Raamattu on Jumalan omasivu

Kun siivoat, sinulla on jokin päämäärä. Et välttämättä ole kovin tyytyväinen, jos vaivannäkösi ei tuottaisi tulosta eli lattia jäisi likaiseksi ja matot pölyisiksi. Ja kuinka iloiseksi tulet, kun saat puhtaaksi jotakin jo pinttymään päässyttä.

Minua tämä ajatus puhutteli hengellisesti tänään, kun yövuoron jälkeen heräsin virkeänä iltapäivällä ja aloin siivota. Ja vielä enemmän minua siunasi se, kuinka Jumala Pyhän Henkensä kautta haluaa tehdä puhdasta ihmisen sydämessä.

Kun sanotaan, että taivaassa on suuri ilo jokaisesta, joka tekee parannuksen, siihen kätkeytyy juurikin puhdistuksen ilo. Ajatella, Jumala tulee iloiseksi, kun saa antaa syntejä anteeksi! Mutta voi sitä, joka sanoo, ettei tarvitse parannusta, anteeksiantoa tai armoa.

(עֵד) kirjoitti: “Jumala tulee iloiseksi, kun saa antaa syntejä anteeksi! Mutta voi sitä, joka sanoo, ettei tarvitse parannusta, anteeksiantoa tai armoa.”

Täällä on paljon pitkiä kirjoituksia, joilla pyritään ns. “räjäyttämään pankki” eli antamaan kerralla perusteellinen ja tyhjentävä vastaus esillä olevaan asiaan. Ja sitten on tämä meidän Ed, jolla on oivallinen kyky kirjoittaa hyvin tiiviisti ja viisaasti tavalla, joka suorastaan pakottaa lukijan miettimään itse, miten hän asian sisäistää. Tämän viimeisimmän Edin viestin kohdalla joudumme kysymään sydämessämme: tarvitsenko ja kaipaanko tänään anteeksiantoa ja armoa. Säilyykö evankeliumin sanoma minulle tuoreena ja ihmeellisenä? Onko jotain, josta minun tulee tehdä tänään parannusta?

Ilman muuta täällä on eri tavalla kirjoittavia ja saakin olla. Arvelen, että Edillä on ns. viisauden sanojen armolahja. Viisauden sanat on täysin yliluonnollinen lahja, jota ei voi saavuttaa inhimillisin keinoin - eikä siis myöskään opiskelemalla Raamattua mahdollisimman paljon. Jumala antaa viisauden sanojen armolahjan sulasta armosta (armolahja) kenelle Hän haluaa. Ymmärtääkseni Ed on tuon armolahjan saanut.

“Mutta voi sitä....” Tunnen useita uskovia, jotka varmoina väittävät, ettei heidän enää tarvitse tunnustaa syntejään, koska he ovat jo saaneet syntinsä anteeksi. Heille evankeliumi ei enää puhuttele tuoreella, virkistävällä tavalla, eivätkä he koe kaipuuta ja tarvetta kuulla yhä uudelleen “veren evankeliumia”. Kuitenkin juuri tuota ilosanomaa me tarvitsemme aina vain uudelleen ja uudelleen arkisen kilvoituksemme keskellä - koska mistään muusta emme voimaa vaellukseemme voi saada.

“Mutta voi sitä....”

Paavali (1.Kor.1:18) kirjoitti:1.Kor.1:18 “Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.”

Tosiasia on,
että tuo ilo ja riemu
vaikkapa puhtaasta lattiasta,
haihtuu aika pian,
jos ei taas uudestaan
tartu imuriin.

Erityisen hyvin muitan tämän
siltä ajalta,
kun meillä oli pitkäkarvaisia koiria.

Silloin tarvittiin tassurättiä ja lattiaimuria
vähän joka päivä.

Mutta edelleen tänäkin päivänä
jokainen omakin tassunjälki on sellainen,
että toimenpiteitä tarvitaan jatkuvasti.


PS

Muistan yhden tapauksen.
Olen siitä täällä kertonutkin.

Olin pienessä telttakokouksessa.
Nuori äiti tuli rukoiltavaksi.

Toinen jalka oli selvästi toista lyhyempi.
Ja minäkin olin niin lähellä,
että näin tuon ihmeen.

Sitten saarnaaja sanoi,
että näin se käy,
kun sydän on puhdas.

En tiedä
tarkoittiko omaa
vai tuon rukoiltavan
sydäntä.

Poismennessä
näin tuon nuoren äidin
vielä koulun pihalla
lastenvaunujen vieressä.

Ja kovin onnelliselta tuo näytti,
kun peitteli pienokaistaan,
jolla ihan varmasti oli puhdas sydän.