Sivu 1/1

Johanneksen evankeliumin päätös

ViestiLähetetty: 23.07.2024 08:20
Kirjoittaja kalamos
Johannes on juuri
kuin päättänyt evankeliuminsa
luvun 20 loppujakeissa:

:bible:
Johannes (20:30-31) kirjoitti:
Paljon muitakin tunnustekoja,
joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan,
Jeesus teki opetuslastensa nähden;

mutta nämä ovat kirjoitetut,
että te uskoisitte,
että Jeesus on Kristus,
Jumalan Poika,
ja että teillä uskon kautta
olisi elämä hänen nimessänsä.


Mutta sitten
verhot näyttämön edestä
aukeavat vielä kerran,
ja valtava pettymys valtaa yleisön.

Heidän mielessään kun pyöri vielä
päättyneen luvun niin valtava visio
mahtavasta tulevaisuudesta
ja evankeliumin voittokulusta.

:bible:
Johannes (20:19-23) kirjoitti:
Samana päivänä,
viikon ensimmäisenä,
myöhään illalla,
kun opetuslapset olivat koolla
lukittujen ovien takana,
juutalaisten pelosta,
tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään
ja sanoi heille:


"Rauha teille!"

Ja sen sanottuaan
hän näytti heille kätensä ja kylkensä.

Niin opetuslapset iloitsivat
nähdessään Herran.

Niin Jeesus sanoi heille jälleen:


"Rauha teille!

Niinkuin Isä on lähettänyt minut,
niin lähetän minäkin teidät."


Ja tämän sanottuaan
hän puhalsi heidän päällensä
ja sanoi heille:


"Ottakaa Pyhä Henki.
Joiden synnit te anteeksi annatte,
niille ne ovat anteeksi annetut;
joiden synnit te pidätätte,
niille ne ovat pidätetyt."


Ja kaiken huipentuma oli,
että epäuskoisin Tuomaskin
tuli uskovaksi
Jeesuksen järjestämässä terapiassa.

:bible:
Johannes (20:24-29) kirjoitti:
Mutta Tuomas,
jota sanottiin Didymukseksi,
yksi niistä kahdestatoista,
ei ollut heidän kanssansa,
kun Jeesus tuli.

Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle:


"Me näimme Herran."

Mutta hän sanoi heille:

"Ellen näe
hänen käsissään naulojen jälkiä
ja pistä sormeani naulojen sijoihin
ja pistä kättäni hänen kylkeensä,
en minä usko".


Ja kahdeksan päivän perästä
hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa,
ja Tuomas oli heidän kanssansa.

Niin Jeesus tuli,
ovien ollessa lukittuina,
ja seisoi heidän keskellään
ja sanoi:


"Rauha teille!"

Sitten hän sanoi Tuomaalle:

"Ojenna sormesi tänne
ja katso minun käsiäni,
ja ojenna kätesi
ja pistä se minun kylkeeni,
äläkä ole epäuskoinen,
vaan uskovainen".


Tuomas vastasi ja sanoi hänelle:

"Minun Herrani ja minun Jumalani!"

Jeesus sanoi hänelle:

"Sentähden,
että minut näit,
sinä uskot.

Autuaat ne,
jotka eivät näe
ja kuitenkin uskovat!"


Tähän ihmeistä suurimpaan
päättyi Johanneksen evankeliumi
edellä lainaamillani päätössanoilla.

Ja niin
jos yleisön rytmikkäät tapautukset
saavat sulkeutuneen verhon
vielä aukeamaan,
niin ilman muuta he saisivat
nähdä opetuslasten joukon
levittämässä valtavaa sanomaa
kuolleista nousseesta Jeesuksesta,
joka vahvistaisi sanoman
sitä seuraavin ihmein ja merkein.

Ja sitten verhot alkavat aueta.
Jännitys tiivistyy.
Onko edessä rukouskokous.
Ehkä parantamiskokous.

