Kivi
(Lammas, Leipä ja Öljy saavat nyt jatkokseen - Kiven.)

Kuvaannollista tekstiä ilmaisemaan, kuinka Jumalan ylistys ja ylivertaisuus on tuleva luomakunnassa ilmi, mikäli me ihmiset, elävät luodut, sitä panttaisimme tai pidättelisimme.
Tosin olihan joku tutkimus, jossa kerrottiin, että kivessäkin on jotakin elämää. Tässä yhteydessä muistuu mieleeni R. Santalan kirjoitus 'elävistä kivistä', jotka hakataan (Israelissa) sellaisiksi, että ne voi tarpeen tullen siirtää toiseen paikkaan rakennuksessa.
Kivi itsessään käsitetään elottomaksi, mutta josta tulee tarpeellinen, kun sille annetaan 'elämä' toisten yhteydessä.

Pyhä ja epäpyhä ovat joskus paitsi vastakkaisia, myös samankaltaisia ilmiasultaan. Kivijumala epäjumalanpalveluksena on alkuperäisen kopio ilman henkeä. Emme ihmisinäkään voi palvoa ihmistä (toista kiveä). On tilanteita ja olosuhteita, jolloin henkilökohtaisesta uskosta vaietaan kuin kivi - ihmisen vuoksi.

Habakuk (Hab. 2:11) kirjoitti:Sillä kivi seinästä on huutava ja orsi katosta on vastaava.

Luukas (Luuk. 19:40) kirjoitti:Minä sanon teille, jos nämä olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat.
Kuvaannollista tekstiä ilmaisemaan, kuinka Jumalan ylistys ja ylivertaisuus on tuleva luomakunnassa ilmi, mikäli me ihmiset, elävät luodut, sitä panttaisimme tai pidättelisimme.
Tosin olihan joku tutkimus, jossa kerrottiin, että kivessäkin on jotakin elämää. Tässä yhteydessä muistuu mieleeni R. Santalan kirjoitus 'elävistä kivistä', jotka hakataan (Israelissa) sellaisiksi, että ne voi tarpeen tullen siirtää toiseen paikkaan rakennuksessa.
Kivi itsessään käsitetään elottomaksi, mutta josta tulee tarpeellinen, kun sille annetaan 'elämä' toisten yhteydessä.

Pietari (1. Piet. 2:5) kirjoitti:rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja