Tervehdys Jukalle!

Sana, Laulu, Runo, Todistus.
Rukous, Esirukouspyynnöt, Kiitosaiheet.

Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja kalamos » 12.06.2020 18:27

Tämä on vastaus blogiviestiisi,
jossa kirjoitit näin:

Jukka kirjoitti:
Kuten muutamat foorumilla tietävätkin, olen ollut kovin heikossa kunnossa, kivulias ja sairas viimeisten vuosien ajan. Tutkimuksia on tehty, mutta syytä huonoon kuntooni ei ole löydetty.

Uudet tutkimukset aloitettiin kuluvana vuotena, kun jouduin jälleen pyörätuoliin. Tutkimukset aloitettiin, kun verestäni löydettiin syöpäsoluja. Tällä kertaa löydettiin myös pahoinvointiin ja muihin ongelmiini syy: noin 20 cm:n pahanlaatuinen kasvain ruokatorvessa. Se löydettiin 1.4 ja varmistettiin kahdella tutkimuksella 3 ja 9.4. Nyt kasvaimen solut ovat patologisessa tutkittavana ja tulosten tultua voidaan (ehkä) joku hoito valita ja aloittaa. Parissa viikossa ruokatorvi on mennyt umpeen ja 13.4 minulle asetettiin leikkaussalissa sellainen putki mahapeitteen läpi, jonka kautta annetaan ruokaliuoksia, lääkkeitä ja nesteitä. Tapaan lääkäriryhmän Meilahdessa 27.4. Sitten tiedän enemmän. Kirjoitin tämän koska pari palstaa lukevaa on kysellyt vointiani.

Eipä tällä erää enempää. Pysykäähän terveinä ja noudattakaa ohjeita, joilla voidaan suojautua korona pöpöltä.


Koska en ole tavoittanut Sinua enää yksityisviestein,
ja viimeisimmät netistä löytämäni viestit
ovat olleet hyvin vakavan sävyisiä,
joissa olet kertonut kuoleman lähestyvän,
tervehdin Sinua näin julkisesti
siinä toivossa,
että jossain vaiheessa
olet kykeneväinen tämän lukemaan.

Minä haluan ensiksikin kiittää Sinua
omasta ja koko foorumin puolesta
siitä uskollisuudesta,
jolla olet hoitanut valvojan tehtävää täällä.
Sinä olet ollut
lempeä, turvallinen ja rakkaudellinen
isä-hahmo.

Viimeisin viestisi,
jonka netistä löydän,
päättyy sanoihin:
Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.

Tämä on kaikkien uskovien rukous,
ja ainoa, joka mahdollistaa sen,
että voimme lähteä rukouspaikalta
vanhurskautettuna.
Jeesus sanoo Sinullekin ...

:bible:
Poikani, ole turvallisella mielellä;
sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi


Itse muistan erään kerran,
kun kutsutin sairaalapapin paikalle.
Halusin ehtoollisen.
Ja halusin tunnustaa yhden synninkin.
Mutta hiukan yllätyin,
kun tuo pappi sitten
hyvin kovaäänisesti
julisti minulle
kaikki minun syntini anteeksi.
Pitkin sairaalakäytäviä varmaan kaikui
monta kierrosta sanat:
"KAIKKI SYNNIT".

Kaikki synnit on anteeksi annettu
Jeesuksen veren tähden.

Vaikka en tiedä Sinusta muuta
kuin sen,
mitä tältä foorumilta olen lukenut,
niin olen vakuuttunut siitä,
että tuon pelastuksen lahjan lisäksi,
jonka olet ottanut vastaan,
Sinä olet aikanaan saava myös palkan.
Sinä kuulut niihin,
joiden rakennus kestää,
Sinä olet rakentanut
kullasta, hopeasta ja jalokivistä.
Mitään omatekoista et ole
koskaan tuonut esiin,
vaan aina hakenut rakennuskivet
Jumalan Sanasta.

