Raamattu on Jumalan omasivu

Usko ei pelasta.

Jeesus pelastaa,
kun tulemme Hänen tykönsä.

Tuossa kohtaamisessa
me saamme lahjaksi
Hänen uskonsa ja vanhurskautensa.

Miten Jeesuksen tykö voi tulla, jos ei ensin usko?

Itse asiassa ihminen,
joka ei usko,
joutuu vastustamaan
Jumalan vetovoimaa
ja Jeesuksen ottamista vastaan.

Sillä hänen näkymätön olemuksensa,
hänen iankaikkinen voimansa
ja jumalallisuutensa, ovat,
kun niitä hänen teoissansa tarkataan,
maailman luomisesta asti nähtävinä,
niin etteivät he voi millään
itseänsä puolustaa,
koska he,
vaikka ovat tunteneet Jumalan,
eivät ole häntä
Jumalana kunnioittaneet
eivätkä kiittäneet,
vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet,
ja heidän ymmärtämätön
sydämensä on pimentynyt.

Sillä Jumala puhuu tavalla
ja puhuu toisella;
sitä vain ei huomata.

Jumalan hyvyys
vetää jokaista parannukseen.

Raamattu puhuu myös siitä,
että ihmisen elämässä
on yleensä ainakin kolme
etsikon kautta.

Silloin ihminen on tavalla ja toisella
Jumalan puhuttelussa,
ja Jumala vetää luokseen
ja haluaa pelastaa ihmisen sielun
vajoamasta alas
ja antaakseen hänelle
Elämän valkeuden.

Ei ihmisellä ratkaisun hetkellä
ole vielä uskoa.
Ei hän ole eikä elä uskossa.

Mutta hän kokee silti
Jumalan tavalla tai toisella
koskettavan häntä,
ja vetävän häntä luokseen.

Ja nyt ihminen on tilanteessa,
jossa tietää
myrkkykäärmeen pureman seuraukset
ja samalla tiedostaa sen,
että Jumala haluaa pelastaa
hänen elämänsä.

Ja niin hän voi mitään
mistään ymmärtämättä
vain nostaa katseensa
tuohon Jumalan tarjoukseen,
vaikka se on yhtä outoa
kuin se oli israelilaisille
kuolemaisillaan olevana
nostaa katseensa vaskikäärmeeseen.

Ja tuo katseen kääntäminen
purevista käärmeistä
vaskikäärmeeseen
riittää uuden elämän alkamiseen
jossa kantavana voimana
on alusta loppuun asti
Jeesuksen usko.

Me elämme Jeesuksen uskossa.
Me saamme siis lahjaksi
uskon ja vanhurskauden.

Sanalla sanoen saamme ottaa
vastaan Jumalan lahjana meille
Jeesuksen eli Pelastuksen.

Se,
onko meillä kääntymishetkellä
uskoa vai eikö ole,
ei vaikuta lopputulokseen.

Jokainen,
joka nostaa katseensa,
pelastuu.

Jokainen,
joka suostuu veren sivelyyn
sydämen ovensa pihtipieliin,
pelastuu kuolemalta
siitä riippumatta,
oliko hänellä uskoa vai ei,
kun antoi luvan veren
sovitukseen eli peittämiseen.

Hän on suostunut
tarjolla olevaan Pelastukseen
ja on armosta pelastettu.

Mutta heti katseen kääntämisen jälkeen
ja verensivelyn jälkeen,
kun huomaa kuoleman vallan ohittaneen hänet,
hän tietämällä tietää,
että Jumala pelasti hänet.

Ja nyt hän elää uskosta,
jonka Jumala vaikutti ja vaikuttaa.

Amen Kalamos, lohduttava sanoma. Nyt ei siis tarvitse pelätä, onko minulla uskoa tai onko sitä tarpeeksi. Nostan vain katseen Jeesukseen.

Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanasta eli Raamatusta ja Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, joka on lihan tullut Jumalan Sana.

Usko ei yksin siis pelasta, mutta usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, syntien sovittajana ja kuolleista ylösnousseena elävänä Sanana, Elävänä Jumalan ( Immanuel ) Messias - pelastaa.

Raamattu kansalle

Heprealainen (Hepr 12:2) kirjoitti:
katse kiinnitettynä
uskon alkajaan ja täydelliseksi tekijään,
Jeesukseen

Mites näihin sitten pitää suhtautua:

Mark. 10:52
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut". Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.

Luuk. 7:50
Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

Luuk. 8:48
Niin hän sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

Luuk. 17:19
Ja hän sanoi hänelle: "Nouse ja mene; sinun uskosi on sinut pelastanut".

Luuk. 18:42
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Saa näkösi; sinun uskosi on sinut pelastanut".

Eräänlaista
häpeämätöntä
pöyhkeyttä,
röyhkeyttä,
tungettelevuutta
on oikeastaan
monissakin evankeliumien
tilannekuvauksissa.

Kuinkahan olisi sokean käynyt,
jos ei olisi nostanut meteliä,
kun sai kuulla,
että väkijoukon ääni
johtui siitä,
että Jeesus vaelsi
opetuslastensa kanssa ohi
suuren väkijoukon seuraamana.

Markus (10:46-48) kirjoitti:
Ja kun hän vaelsi
Jerikosta opetuslastensa
ja suuren väkijoukon seuraamana,

istui sokea kerjäläinen,
Bartimeus, Timeuksen poika,
tien vieressä.

Ja kun hän kuuli,
että se oli Jeesus Nasaretilainen,
rupesi hän huutamaan ja sanomaan:

"Jeesus,
Daavidin poika,
armahda minua".

Ja monet nuhtelivat häntä
saadakseen hänet vaikenemaan.
Mutta hän huusi vielä enemmän:

"Daavidin poika,
armahda minua".

Jos sokea olisi totellut nuhtelijoita,
niin mitähän olisi tapahtunut,
vai olisiko tapahtunut mitään.

Mutta Bartimeus ei totellut,
ja näin tapahtui:

Markus (10:49) kirjoitti:
Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi:

"Kutsukaa hänet tänne".

Ja he kutsuivat sokean,
sanoen hänelle:

"Ole turvallisella mielellä,
nouse;
hän kutsuu sinua".

Miksihän Jeesus kulki ohittaen miehen,
jolla oli sokean viitta yllään.

Miksi kukaan saattoväestä
ei huomioinut sokeaa,
ennenkuin tämä alkoi kysellä,
mitä oikein tapahtuu.

Miksi ihmiset yrittivät
sitten jopa vaientaa apua
huutavan sokean.

Näihin ja moniin muihinkin kysymyksiin
on olemassa vastaus.
Ja sen tietää ainakin Jeesus.

Mutta nyt joka tapauksessa
sokealla oli valtava usko.

Hän heitti ensimmäiseksi
sokean viitan pois tarpeettomana.

Markus (10:50) kirjoitti:
Niin hän heitti vaippansa päältään,
kavahti seisomaan
ja tuli Jeesuksen tykö.

Ehkä Jeesus tiesi
kansan epäuskon.
Ehkä Jeesus halusi
kansan näkevän,
mitä usko saa aikaan.

Markus (10:51-52) kirjoitti:
Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen:

"Mitä tahdot,
että minä sinulle tekisin?"

Niin sokea sanoi hänelle:

"Rabbuuni,
että saisin näköni jälleen".

Niin Jeesus sanoi hänelle:

"Mene,
sinun uskosi on sinut pelastanut".

Ja kohta hän sai näkönsä
ja seurasi häntä tiellä.