Jumalan valinta - Israel
Paholaisen päämääränä
on ollut ihmiskunnan alusta asti
tuhota ihmiskunta.
Ensimmäinen yritys
oli käärmeen possessoiminen niin,
että tämä sai Eevan kautta vieteltyä
Aadamin syömään kielletyn hedelmän.
Paholaiselle oli suuri pettymys,
että Aadam ei ruumiillisesti
kuollutkaan sinä päivänä,
kun toinen kuoli sinä päivänä
Aadamin sijasta.
Ja vieläpä peitti
synnin seurauksen eli alastomuuden.
Sitten syntyi
- niinkuin luultiin -
luvattu vaimon siemen,
kun Kain syntyi.
Ja nyt paholaisen oli helppo
saada Kain katkerana Jumalalle
tappamaan veljensä.
Mutta tämäkään paholaisen yritys
estää ihmiskunnan pelastaminen,
ei onnistunut.
Jumala soi Seetin Aabelin sijaan.
Ja niin olemme kaikki
Seetin jälkeläisiä.
Sitten paholainen lähetti
vallassaan olevia
jumalanpoikia eli enkeleitä
yhtymään ihmisten tyttäriin.
Kohta kaikki liha olisi saastunut,
eikä maailmaan voisi tulla
Jumalan lupaamaa vaimon siementä,
joka voisi pelastaa maailman.
Suunnitelma onnistui lähes täydellisesti.
Vain Nooa oli enää vanhurskas.
Mutta jo Nooan pojanpoika osoitti,
että pahuus on edelleen maan päällä.
Epäjumalanpalvelus valtasi maanpiirin.
Jumala kutsui Aabramin sen keskeltä.
Mutta tämäkin ihmiskunnan toivon lähde
oli kuihtumassa pois,
kun jälkeläistä ei tullut.
Taas paholaisen oli helppo sotkea asiat.
Mutta Jumala piti lupauksensa.
Iisak syntyi.
Mutta tuokin Jumalan lupaus
oli vaaksaa vaille kuoleman oma.
Iisakille syntyi sitten Jaakob ja Eesau.
Jos Jumala olisi valinnut Eesaun,
niin jokainen ymmärtää,
kuinka halvalla hän
olisi ollut myytävissä.
Hernerokkalautasellinen riittäisi.
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalalla
ei ollut muuta vaihtoehtoa
kuin Jaakob - Pettäjä.
Jos Herra ei olisi toiminut
juuri niinkuin toimi kussakin tilanteessa,
maailmaan ei olisi koskaan voinut
syntyä Pelastajaa Jeesusta.
Eikä mitään pelastettavaa
ei ihmiskuntaa eikä eläinkuntaakaan
enää olisi elossa maan päällä,
jonka haltija paholainen olisi ikuisesti.
Ja vieläkin Jeesuksen pelastusteon jälkeen
paholainen on tehnyt
ja on edelleen tekevä kaikkensa,
jotta Israel pyyhittäisiin pois
maailman kartalta,
jotta Jeesus ei voisi tulla takaisin
perustaakseen Valtakuntansa.
Me pakanat
helposti ajattelemme tänä päivänä,
että Israel olisi jotenkin kuin
historiaan jäänyt sivujuoni
Jumalan pelastussuunnitelmassa.
No, näinhän ei tietenkään ole.
Me pakanat olemme sitä
- siis sivujuoni siinä valtavassa suunnitelmassa,
jonka Jumala on vievä päätökseen täydellisesti.
Israelin kansasta muodostuvat
aidon öljypuun luonnolliset oksat.
Me pakanat olemme metsäöljypuun oksia,
jotka on oksastettu
tuohon oikeaan öljypuuhun.
Ja kohta me saatamme
jopa ylpeillä oikeiden oksien rinnalla,
ja ajattella,
että me olemme viimeinen sana
Jumalan pelastussuunnitelmassa.
Ei ollenkaan näin.
Israel on viimeinen sana.
On todellakin niin,
että Jumala valitsi Jaakobin,
ja taistelun jälkeen
Jaakobista tuli Israel.