Me emme tiedä,
missä järjestyksessä
Jumala kutsuu itse kunkin luokseen.
Mutta varmaa on kuitenkin se, että ...

:bible:
meillä on yhdyskuntamme taivaissa,
ja sieltä me myös odotamme
Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
joka on muuttava
meidän alennustilamme ruumiin
kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi
sillä voimallaan,
jolla hän myös voi tehdä
kaikki itsellensä alamaiseksi.


Tuo päivä on lähempänä kuin koskaan.
Mutta voi olla niin,
että jotkut meistä tai vaikkapa kaikki
kutsutaan Kotiin jo sitä ennen.

Uskon, että me kaikki täällä
muistamme Sinua rukouksin.

Siunaten
kalamos
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6595
Liittynyt: 27.08.2014 08:31

Re: Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 13.06.2020 00:41

Kiitos Jukka siunatkoon sinua Jumala runsaasti, missä oletkin.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 14.10.2017 21:50

Re: Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja עֵד » 13.06.2020 03:38

Jumalan armo olkoon kanssasi, Jukka-veli.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1466
Liittynyt: 06.06.2015 08:37

Re: Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.06.2020 08:36

Hiukan päivitystä Jukan tilanteeseen.
Hän kirjoitti eilen netissä seuraavasti:

Eilen tuli yksi merkittävä virstanpylväs vastaan, kun lääkäri ilmoitti, että kohdallani kuratiivisesta hoidosta siirrytään palliatiiviseen hoitoon. Suomeksi tuo merkitsee, että lääkärit ovat luopuneet tavoitteistaan antaa minulle parantavaa hoitoa ja keskittyvät oireiden mukaiseen hoitoon ja oloni helpottamiseen kuoleman lähestyessä.

Ystävät ja muut lukijat. Kaikki hyvä ja paras on edessäpäin, jo aika lähellä. Maan ääristä minä kuulen tuon ylistyslaulun: "Autuas on vanhurskasten osa!"
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6595
Liittynyt: 27.08.2014 08:31

Re: Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja עֵד » 27.06.2020 08:52

:bible2:
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1466
Liittynyt: 06.06.2015 08:37

Re: Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 27.06.2020 13:31

Ikävä on Jukkaa ja hänen kirjoituksiaan. Voimia!
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 14.10.2017 21:50

Re: Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja Jukka » 30.06.2020 06:19

Kirjoittaja kirjoitti:Ikävä on Jukkaa ja hänen kirjoituksiaan. Voimia!


Kiitos Kirjoittaja.

Voimat ovat todella vähissä, mutta syöpälääkärini arvioi, että voimani hetkellisesti palaavat (joskaan ei kokonaan) noin 1-2 viikkoa sädehoidon päättymisen jälkeen ja sädehoito päättyi 26.6. Katsotaan nyt miten sairauteni etenee? Kovasti kaipaan jo päästä kotiin Herran luokse. Vaikka en osaa pelätä kuolemaa (kuolemahan on minulle voitto Jeesuksen sovitustyön tähden) niin pelkään kuolemista jos siihen liittyy paljon vaikeaa kipua ja hengitysvaikeuksia yms. Olen tehnyt työtä, jossa olen nähnyt sekä "helppoja kuolemia" että "vaikeita kuolemia". Olen myös tavannut ihmisiä, jotka hyvinä elämänsä päivinä ovat kerskuneet, etteivät pelkää kuolemaa, mutta kuolinvuoteella sitä kerskaamista en ole enää kuullut.