Ee..ee..ii

Vielä kerran kohtaammekin Jeesuksen
ja hänen surkeat opetuslapsensa
nälkäisinä, toivottomina, suuntaa vailla,
aamusumun sokaisemina,
ulkona kaikesta.

:bible:
Johannes (21:1) kirjoitti:
Sen jälkeen
Jeesus taas ilmestyi opetuslapsilleen
Tiberiaan järven rannalla;
ja hän ilmestyi näin:


Yleisön odottavat silmät ja korvat
joutuvatkin todistamaan
suurta pettymystä
- läts läts läts läts läts -
johon Pietari jälleen kerran
johdattaa niin yleisön
kuin opetuslapsetkin.

:bible:
Johannes (21:2-3) kirjoitti:
Simon Pietari ja Tuomas,
jota sanottiin Didymukseksi,
ja Natanael,
joka oli Galilean Kaanasta,
ja Sebedeuksen pojat
sekä kaksi muuta
hänen opetuslapsistaan
olivat yhdessä.

Simon Pietari sanoi heille:


"Minä menen kalaan."

He sanoivat hänelle:

"Me lähdemme myös sinun kanssasi".

Niin he lähtivät ja astuivat venheeseen;
mutta eivät sinä yönä saaneet mitään.


Opetuslapsijoukko
nälkäkuoleman partaalla.
Ei tämän näin pitänyt mennä.

Jokin on vielä pahasti pielessä.
Ja se jokin on Pietari.

Jos ei Pietaria saada kuntoon,
niin sitten ei mistään tule mitään.

Ja niin Jeesus saapuu paikalle
väsyneen ja uupuneen
kalastajajoukon luo
aamuvarhaisella.

:bible:
Johannes (21:4-5) kirjoitti:
Ja kun jo oli aamu,
seisoi Jeesus rannalla.

Opetuslapset eivät kuitenkaan tienneet,
että se oli Jeesus.

Niin Jeesus sanoi heille:


"Lapset,
onko teillä mitään syötävää?"


He vastasivat hänelle:

"Ei ole".


Kummallista.

Ammattikalastajat ovat kai
unohtaneet tiedot ja taidot
kolmen vuoden aikana,
kuinka kalaa saadaan.

Satunnainen kulkija rannalla
antaa ohjeita.

:bible:
Johannes (21:6) kirjoitti:
Hän sanoi heille:

"Heittäkää verkko
oikealle puolelle venhettä,
niin saatte".


He heittivät verkon,
mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös
kalojen paljouden tähden.


Nyt koho värähtää
Johanneksen sydämessä.
Se on Jeesus.
Ja Pietari kirjaimellisesti kääntäen
heitti itsensä mereen
kuin kelvottoman kalan.

:bible:
Johannes (21:7) kirjoitti:
Silloin se opetuslapsi,
jota Jeesus rakasti,
sanoi Pietarille:


"Se on Herra".

Kun Simon Pietari kuuli,
että se oli Herra,
vyötti hän vaippansa ympärilleen,
sillä hän oli ilman vaatteita,
ja heittäytyi järveen.


Pietari jäi järveen,
mutta muut opetuslapset
lähestyivät rantaa
yrittäen raahata kalansaalista perässään.

:bible:
Johannes (21:8) kirjoitti:
Mutta muut opetuslapset
tulivat venheellä
ja vetivät perässään verkkoa kaloineen,
sillä he eivät olleet maasta kauempana
kuin noin kahdensadan kyynärän päässä.


Mutta rannalla heitä
odotti ihmeellinen näky.

Tuo satunnainen kulkija
oli jostain jo saanut kalaa.
Ja leipääkin oli hiilloksella.

Tässä on jotakin tuttua.

:bible:
Johannes (21:9) kirjoitti:
Kun he astuivat maalle,
näkivät he siellä hiilloksen
ja kalan pantuna sen päälle,
sekä leipää.


Tämä ei ollut ensimmäinen
leipä- ja kalaihme.

Ja kun niitä muistelee,
niin opetuslapset kyllä jo tiesivät,
että tuo kala ja leipä hiilloksella
olisi riittänyt heille vasin mainiosti,
mutta Jeesus käski heitä kuitenkin
tuon ison kalansaaliin tuomaan.

Ja niin Pietarikin syttyy.

:bible:
Johannes (21:11) kirjoitti:
Niin Simon Pietari astui venheeseen
ja veti maalle verkon,
täynnä suuria kaloja,
sata viisikymmentä kolme.

Ja vaikka niitä oli niin paljon,
ei verkko revennyt.


Pettymyksen kokenut yleisö
alkaa tajuta extranäytöksen sanoman.

Ja se on saanut nähdä jo monta ihmettä.
Ainakin kolme konkreettista ihmettä.

Ja opetuslapsetkin näyttämöllä
ymmärtävät jo sen,
että se on Herra,
joka nämä ihmeet sai aikaan.
Mutta eivät enää uskalla kysyä mitään
eivät ihmekalaa ja leipää syödessäänkään.

:bible:
Johannes (21:12) kirjoitti:
Jeesus sanoi heille:

"Tulkaa einehtimään".

Mutta ei kukaan opetuslapsista
uskaltanut kysyä häneltä:


"Kuka sinä olet?",

koska he tiesivät,
että se oli Herra.


Tässä kaikessa
uuden päivän aamun ihmeessä
on kuin kertaus
kaikesta mitä he olivat
yhdessä Jeesuksen kanssa
saaneet kokea.

Vielä juuri ennen ristinnnaulistsemista
Jeesuksen jakaman ehtoollisen.

:bible:
Johannes (21:13) kirjoitti:
Niin Jeesus meni
ja otti leivän
ja antoi heille,
ja samoin kalan.


Synkkä yö oli edessä,
kun Jeesus jakoi heille ehtoollisen.

Nyt oltiin uudessa aamussa,
ja Jeesus jakaa heille
aamiaisen.

:bible:
Johannes (21:14) kirjoitti:
Tämä oli jo kolmas kerta,
jolloin Jeesus noustuaan kuolleista
ilmestyi opetuslapsillensa.


Jeesus oli toki ilmestynyt
ylösnousemisensa jälkeen jo moneen kertaan
eri ihmisille.
Mutta opetuslapsille nyt kolmannen kerran.

Ensimmäiset, joille Jeesus ilmestyi,
olivat naisia.
Heidän Jeesus käski viedä sanan
opetuslapsille ja erityisesti Pietarille.

Mutta eiväthän nämä epäuskoiset
opetuslapset olleet uskoneet naisia.

No nuhteet saivat sitten aikanaan
Jeesukselta.

Mutta nyt oli vielä yksi vakava ongelma.
Ja ongelma oli edelleen Pietari.

Jos Pietaria ei saada kuntoon,
niin mistään ei tule mitään.
Sillä Pietarin pitäisi
ruokkia
Jeesuksen karitsoja
ja
kaita
Jeesuksen lampaita
ja
ruokkia Jeesuksen lampaita.

Mutta nyt Pietari oli itse
kaikken surkein rääpäle koko pesueessa.

Miten Pietari tuossa jamassa
voisi olla opetuslapsijoukossa se,
joka ruokkii karitsat lampaiksi
ja vielä kaitsee niitä.

Ja niin alkaa syvältä luotaava terapia,
sellainen hiillos-sielunhoito-terapia.

:bible:
Johannes (21:15) kirjoitti:
Kun he olivat einehtineet,
sanoi Jeesus Simon Pietarille:


"Simon,
Johanneksen poika,

rakastatko sinä minua
enemmän kuin nämä?"


Hiillostaminen on alkanut.
Ja hiillostettava kala
yrittää väistää kysymyksen.

Jeesus kysyi
Agape-Rakkautta.

