kuullut kuin liturgisena jatkona
Isä meidän - rukoukseen.
Kaavamaiset toistot palvelusmenoissa
ovat vähän sellaisia,
että annan niiden vaan mennä ohi
ja odotan itse julistusta.
Isä meidän rukouskaan
ei ymmärtääkseni
ole tarkoitettu kaavamaisesti toistettavaksi.
Minulla oli aikoinaan pitkä
päivittäinen työmatka.
Ei siihen tunnin ajo riittänyt.
Joskus kuuntelin sen ajan
Uutta Testamenttia kaseteilta.
Joskus rukoilin Isä Meidän rukouksen.
Ja joka kerta rukoukseni oli erilainen.
Joskus en päässyt edes tuohon
keskustelumme aiheena olevaan kohtaan
tuon toista tuntia kestäneen
rukouksen aikana.
Eli kun aloitin:
"Isä meidän"
niin sitten minä jatkoin
vuodattaen sydäntäni
ja kertoen kuinka ihanaa on,
että minulla on Isä.
Ja kuinka suuriarvoista minulle on se,
että saan olla lapsi Jumalan.
Monesti meni kymmeniä minuutteja,
ennenkuin pääsin seuraavaan kohtaan
eli siihen,
että Isä on taivaassa.
Ja minä vielä maan päällä.
Ja sitten vuodatin tästä aiheesta sydäntäni.
Jne.
Siinä oli sitten jo paljon ja monenlaista
aina käyty läpi Sydämeltä Sydämelle,
ennenkuin tulin kohtaan:
Matteus (6:13) kirjoitti:
äläkä saata meitä kiusaukseen;
vaan päästä meidät pahasta
Kun tuohon osaan pääsin,
niin mielessäni eivät niinkään
olleet esimerkiksi syntikiusaukset,
vaan edessä olevat päivän koettelemukset.
Taas on edessä yksi päivä
elettäväksi täällä maan päällä,
jossa meillä Jeesuksen lupauksen mukaan
on ahdistus.
Johannes (16:33) kirjoitti:
Maailmassa teillä on ahdistus;
mutta olkaa turvallisella mielellä:
minä olen voittanut maailman.
Tänä päivänä tuo ahdistus
on hyvin konkreettinen.
Vaatii suurta rohkeutta avata
uutissivuja ja tarkistaa,
joko paholainen on saanut
sytytetyksi maailmansodan.
Oli koettelemuksemme mikä tahansa,
niin ratkaisu omalle selviämisellemme on,
että annamme anteeksi niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Matteus (6:12-15) kirjoitti:
ja anna meille meidän velkamme anteeksi,
niinkuin mekin annamme anteeksi
meidän velallisillemme;
äläkä saata meitä kiusaukseen;
vaan päästä meidät pahasta,
[sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti.
Amen].
Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille
heidän rikkomuksensa,
niin teidän taivaallinen Isänne
myös antaa teille anteeksi;
mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi,
niin ei myöskään teidän Isänne
anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Katkeruus on yksi pahan kahle,
ja siitäkin meille luvataan pääsy vapaaksi.
Ja tilalle on tarjolla
vanhurskaus, rauha ja ilo
Pyhässä Hengessä.
Jumalan Valtakunta.
Tässä ja nyt!