:bible:
Pietari kirjoitti:Kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme
Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.
Hänen olkoon kunnia sekä nyt
että hamaan iankaikkisuuden päivään.
Jukka
 

Re: Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja Kirjoittaja » 01.07.2020 23:03

mukava, kun kävit täällä pistäytymässä, se on hieno juttu, että pelkoa ei ole, toivottavasti itsekkin osaan suhtautua samalla tavalla kuolemaan, kun sen aika tulee, jos ei tule yllättäen. Toki toivon, että Jumala sinut parantaisi, mutta jos ei näin käy, niin toivottavasti pääset kotiin kivuttomasti. Täytyy muistaa sinua iltarukouksessa.
Avatar
Kirjoittaja
 
Viestit: 1521
Liittynyt: 14.10.2017 21:50

Re: Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja Jukka » 22.07.2020 15:02

Kirjoittaja kirjoitti:mukava, kun kävit täällä pistäytymässä, se on hieno juttu, että pelkoa ei ole, toivottavasti itsekkin osaan suhtautua samalla tavalla kuolemaan, kun sen aika tulee, jos ei tule yllättäen. Toki toivon, että Jumala sinut parantaisi, mutta jos ei näin käy, niin toivottavasti pääset kotiin kivuttomasti. Täytyy muistaa sinua iltarukouksessa.


Kiitos Kirjoittaja, että muistat rukouksissasi minua - minäkin Sinua.

Toivon hartaasti (olikohan tuo klisee), että jokainen Herran oma veli ja sisar saisi armon nähdä Jeesuksen lunastustyön itsensä tähden täydellisenä tehtynä. Minun omakohtainen uskontunnustukseni seuraa Jesajan kirjan 53-luvun jakeita 4-5 (ja olen sen omistanut "minä-muodossa") näin kuuluvana:

Mutta totisesti, minun sairauteni hän kantoi, minun kipuni hän sälytti päällensä. Minä pidin häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu minun rikkomusteni tähden, runneltu minun pahain tekojeni tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että minulla rauha olisi, ja hänen haavojensa kautta minä olen parannettu.
Jukka
 

Re: Tervehdys Jukalle!

ViestiKirjoittaja hypomenoo » 22.07.2020 15:48

Jukka kirjoitti:
Kirjoittaja kirjoitti:mukava, kun kävit täällä pistäytymässä, se on hieno juttu, että pelkoa ei ole, toivottavasti itsekkin osaan suhtautua samalla tavalla kuolemaan, kun sen aika tulee, jos ei tule yllättäen. Toki toivon, että Jumala sinut parantaisi, mutta jos ei näin käy, niin toivottavasti pääset kotiin kivuttomasti. Täytyy muistaa sinua iltarukouksessa.


Kiitos Kirjoittaja, että muistat rukouksissasi minua - minäkin Sinua.

Toivon hartaasti (olikohan tuo klisee), että jokainen Herran oma veli ja sisar saisi armon nähdä Jeesuksen lunastustyön itsensä tähden täydellisenä tehtynä. Minun omakohtainen uskontunnustukseni seuraa Jesajan kirjan 53-luvun jakeita 4-5 (ja olen sen omistanut "minä-muodossa") näin kuuluvana:

Mutta totisesti, minun sairauteni hän kantoi, minun kipuni hän sälytti päällensä. Minä pidin häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu minun rikkomusteni tähden, runneltu minun pahain tekojeni tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että minulla rauha olisi, ja hänen haavojensa kautta minä olen parannettu.



Kiitos Jukka. Tässä Jeesuksen lunastustyössä pitäydyn päivin sekä öin. Ainoa, mikä kestää ja kantaa. Kyseinen Raamatun kohta monasti öisin lohduttaa, kun uni syystä/toisesta ei tule. Silloin luen ulkoa myös muita kohtia Raamatusta. Jumalan Sana on ainoa, joka nykyään pitää minut hengissä! Niin suppeaksi ulkoinen on mennyt. Hengellinen on avara, silmänkantamaton. Elämän rikkaus Kristuksessa.

Olen rukoillut puolestasi.
hypomenoo
 
Viestit: 206
Liittynyt: 13.06.2018 20:27

Seuraava

Paluu Hartaus

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron