poika.

Ja niin loppupäätelmaä oli,
että Jeesuksessa on riivaaja.

Ja sitten ihmiset jo halusivatkin
tappaa Jeesuksen.

Vain lakia tuntematon
kirottu kansa uskoi Häneen.

Ja Nikodeemus,
joka rohkenee huomauttaa
ettei heidän lakinsa
tuomitse ketään kuulematta syytettyä.

Ja oppineet iskevät Nikodeemuksen eteen
häntäkin herjaavan todisteen,
ettei Galileasta nouse profeettaa.

Tuo tilannekuvaus on
erittäin raastava.

Siis Jeesuksen osa tuon
kaiken keskellä.

Hän on jättänyt valtaistuimensa
ja tullut maan päälle
pelastamaan ihmiskunnan.

Isä on Hänet lähettänyt.
Kuolemaan ristillä.
Ja vain harvat uskoivat Häneen.

Tämä risti meidän kaikkien
Häneen uskovien on otettava.

Me tulemme väärin ymmärretyiksi.
Tai meitä ei ymmärretä ollenkaan.
Aina kotipiirissäkään.

Älä silti luovuta.
Seuraa Jeesusta.

:bible:
    saarnaa sanaa,
    astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla,
    nuhtele, varoita, kehoita,
    kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.

Olemme sen ajan kynnyksellä,
johon Paavali heti perään viittaa:

:bible:
    Sillä aika tulee,
    jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
    vaan omien himojensa mukaan
    korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
    ja kääntävät korvansa pois totuudesta
    ja kääntyvät taruihin.


Jos SInusta tuntuu,
että Sinua ei ymmärretä
tai Sinua ei kuulla,
niin kuulut joukkoon,
josta hartaustekstimme
loppupuolella puhutaan.

Ylipapit ja fariseukset
lähettivät palvelijat
ottamaan Jeesuksen kiinni.

Ja mitä tapahtui.
He kuulivat ja ymmärsivät,
mitä kuulivat Jeesuksen puhuvan.

Ja palasivat ilman kiinniotettua Jeesusta
ja selittivät ylipapeille ja fariseuksille:

:bible:
    Ei ole koskaan ihminen puhunut
    niin, kuin se mies puhuu


Ja tähän sitten vastasivat:

:bible:
    Oletteko tekin eksytetyt


Jos olet kuullut Hengen korvin
Jeesuksen puhuvan,
niin olet autuas,
sillä kuulut tuohon samaan
eksytettyjen joukkoon,
johon nuo ylipait ja fariseukset
eivät kuuluneet.

Olet Jeesuksen opetuslapsi.


:bible2: Joh 7

2 Tim 4

Re: Opetuslapset

ViestiLähetetty: 03.07.2025 09:01
Kirjoittaja Riitta-mummi
Varo omien tekojen vaarallisuutta !

Me velvollisuuden tuntevat ihmiset olemme alttiit sen houkutukselle. Enemmän ja enemmän pitäisi tehdä, olisi ennätettävä.
Kyllä minullakin on sama vika. Täydellisyyteen pitäsi pyrkiä, mutta eipä onnistu, omin avuin. Sen minkä Jumala kauttamme ( jos ) vaikuttaa on hyvää.

Re: Opetuslapset

ViestiLähetetty: 04.07.2025 08:05
Kirjoittaja kalamos
Mitä sanoisit itse aamupalasta.
Ravitsiko ollenkaan.
Vai oliko syömäkelvotonta.

Viime yön myrsky iskii aika
kovin tänne meren rannikolle.
Sähköt tietenkin katkesivat
jo illalla.

Unohdin laittaa pakastimet
kylmäksi etukäteen.

Ja yöllä sitten mietin,
että taitaa paljon mennä piloille.

Mutta onneksi sähköt tulivat
aamuyöstä takaisin.

Ja kaikki pakasteetkin säilyivät
kelvollisina.

Vielä on viime kesänä poimittuja
kanttarellejakin.

Tänään taidan poimia
tämän kesän ensimmäiset kanttarellit.

Niin paljon on kesällä tekemistä.
Jos meinaa talvella tarkentua.

Olen kuitenkin huomannut,
että jos en täytä kutsumustani
eli pyöritä kynää,
joka minun käteeni on annettu,
niin ei sitten oikein mikään muukaan suju.

Ja kun koskaan en halua omiani kirjoitella,
niin joskus joudun hiukan
pyörittelemään kynää,
ennenkuin se alkaa kirjoittamaan.

PIetari oli opetuslapsista innokkain.
Ja löi päätään seinään jatkuvasti.

Ja kun sitten oli töpeksinyt niin pahasti,
että kaikki näytti olleen mennyttä,
hän päätti lähteä kalaan.

Palasi entiseen.
Mutta kalaa ei tullut.
Mutta Jeesus huolehti Pietarista
ja muistakin opetuslapsista.

Kalat olivat valmiina hiilloksella.
Ja sitten kun oli syöty,
ja kalansaaliskin saatu,
niin Jeeus huolehti vielä
Pietarin sielunasiat kuntoon.

On ihana saada olla Jeesuksen opetuslapsi.
Ja saada jopa ruokkia Hänen
karitsoitaan ja meitä vanhojakin.

Ja tietenkin kutsua
aterialle niitäkin,
jotka eivät vielä Hänestä tiedä
tai ainakaan tunne Häntä.

Re: Opetuslapset

ViestiLähetetty: 04.07.2025 09:48
Kirjoittaja Riitta-mummi
Luin hiukan harppomalla, mutta tuttuja olivat Raamatunpaikat joissa kerrotaan miten Jeesusta ei ymmärretty tai pidettiin vaikka minä ! Samaa ovat saaneet kokea kaikki Kristusta julistavat ihmiset. Jos meissä on Hänen vahva henkensä ja puhumme tai kirjoitamme siitä mihin uskomme , meitä pidetään tärähtäneinä.

Minulla on neljäkymmentä vuotta kestänyt julkinen ja syntinen elämä. Sellaisena kun minut opittiin tuntemaan oli yllätys työpaikalla suuri kun yhtenä aamuna olin uskova
Riitta. Ei ne suoraan tulleet sanomaan, mutta kyllä sen vaistosi. perustin uskovan esimieheni kanssa esim. Raamattu piirin pankkiimme. Johto kyllä suosi sitä, sielläkin oli nikodeemuksia.

Perheenjäsenten ajatuksista en tiedä, mutta ilmassa on koko ajan jotakin jännittävää. Yksi lapsenlapsi on hyvin kiinnostunut ja on lukenut paljon teksejäni Körttifoorumilta. Juurri siksi sinne niitä kirjoitin, että olisivat jälkipolville tallessa. Ehkä ne jostakin löytyy, jos on tarpeen.
Ihaninta on että ensimmäinen lapsenlapsenlapsi tuntee
Kristuksen. Tässä on elävä esimerkkir ukouksen ja rakkauden voimasta. Olen häntä pitänyt lähelläni, ja pidän yhä, sillä hän tarvitsee paljon rakkautta.

Re: Opetuslapset

ViestiLähetetty: 05.07.2025 04:49
Kirjoittaja καλαμος
Täällä on myöskin
Pyhäkoulu.

Ollut vähän hiljainen pitkän aikaa.

Tulisiko Riitta-mummi opettamaan
Jeesuksen opetuslapsia.

Pienokaisia,
joista Jeesus sanoi,
että juuri heidän on
Taivasten Valtakunta.

Re: Opetuslapset

ViestiLähetetty: 05.07.2025 07:25
Kirjoittaja Riitta-mummi
Kiitos arvokkaasta tehtäväänkutsusta. Ehkä voin jotakin antaa, luonnosta ja eläimistä vaikkapa.

Re: Opetuslapset

ViestiLähetetty: 08.07.2025 08:12
Kirjoittaja Riitta-mummi
Ajatuksia elämästä:

Olla Voittajan puolella on mielesttäni Kristuksen sanoma tulkittuna vain toiselta puolelta.
Tietenkin on ihanaa olla Kristuksen oma, siis pahan ja kuoleman voittaneen Jumalan Pojan oma.

Mutta arjessa kohtaamme usein väärää asennetta 'voittajan jengistä'.
Ollaan näkyvien, kauniiden ja rikkaiden ihailijota, fanitetaan huippu-urheilijoita ja muitakin hienosti pärjääviä. Kadun lapset ja 'rantojen miehet' ohitetaan jopa päätä kääntäen.

Jeesus oli vähäväkisten ystävä, sairaiden parantaja, syntisten armahtaja. Hän ruokki viisituhatta miestä, ja naiset ja lapset lisäksi. Vaain viisi leipää ja kaksi kalaa siihen tarvittiin. Tämä on loistava kuvaus siitä miten vähästä antaminen siunataan.

Moni maksaa suuria summia faninsa konserttilipusta, mutta unohtaa Gazan tuhoutumassa olevan ja nälkäisen kansan avustamisen.


Oho ! Tässä on 'pyhäkoulutekstin' laatua.

R-m

Re: Opetuslapset

ViestiLähetetty: 02.08.2025 10:33
Kirjoittaja Riitta-mummi
[i]Jeesuksen opetuslapset eivät tunnetusti ole 'suurmiehiä', eivät menetyviä liikemiehiä, eivätkä useinkaan voitokkaita sankareita juuri missään.

Nöyryys j aavaatimattomuus ovat heidän ominaisuuksiaan. Kuuliaisuus sanalle ja Pyhälle Hengelle myös. Jos on kokenut saaneensa tehtävän, tulisi siinä olla ahkera ja usollinen. Olipa se kahvinkeittoa tilaisuuksiin, lastenvahtina olemista tai puheenpitoa tai rukousta, kaikki yhtä arvokasta Herran työtä.

Opetuslapsia vaivaa sein ahdistus, voimien väheneminen ja masennuskin. Silti kuljetaan koti isänmaatamme !

SV 2
Käy kohti isänmaatansa

https://www.youtube.com/watch?v=BwXmWee6d0I

Re: Opetuslapset

ViestiLähetetty: 02.08.2025 13:38
Kirjoittaja Riitta-mummi
Tuossa ylläolevan virren 5. säe kuuluu:

Myös monet murheet maalliset
vaivaavat painollansa,
ja sairaudet, puutokset
saa kantaa ruumiissansa.
On hauras maja maallinen,
astia heikko, savinen,
se kaiken kivun tuntee.

Minullekin oli erityiseen rakas tuttu hengellinen uudempi laulu Saviruukku. Olin ihmisenä aivan rikkinäinen, uupunut ja pettynyt ennen kuin pääsin Kristuksen hoiviin.

Monen olen kuullut tuota laulua toivovan esitettävän radion toivekonsertissa. Hyvin siinä kuvataankin miten kelvoton on rikki mennyt astia. Mutta taitava savenvalaja saa siitäkin uuden astian ja sille käyttöä.

Olen kuullut myös vertauksen ruohon korresta (kalamos ) jossa solmukohdat vahvistavat korren kestoa tuulen sitä huojuttaessa. Ihmisen kipeät solmukohdat ovat myös vahvikkeita.

Nämä ovat runollisia vertauksia ja joillekin ne ovat vastenmielisiä. Minäkään en ole ns. 'kiiltokuva-uskovainen'. Sellainen on ihminen jolla on hempeä ja tunteellinen suhde Kristukseen. Hän rakastaa tietynlaista musiikkia, kyynelehtiviä todistuspuheenvuoroja ja enkeleiden kaltaisia hahmoja kuvissa.

Vertaukset ovat Raamatussakin sanomaa selventäviä , niistä pidän itsekin. Jeesus käytti vertauksia aikuisillekin. Hän ei maalaillut unelmakuvia vaan käytti ajoittain karkeaakin kieltä puhuessaan hurskasteleville fariseuksille.

Jos Jumalan valtakunnasta 'maalataan' unelma-kuvia, se on mielestäni hurskastelua.
Jumalan valtakunnassa on aina käynnissä sota saatanallisia valheita vastaan. Se ei ole kaunista , mutta sen kestää kyllä. Kristus on turvamme ja toivomme ja Hän on voittava saatanan lopullisesti.

Turvallista matkaa Kristusta seuraten.


Re: Opetuslapset

ViestiLähetetty: 03.08.2025 09:54
Kirjoittaja Riitta-mummi
Kävin kirkossa Kirkastussunnuntaina :bible:

Tampereen Vanhan kirkon messu:

https://areena.yle.fi/1-3757226