Raamattu on Jumalan omasivu

Minulle on vasta viime päivinä tullut taivasikävä, tarkemmin sanottuna Jeesus-kaipuu.

Eikä siihen mennyt kuin 43 vuotta, alkaen uskoontulosta.

Siksikö nämä kaikki vastoinkäymiset, menetykset, pettymykset, sairastamiset ym. että olisi ollut mahdollisuus hyljätä Jumala siinä hiljaisuudessa, kun Häntä en avuksi löytänyt? Vain koska tiesin Lunastajani elävän, jatkoin siinä uskossa, että vielä tulee se päivä, jolloin saan laulaa uutta virttä.

Antero Laukkanen opettaa kaidasta tiestä, ettei se ole sen kapeampi kuin se toinenkaan tie, mutta kaidalle tielle mahtuu vain Jeesus. Vain Jeesus.

Nyt tiedän, että kaikki on mahdollista sille, joka uskoo, koska rakastan Häntä, johon uskon.

7.5. päivän lukuun kuului vuorisaarnan ahdas portti, Matt. 7:13-14.

Samana päivänä kommentoin Kalamoksen aloitusta Kruunajaiset; kerroin henkilöstä, jonka polku oli hänen ilokseen kaidentunut.

Sitten sinä teit aloituksen nimellä Kaita tie.

- - -

Kolme kaidan tien todistajaa. Jumalalla on siis minulle asiaa aiheesta.

Mietin, mitä kaidan polun vaeltaminen oikeastaan tarkoittaa. Fyysisesti elän niin pienesti, ettei kukaan uskoisi, jos kertoisin. Miten se tästä realistisesti ottaen enää soukentuisi?

Toivon että keskustelu tästä jatkuisi täällä.

Matteus (7:13-14) kirjoitti:
Menkää ahtaasta portista sisälle.
Sillä se portti on avara
ja tie lavea,
joka vie kadotukseen,
ja monta on,
jotka siitä sisälle menevät;

mutta se portti on ahdas
ja tie kaita,
joka vie elämään,
ja harvat ovat ne,
jotka sen löytävät.

Luukas (13:23-24) kirjoitti:
Ja joku kysyi häneltä:

Herra,
onko niitä vähän,
jotka pelastuvat?

Niin hän sanoi heille:

Kilvoitelkaa
päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta,
sillä monet, sanon minä teille,
koettavat päästä sisälle,
mutta eivät voi.

Johannes (10:7) kirjoitti:
Niin Jeesus vielä sanoi heille:

Totisesti, totisesti minä sanon teille:
minä olen lammasten ovi.

Eli ... tuo portti on Jeesus,
ja se on niin ahdas ovi,
että siitä ei mahdu
mikään omatekoinen läpi.

Kaikki meidän oma vanhurskautemme
täytyy jättää sen ulkopuolelle.
Itse asiassa ulkopuolelle
jää jopa meidän
oma uskonponnistuksemmekin.

Kun me käymme tuon portin läpi,
niin me huomaamme
tulleemme sisälle Jumalan Valtakuntaan,
jossa me emme enää elä
omassa uskossamme
vaan Jumalan Pojan uskossa.

Me emme enää itse
yritä tehdä hyviä tekoja,
vaan vaellamme
ennalta valmistetuissa teoissa.

Ahtaan portin toisella puolella
minä en enää elä,
vaan Kristus elää minussa.

Paavali (Gal 2:19-21) kirjoitti:
Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,
ja minä elän, en enää minä,
vaan Kristus elää minussa;
ja minkä nyt elän lihassa,
sen minä elän Jumalan Pojan uskossa,
hänen,
joka on rakastanut minua
ja antanut itsensä minun edestäni.

En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa,
sillä jos vanhurskaus
on saatavissa lain kautta,
silloinhan Kristus on turhaan kuollut.

Jeesus on siis paitsi
ahdas portti Elämän tielle
myös tuo Elämän tie.
Ja samoinkuin portti on ahdas,
on tuo tie kaita.

Eräs lähetystyöntekijä
palkkasi paikkakuntalaisen
opastamaan erään heimon tykö.

Viidakkoveitsi heilui.
Ja niin matka eteni
mutta tosi hitaasti askel askeleelta.

Lopulta lähetyssaarnaaja kuitenkin huolestui
kun ei nähnyt mitään tietä
ei edes polkua missään ja kysyi:

Olemmeko nyt varmasti oikealla tiellä?

Tähän opas sanoi:

Ei täällä mitään tietä ole.
Minä olen tie.

Usko on näkemistä.
Mutta kaidalla tiellä,
emme näe kuin korkeintaan
seuraavaan askeleeseen.

Mutta toisaalta voidaan sanoa,
että kaidalla tiellä
uskon kautta näemme
jo perille saakka.

kalamos kirjoitti:
Eli ... tuo portti on Jeesus,
ja se on niin ahdas ovi,
että siitä ei mahdu
mikään omatekoinen läpi.
. . .

Ahtaan portin toisella puolella
minä en enää elä,
vaan Kristus elää minussa.

Niinhän Mooses Laukkanenkin aloittajan mukaan sanoo: Kaidalle tielle mahtuu vain Jeesus.

Minä ajattelen melkein koko ajan Jeesusta, välillä vähemmän ja välillä enemmän katuvana syntisenä.
Ehkä sitten ymmärtämättäni olenkin kaidalla tiellä

NäilläNäppäimillä kirjoitti:
Minä ajattelen melkein koko ajan Jeesusta, välillä vähemmän ja välillä enemmän katuvana syntisenä.
Ehkä sitten ymmärtämättäni olenkin kaidalla tiellä

Tuli mieleen tällainen ajatus.
Kaita tie on sellainen,
joka kirkastuu koko ajan,
kun määränpää tulee lähemmäksi
ja lähtöasema jää aina vaan kauemmaksi.

Salomo (San 4:18) kirjoitti:
Mutta vanhurskasten polku
on kuin aamurusko,
joka kirkastuu kirkastumistaan
sydänpäivään saakka.

Mutta samalla tuossa
lisääntyvässä kirkkaudessa
paljastuu aina vaan
syvemmältä ja syvemmältä
syyllisyytemme.
Ja niin me näemme itsemme
koko ajan aina vaan syntisempinä.

Tällaisen kehityskaaren
näemme Paavalinkin
luonnehdinnoissa itsestään.
Lopulta hän sanoi olevansa
syntisistä suurin.

Mutta emme me tietenkään
syntisemmiksi tule
vaan vanhurskaammiksi.

Mutta vanhurskaampana näemme
oman kelvottomuutemme
aina vaan paremmin.

Ja niin tuo Aamurusko,
Jeesus Kristus
ollen täynnä armoa,
tulee meille aina vaan
täydemmin kaikeksi
ollen
- tie
- totuus
- elämä.

Jeesus on totisesti (kaita) tie, aamen.

Minustahan ei ole kaidan tien kulkijaksi, mutta rakkaus Jeesukseen vaikuttaa minussa sitä, että elämäni hallintavalta on saanut siirtyä itseltäni Jeesukselle! Se, miten se toteutuu, on Hänen tiedossaan.

Siunausta keskusteluun.

Kaita tie alkaa kääntymyksestä.
Mielenmuutoksesta.
Siitä,
kun tulemme Jeesuksen tykö.

Tuossa kohtaamisessa me saamme
kaiken Häneltä:
- Elämän
- Uskon
- Vanhurskauden.

Sydämeni rukous:

Isä, varjele minua kaikelta maalliselta hyvältä niin, etten kadottaisi näkyä kaidasta tiestä, jonka vain harvat löytävät.