Pietari vastaa puhuen
Filia-Rakkaudesta.

:bible:
Johannes (21:15) kirjoitti:
Hän vastasi hänelle:

"Rakastan, Herra;

sinä tiedät,
että olet minulle rakas".


Opettaja ei lyö karttakepillä,
vaikka oppilas oikuttelee.

Tarvitaanhan sitä filiaakin.
Siis veljesrakkautta.
Ruoki sitten näitä muita karitsoja.

:bible:
Johannes (21:15) kirjoitti:
Hän sanoi hänelle:

"Ruoki minun karitsoitani".


Mutta sitten Jeesus palaa
alkuperäiseen kysymykseen.

Siis toistaa kysymyksensä
Agape-rakkaudesta,
jota Pietari ei kuitannut.

Jeesus kuitenkin laskee rimaa.
Hän ei enää kysy,
että rakastatko enemmän
kuin nämä toiset karitsat.

:bible:
Johannes (21:16) kirjoitti:
Hän sanoi hänelle
taas toistamiseen:


"Simon,
Johanneksen poika,

rakastatko minua?"


Terapoitava oikuttelee edelleen
puhuen vain filiasta.

:bible:
Johannes (21:16) kirjoitti:
Hän vastasi hänelle:

"Rakastan, Herra;

sinä tiedät,
että olet minulle rakas".


No,
tarvitaanhan sitäkin.

Paitsi muiden kartisojen ruokkimiseen,
myös niiden kaitsemiseen,
kun ovat kasvaneet ja
kipittävät sinne suun tänne.

:bible:
Johannes (21:16) kirjoitti:
Hän sanoi hänelle:

"Kaitse minun lampaitani".


Mutta terapiaa ei voi jättää kesken.
Jeesusa avaa kolmannen kerran suunsa,
ja jo kolmannen kerran kuuluu nimitys
Simon Johanneksen Poika.

Nyt ei siis terapian aikana
puhuta kalliosta
eikä edes kivilohkareesta
eli Pietarista.

Puhutaan Simonista,
Johanneksen pojasta.

Simon tarkoittaa
rukouksen kuulemista.

Johannes tarkoittaa
Jahve on armollinen.

Ja nyt pitäisi mahtaileva kivilohkare
saada muutettua
armoa tarvitsevaksi ja sitä rukoilevaksi.

Ja niin Jeesus laskee rimaa edelleen,
ja nyt se on niin alhaalla,
että filia riittää.

Terapeutti rohkenee kysyä
Pietarilta,
onko Sinussa edes tuota
toistamasi filiaa.

:bible:
Johannes (21:17) kirjoitti:
Hän sanoi hänelle kolmannen kerran:

"Simon,
Johanneksen poika,

olenko minä sinulle rakas?"


Ja nyt
värähtää ja rävähtää.

Ei sen tähden,
että Jeesus kysyy kolmannen kerran jotakin.

Vaan sen tähden,
että kolmannella kerralla
Jeesus kysymyksellään asettaa
kyseenalaiseksi tuon Pietarin
tyrkyttämän filiankin.

Käännöksemme on ontuva.
Se puhuu ikäänkuin
rakastamisesta koko ajan,
mutta alkuteksti käyttää
aivan eri sanoja
eri vaiheissa seuraavaan tapaan:

- Rakastatko Minua?
- Pidän Sinusta.

- Rakastatko Minua?
- Pidän Sinusta.

- Pidätkö Minusta?

Ja Pietari tuli siis murheelliseksi siitä,
että hän ymmärsi,
että ongelman ydin on juuri siinä,
ettei hän ole kohdellut Jeesusta
edes ystävänä.

Ei ystävää kielletä kiroillen.
Ja nyt terapia pääsee juuriin asti.

:bible:
Johannes (21:17) kirjoitti:
Pietari tuli murheelliseksi siitä,
että hän kolmannen kerran
sanoi hänelle:


"Olenko minä sinulle rakas?"

ja vastasi hänelle:

"Herra,
sinä tiedät kaikki;

sinä tiedät,
että olet minulle rakas".