Ja ikuisuudessakaan
kukaan meistä ei unohda sitä,
että Hän on
Aabrahamin Iisakin ja Jaakobin Jumala.
Sillä tuo on Hänen nimensä ikuisesti.
Ja aina kun tulemme Isän Kotiin
eli Jumalan Majaan
niin tulemme portista,
jossa on jonkun Israelin lapsen nimi.
Eli ikuisesti huulillamme
on nimet Aabraham, Iisak ja Jaakob
ja ikuisesti silmiemme edessä ovat
Israelin kahdentoista sukukunnan nimet.
Jumalan ja Israelin kansan välinen liitto
solmittiin Siinain juurella.
Ja näin syntyi liitto,
joka ei katkea.
Israel on Jumalan Vaimo.
Jumalan Majan eli
Taivaallisen Jerusalemin porteissa
on Israelin kansan 12 sukukunnan nimet
ja sen perustuksissa 12 apostolin nimet.
Nämä 24 israelilaista
ovat vanhimmat
Jumalan Valtaistuimen ympärillä.
Siis koko ikuisuuden
Jumala ja tämä 24 israelilaisen joukko
ovat kuin vuoren huipulla
taivaallisessa Jerusalemissa.
Me pakanat olemme toki
Kristuksen Ruumiin eli seurakunnan jäseninä
ja Kristuksen Vaimona siellä myös,
mutta liitot ovat
Israelin kansan kanssa tehdyt.
Siksi sekä Vanhan että Uuden liiton
perustajajäsenet eli nuo 24 vanhinta
ovat huipulla aina ja ikuisesti
ja ovat kaikki israelilaisia.
on ollut ihmiskunnan alusta asti
tuhota ihmiskunta.
Ensimmäinen yritys
oli käärmeen possessoiminen niin,
että tämä sai Eevan kautta vieteltyä
Aadamin syömään kielletyn hedelmän.
Paholaiselle oli suuri pettymys,
että Aadam ei ruumiillisesti
kuollutkaan sinä päivänä,
kun toinen kuoli sinä päivänä
Aadamin sijasta.
Ja vieläpä peitti
synnin seurauksen eli alastomuuden.
Sitten syntyi
- niinkuin luultiin -
luvattu vaimon siemen,
kun Kain syntyi.
Ja nyt paholaisen oli helppo
saada Kain katkerana Jumalalle
tappamaan veljensä.
Mutta tämäkään paholaisen yritys
estää ihmiskunnan pelastaminen,
ei onnistunut.
Jumala soi Seetin Aabelin sijaan.
Ja niin olemme kaikki
Seetin jälkeläisiä.
Sitten paholainen lähetti
vallassaan olevia
jumalanpoikia eli enkeleitä
yhtymään ihmisten tyttäriin.
Kohta kaikki liha olisi saastunut,
eikä maailmaan voisi tulla
Jumalan lupaamaa vaimon siementä,
joka voisi pelastaa maailman.
Suunnitelma onnistui lähes täydellisesti.
Vain Nooa oli enää vanhurskas.
Mutta jo Nooan pojanpoika osoitti,
että pahuus on edelleen maan päällä.
Epäjumalanpalvelus valtasi maanpiirin.
Jumala kutsui Aabramin sen keskeltä.
Mutta tämäkin ihmiskunnan toivon lähde
oli kuihtumassa pois,
kun jälkeläistä ei tullut.
Taas paholaisen oli helppo sotkea asiat.
Mutta Jumala piti lupauksensa.
Iisak syntyi.
Mutta tuokin Jumalan lupaus
oli vaaksaa vaille kuoleman oma.
Iisakille syntyi sitten Jaakob ja Eesau.
Jos Jumala olisi valinnut Eesaun,
niin jokainen ymmärtää,
kuinka halvalla hän
olisi ollut myytävissä.
Hernerokkalautasellinen riittäisi.
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalalla
ei ollut muuta vaihtoehtoa
kuin Jaakob - Pettäjä.
Jos Herra ei olisi toiminut
juuri niinkuin toimi kussakin tilanteessa,
maailmaan ei olisi koskaan voinut
syntyä Pelastajaa Jeesusta.
