Daavid ja uskovan parannus
Istuin keittiössä ja sydämessäni soi kiitosrukous pelastuksesta ja siitä, että Jumala Henkensä kautta vaikuttaa uskoa ja uutta elämää tänä päivänä minunkin sydämessäni.
Yllättäen sydämelleni puhuttiin: ’Daavidkin lankesi uskovana’. Enpä ollut noin ajatellutkaan aiemmin!
Minua on Raamatussa (Jeesuksen lisäksi) puhutelleet Daavid ja Pietari, ja heidät haluaisin tavatakin ensimmäisten joukossa, jos minä vain pääsen perille taivaaseen. Niin ja tietysti kalamoksen.
Nuorempana sain rohkaisun sanan rukouksessa (Jes. 55:3) ’Minä annan sinulle lujat Daavidin armot’. Tuolloin tuo jae suorastaan loukkasi minua, voi minua! Synnintunto ei itsessään määritä uskovaa, vaan Jumalan pyhyyden tunnossa kaikki muu on enemmän tai vähemmän synnin seurausta.
Niin, ettei ihmisellä olisi mitään, josta kerskata. Kyse on Jumalan Hengen täydestä hallintavallasta uskovan elämässä, kun Jeesus yksin on voittanut saatanan kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa. Niin kauan kuin pidämme jonkin elämänalueemme omana reviirinämme, voimme jäädä taistelemaan yksin.
Jeesus muistutti (Joh. 10:10), kuinka ’varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan’.
Onneksi tuo jae jatkuu: ’Minä (Jeesus) olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys.’