Siis tällä tasolla ollaan.
Agapea ei löydy Pietarista.
Mutta Filia riittäisi kyllä
jo kasvaneidenkin lampaiden ruokkimiseen.

:bible:
Johannes (21:17) kirjoitti:
Jeesus sanoi hänelle:

"Ruoki minun lampaitani.


Mutta filia ei riitä kaikkeen.
Agapea tarvitaan.

Terapoitavan on tultava ensin
Simon, Johanneksen pojaksi,
ennenkuin on valmis kaikkeen.

Pietarista on tultava
Rukoukset kuulevan Jahven
armahtama.

Silloin hän voi täyttyä
Agape-rakkaudella.

Silloin hän voi palvella
täysimääräisesti kutsumuksessaan.

Silloin meillä ei enää ole
kerskuvaa Pietaria,
joka korotti itsensä
kaikkien muiden yläpuolelle
uhoten antavansa henkensä
Jeesuksen edestä.

Vaan silloin meillä on pieni poikanen,
joka on valmis siihen,
että toinen vyöttää hänet
ja toinen vie hänet,
minne hän ei tahdo.

:bible:
Johannes (21:18) kirjoitti:
Totisesti, totisesti
minä sanon sinulle:
kun olit nuori,

niin sinä vyötit itsesi
ja kuljit, minne tahdoit;

mutta kun vanhenet,
niin sinä ojennat kätesi,
ja sinut vyöttää toinen
ja vie sinut, minne et tahdo."


Ja nyt Pietari voi valita sen,
että hän on valmis
seuraamaan Jeesusta.

Rakastaa Jeesusta.

Jeesus ei kuitenkaan kysy
enää mitään.

Terapia on tehnyt tehtävänsä.
Ja se ilmenee Pietarin
suurella kysymysmerkillä:

:bible:
Johannes (21:20-22) kirjoitti:
Niin Pietari kääntyi
ja näki sen opetuslapsen seuraavan,
jota Jeesus rakasti
ja joka myös oli aterioitaessa
nojannut hänen rintaansa vasten
ja sanonut:


"Herra,
kuka on sinun kavaltajasi?"


Kun Pietari hänet näki,
sanoi hän Jeesukselle:


"Herra,
kuinka sitten tämän käy?"


Jeesus sanoi hänelle:

"Jos minä tahtoisin,
että hän jää tänne siihen asti,
kunnes minä tulen,
mitä se sinuun koskee?

Seuraa sinä minua."


Tämä puhe synnytti väärinkäsityksiä,
jotka Johannes itse oikaisee.

Mutta nyt Pietari
oli valmis kaikkeen.

Jos Jeesus vielä olisi kysynyt
Pietarilta agape-rakkaudesta,
niin Pietari olisi vastannut
sillä samalla Sanalla:

Rakastan Herra!

Minä ruokin Sinun Karitsoitasi.
Minä kaitsen Sinun Lampaitasi.
Minä ruokin Sinun Lampaitasi.

Ja näihin tunnelmiin päättyy
Johanneksen evankeliumi.

Johanneksen,
joka oli se opetuslapsi,
jota Jeesus Rakasti.

Joka vielä viimeisinä päivinään
kannettiin paareilla kokoustilan lavalle,
josta hän huusi yhden virkkeen.

Lapset, Rakastakaa toisianne!

Ja sitten hänet kannettiin lavalta pois.

Re: Johanneksen evankeliumin päätös

ViestiLähetetty: 23.07.2024 12:38
Kirjoittaja Emilio
Ei Raamatussa ole Apostoli Johanneksesta tuollaista baari kanto lava esitys kuvausta!!!

Miksi syntyi väärinkäsitys muiden opetuslasten keskuudessa, että Johannes ei kuolisi, jos Jeesus tarkoitti Johanneksen tänne jäämistä, vain sille alueelle tai siihen paikkaan jäämistä kunnes Jeesus vie Johanneksen Pietarin ja Jaakobin 6 päivän päästä kirkastusvuorelle?????


Jos minä esim.sanon retkikunnalla että henkilö X jää tänne ja jatkan muiden retkikuntaan kuuluvien kanssa muualle,niin eihännyt kukaan retkikuntalasista ala kysellä etteikö tämä henkilö X KUOLE!!!!!?????

Re: Johanneksen evankeliumin päätös

ViestiLähetetty: 24.07.2024 06:30
Kirjoittaja kalamos
Väärinkäsitys johtui siitä,
että Jeesus ei sanonut sitä,
mitä nuo olivat kuulevinaan.

Johannes oli aina lähellä Jeesusta.
Ja hän kuuli nytkin tarkkaan,
mitä Jeesus sanoi Pietarille.

Jeesus ei sanonut tahtovansa
Johanneksen jäävän tänne.

Se,
miten Johanneksen elämä päättyi,
on kyllä tiedossa.

Laitan tähän pari lainausta
Isosta Raamatun tietosanakirjasta.


Perimätiedon mukaan Johannes oli useitten vuosien ajan seurakunnanjohtajana Efesossa. Keisari Domitianuksen aikana (81-96 jKr.) toimeenpannun kristittyjen vainon aikana hänet karkotettiin Aigeianmeressä olevaan Patmoksen saareen, Ilm. 1:9, jossa hän kirjoitti muistiin hänen nimellään tunnetun ilmestyksen. Herran käskystä kirjoitus osoitettiin seitsemälle Vähän-Aasian seurakunnalle, 1:11, joiden kanssa Johannes oli ilmeisesti ollut erityisen läheisessä kosketuksessa Efesossa vaikuttaessaan. Keisari Nervan aikana (96-98) Johannes vapautettiin, ja perimätiedon mukaan hän palasi Efesoon. Luultavasti juuri siellä hän kirjoitti evankeliuminsa ja kolme kirjettään. Perimätieto kertoo edelleen, että Johannes oli ainoa marttyyrikuolemalta säästynyt apostoli, vrt. Joh. 21:23, että hän kuoli n. 100 vuoden ikäisenä ja että hänet haudattiin Efesoon.



Perimätiedon mukaan hänet kannettiin vanhuksena usein uskovien kokouksiin, ja hänen toistuva kehotuksensa heille oli:
»Lapset, rakastakaa toisianne! »


Raamattu vahvistaa kyllä tämän.

Tavataan nyt yhdessä
ja Rakkaudessa
Johanneksen toista kirjettä.

Ensimmäinen sana
viittaa tietenkin kirjoittajaan
eli Johannekseen.

:bible:
Johannes (2 Joh 1:1) kirjoitti:
Vanhin ...


Johannes oli vanhin monessakin mielessä.
Hän oli vanha.
Muut Jeesuksen 12 opetuslapsesta
olivat jo kuolleet.
Johannes oli siis koko kristikunnan
vanhin eli ainoa elossa oleva
apostoli noiden 12 joukosta.

Kysymys on siis seurakunnan
eli Kristuksen Morsiamen vanhimmasta
niin asemaltaan kuin iältäänkin.

Johannes vaikutti Efeson seurakunnassa.
Itse asiassa Johannes kirjoitti
aikanaan Patmos-saarelta
Jeesuksen saneleman kirjeen
ensimmäiseksi omalle seurakunnalleen
eli Efeson seurakunnalle.

Ja sanoma oli Rakkaus.
Hänen oma seurakuntansa
oli hyljännyt ensimmäisen rakkautensa.

(Ilmestyskirjassa
Johannes itse
on kuva seurakunnasta.)


Ja Johannes tietenkin teki parannuksen.
Ja julisti kuolemaansa asti:

Lapset, rakastakaa toisianne!