Eikä mitään pelastettavaa
ei ihmiskuntaa eikä eläinkuntaakaan
enää olisi elossa maan päällä,
jonka haltija paholainen olisi ikuisesti.
Ja vieläkin Jeesuksen pelastusteon jälkeen
paholainen on tehnyt
ja on edelleen tekevä kaikkensa,
jotta Israel pyyhittäisiin pois
maailman kartalta,
jotta Jeesus ei voisi tulla takaisin
perustaakseen Valtakuntansa.
Me pakanat
helposti ajattelemme tänä päivänä,
että Israel olisi jotenkin kuin
historiaan jäänyt sivujuoni
Jumalan pelastussuunnitelmassa.
No, näinhän ei tietenkään ole.
Me pakanat olemme sitä
- siis sivujuoni siinä valtavassa suunnitelmassa,
jonka Jumala on vievä päätökseen täydellisesti.
Israelin kansasta muodostuvat
aidon öljypuun luonnolliset oksat.
Me pakanat olemme metsäöljypuun oksia,
jotka on oksastettu
tuohon oikeaan öljypuuhun.
Ja kohta me saatamme
jopa ylpeillä oikeiden oksien rinnalla,
ja ajattella,
että me olemme viimeinen sana
Jumalan pelastussuunnitelmassa.
Ei ollenkaan näin.
Israel on viimeinen sana.
On todellakin niin,
että Jumala valitsi Jaakobin,
ja taistelun jälkeen
Jaakobista tuli Israel.
Ja ikuisuudessakaan
kukaan meistä ei unohda sitä,
että Hän on
Aabrahamin Iisakin ja Jaakobin Jumala.
Sillä tuo on Hänen nimensä ikuisesti.
Sano israelilaisille näin:
Herra,
teidän isienne Jumala,
Aabrahamin Jumala,
Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala,
lähetti minut teidän luoksenne;
tämä on minun nimeni iankaikkisesti.
Ja aina kun tulemme Isän Kotiin
eli Jumalan Majaan
niin tulemme portista,
jossa on jonkun Israelin lapsen nimi.
siinä oli suuri ja korkea muuri,
jossa oli kaksitoista porttia
ja porteilla kaksitoista enkeliä,
ja niihin oli kirjoitettu nimiä,
ja ne ovat Israelin lasten
kahdentoista sukukunnan nimet
Eli ikuisesti huulillamme
on nimet Aabraham, Iisak ja Jaakob
ja ikuisesti silmiemme edessä ovat
Israelin kahdentoista sukukunnan nimet.
Jumalan ja Israelin kansan välinen liitto
solmittiin Siinain juurella.
Kun Mooses tuli takaisin,
kutsui hän kokoon kansan vanhimmat
ja puhui heille kaikki ne sanat,
jotka Herra oli hänen käskenyt puhua.
Niin koko kansa vastasi
yhtenä miehenä ja sanoi:
"Kaiken,
mitä Herra on puhunut,
me teemme".
Ja Mooses vei kansan vastauksen Herralle.
Ja näin syntyi liitto,
joka ei katkea.
Israel on Jumalan Vaimo.
Jumalan Majan eli
Taivaallisen Jerusalemin porteissa
on Israelin kansan 12 sukukunnan nimet
ja sen perustuksissa 12 apostolin nimet.
Nämä 24 israelilaista
ovat vanhimmat
Jumalan Valtaistuimen ympärillä.
Siis koko ikuisuuden
Jumala ja tämä 24 israelilaisen joukko
ovat kuin vuoren huipulla
taivaallisessa Jerusalemissa.
Me pakanat olemme toki
Kristuksen Ruumiin eli seurakunnan jäseninä
ja Kristuksen Vaimona siellä myös,
mutta liitot ovat
Israelin kansan kanssa tehdyt.
Siksi sekä Vanhan että Uuden liiton
perustajajäsenet eli nuo 24 vanhinta
ovat huipulla aina ja ikuisesti
ja ovat kaikki israelilaisia.