Loppuvaiheessa Johannes kannettiin
paareilla lavalle,
jossa hän lausui tuon kehotuksen.
Eikä muuta.

Lapset ovat siis seurakunnan jäseniä.
Mutta kenelle Johannes nyt kirjoittaa.

:bible:
Johannes (2 Joh 1:1) kirjoitti:
Vanhin
valitulle rouvalle
ja
hänen lapsilleen,
joita minä totuudessa rakastan


Siis Kristuksen
koko maanpäällisen ruumiin
vanhin
kirjoittaa
rouvalle.

Tämä logiikkapeli ratkeaa
kirjeen viimeisessä jakeessa.

:bible:
Johannes (2 Joh 1:13) kirjoitti:
Valitun sisaresi lapset
lähettävät
sinulle
tervehdyksen.


Nyt Johannes ilmaisee olevansa
Valitun Rouvan
Valittu Sisar.
Ja kummallakin on lapsia.

Johanneksen lapset
eli Efeson seurakunnan jäsenet
lähettävät tervehdyksen
Valitulle Rouvalle.

Siis sekä Johannes että Rouva
ovat valittuja.
Kenen valittuja.
Yljän eli Jeesuksen.

Johannes
ollen se opetuslapsi,
jota Jeesus rakasti,
ja valittu tehtäväänsä,
kirjoittaa jonkun toisen
seurakunnan johtajalle,
joka myös on valittu tehtäväänsä.

Ja kummallekin on
tehtävänsä mukaisesti
syntynyt lapsia
eli Jumalan lapsia Kristuksessa.

Johannes käyttää
ikäänkuin salakieltä
niin evankeliumissaan
kuin kirjeissäänkin.

Mutta Ilmestyskirjassa
hän paljastaa itsensä suoraan:

:bible:
Johannes (Ilm 1:9-11) kirjoitti:
Minä, Johannes,
teidän veljenne,
joka teidän kanssanne
olen osallinen
ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen
Jeesuksessa,

minä olin Jumalan sanan
ja Jeesuksen todistuksen tähden
saaressa, jonka nimi on Patmos.

Minä olin hengessä Herran päivänä,
ja kuulin takaani suuren äänen,
ikäänkuin pasunan äänen,
joka sanoi:


"Kirjoita kirjaan, mitä näet,
ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle,
Efesoon ja Smyrnaan
ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen
ja Filadelfiaan ja Laodikeaan".


Johannes joutuu kirjoittamaan
monenlaista tekstiä
näiden seurakuntien enkeleille
eli seurakuntien johtajille.

Näin alkoi kirjeenvaihto
Efeson seurakunnan johtajan
eli Johanneksen
ja noiden kuuden muun
seurakunnan johtajan kanssa.

Johanneksen toinen kirje
on yksi tällainen kirje
jonkun seurakunnan enkelille
eli johtajalle eli valtiaalle
(kyria).

Kirjeen on lähettänyt
Kristuksen Morsiusjoukkoon
kuuluva vanhin sisar
toiselle sisarelle.

Muulla tavoin en kykene
yhdistämään
tuon luvun pituisen kirjeen
ensimmästä ja viimeistä jaetta.

:bible:
Johannes (2 Joh 1:1) kirjoitti:
Vanhin
valitulle rouvalle
ja
hänen lapsilleen,
joita minä totuudessa rakastan


:bible:
Johannes (2 Joh 1:13) kirjoitti:
Valitun sisaresi lapset
lähettävät
sinulle
tervehdyksen.


Johannes oli siis koko
opetuslapseusajan saanut
kokea erityistä Rakkautta
Jeesuksen taholta.

Mutta sitten ahdistukset
veivät Patmos-saarelle
ja suuret tunteet olivat kadonneet.

Jeesus ilmestyy Johannekselle.
Ihan fyysisesti valtavassa kirkkaudessaan.

Johannes saa kolmiosaisen kirjotustehtävän.
Ensin hän tallentaa,
mitä tapahtui tuossa kohtaamisessa,
jossa hän ruumiillisesti kuolee.
Jeesus herättää hänet
koskettaen Johanneksen ruumista.

Sitten Johannes kirjoittaa
nuo kirjeet.
Ja siis ensimmäisseksi juuri itselleen.
Muista mistä olet langennut.
Ensirakkaus oli kadonnut.

Ja niin Johannes aivan samoin
kuin aikanaan opetuslapsiaikana
myös koko loppuelämänsä
eli tämän Rakkauden julistajana.

Ensin Jeesus Rakasti Johannesta.
Ja sitten Johannes Rakasti
kaikkia Jeesuksen opetuslapsia
ja kehotti heitä Rakastamaan toisiaan.

Ja tästä kaikesta todistaa
aivan yhtä lailla Johanneksen ensimmäinen kirje.

:bible:
Johnnes (1 Joh 4:7-21) kirjoitti:
Rakkaani,
rakastakaamme toinen toistamme,
sillä rakkaus on Jumalasta;

ja jokainen, joka rakastaa,
on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan.

Joka ei rakasta,
se ei tunne Jumalaa,
sillä Jumala on rakkaus.

Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus,
että Jumala lähetti
ainokaisen Poikansa maailmaan,
että me eläisimme hänen kauttansa.

Siinä on rakkaus
- ei siinä,
että me rakastimme Jumalaa,
vaan siinä,
että hän rakasti meitä
ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Rakkaani,
jos Jumala on näin meitä rakastanut,
niin mekin olemme velvolliset
rakastamaan toinen toistamme.

Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.
Jos me rakastamme toinen toistamme,
niin Jumala pysyy meissä,
ja hänen rakkautensa
on tullut täydelliseksi meissä.

Siitä me tiedämme
pysyvämme hänessä
ja hänen pysyvän meissä,
että hän on antanut meille Henkeänsä.

Ja me olemme nähneet ja todistamme,
että Isä on lähettänyt
Poikansa maailman Vapahtajaksi.

Joka tunnustaa,
että Jeesus on Jumalan Poika,
hänessä Jumala pysyy,
ja hän Jumalassa.

Ja me olemme oppineet tuntemaan
ja me uskomme sen rakkauden,
mikä Jumalalla on meihin.

Jumala on rakkaus,
ja joka pysyy rakkaudessa,
se pysyy Jumalassa,
ja Jumala pysyy hänessä.

Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä,
että meillä olisi turva tuomiopäivänä;
sillä sellainen kuin hän on,
sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.

Pelkoa ei rakkaudessa ole,
vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon,
sillä pelossa on rangaistusta;

ja joka pelkää,
se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.

Me rakastamme,
sillä hän on ensin rakastanut meitä.

Jos joku sanoo:
"Minä rakastan Jumalaa",
mutta vihaa veljeänsä,
niin hän on valhettelija.

Sillä joka ei rakasta veljeänsä,
jonka hän on nähnyt,
se ei voi rakastaa Jumalaa,
jota hän ei ole nähnyt.

Ja tämä käsky meillä on häneltä,
että joka rakastaa Jumalaa,
se rakastakoon myös veljeänsä.


Ennen ristinkuolemaa tapahtunut
Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen
nouseminen vuorelle,
jonne taivas eli Jumalan Valtakunta laskeutui,
ei liity Johanneksen evankeliumin
päätöslukuun,
eikä Johannes varsinaisessti
edes mainitse
sitä tapahtumaa evankeliumissaan.

Joskin kyllä viittaa siihen
evankeliumin ensimmäisessä luvussa
samoinkuin
ensimmäisen kirjeensä
ensimmäisessä luvussa
ja
kolmanneksi vielä
Ilmestyskirjan ensimmäisessä luvussa.

Mutta tästä kirkkaudesta
Johannes ei puhu mitään
keskustelumme aiheena olevassa
Johanneksen evankeiumin päätöksessä.