Sivu 1/1

Herätetyt Kristuksen kanssa

ViestiLähetetty: 31.05.2022 07:05
Kirjoittaja kalamos
:bible:
Paavali (Kol 3:1) kirjoitti:
Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa


Tuo ei tapahdu kuin kerran.
Kysymys on itse asiassa
Kristuksen kuolemisesta ja herättämisestä.
Ja meidät on herätetty Hänen kanssaan.

Se tapahtui 2000 vuotta sitten.
Ja tähän Hänen kuolemaansa
me olemme upotetut eli kastetut
ja siten myös heränneet uuteen elämään.

Nyt me olemme Kristuksen kuoleman tähden,
kun Hän kertakaikkiaan kuoli synnille,
Hänen ruumiinsa jäseninä myös kuolleet synnille.

:bible:
Paavali (Kol 3:3) kirjoitti:
Sillä te olette kuolleet


Siis Jeesus on se,
joka kertakaikkisesti kuoli synnille.
Hän otti koko maailman synnin päälleen
ja kuoli sille.

Ja tähän Hänen kuolemaansa
me olemme upotetut.
Ja vain tämän
Jeesuksen täytetyn työn tähden
on mahdollista,
että me synnille kuolleina
voimme kuolettaa maalliset jäsenemme,
joista jae 5 puhuu.

:bible:
Paavali (Kol 3:5) kirjoitti:
Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne


Mutta jos sitä edeltävät jakeet
eivät ole totta elämässämme,
niin me olemme omillamme.

Ja joku pääsee aika pitkälle niinkin.
Esimerkiksi Paavali oli saavuttanut
fariseusten määrittelemän huipputason
eli täydellisyyden ilman Kristusta.

Mutta nyt kun me olemme
tulleet osallisiksi
Kristuksen täytetystä työstä
niin synnille kuolemisessa
kuin elon heräämisessäkin,
niin meitä kehotetaan
lukemaan/laskemaan itsemme
synnille kuolleiksi.
Ja vain tämän Jeesuksen kertakaikkisen
synnille kuolemisen tähden me olemme sitä.

Jos aloitamme jokaisen päivän ajatuksella,
että tänään taas kuolen synnille,
niin olemme aina lähtöviivalla,
ja haluamme tehdä itse sen,
minkä Jeesus on jo tehnyt,
kun Hän kertakaikkisesti kuoli synnille.

Mutta jos tuon Jeesuksen kuoleman tähden
pidämme itseämme synnille kuolleina,
niin saamme vaeltaa jokaisen päivän
Jeesuksen ylösnousemisvoimassa,
eikä synti hallitse kuolevaista ruumistamme,
niin että olemme kuuliaisia sen himoille.

Kaikki on toteutunut
Jeesuksen kuolemassa,
johon meidät on upotettu.

Olemme Hänen kuolemassaan
naulinneet ristille lihamme
himoineen ja haluineen,
kuolleet ja herätetyt.

Mitään tästä ei enää tapahdu uudelleen.
Kaikki toteutui Golgatalla.

Kun me kääntymyksen kautta
tulimme Jeesuksen omiksi,
me tulimme tuosta kaikesta osallisiksi.

Siis kaikki tapahtui Jeesuksessa.
Ja tuon täytetyn työn otimme vastaan,
kun otimme Hänet vastaan.

Me siis tulimme
Jeesukseen uskoviksi/luottaviksi.

Ja nyt me jatkamme tuolla samalla tavalla eli
Jeesukseen uskoen/luottaen.

Uskoviksi tultuamme
edessämme tai oikeastaan sisässämme
on edelleen ongelma:
Liha sotii Henkeä vastaan.

Mutta tämänkin ongelman
ratkaisee Jeesus Kristus.
Henki sotii lihaa vastaan.

Siis Henki isolla Hoolla
eli Kristuksen Henki on se,
joka on lihaa vastaan.

Ja lienee itsestään selvää,
kumpi voittaa,
kun panemme edelleen
uskomme/luottamuksemme Häneen.

Jos emme usko/luota Häneen,
vaan alamme itse painia itsemme kanssa,
niin on tietenkin aivan selvää,
että me häviämme taistelun
minä vastaan liha.
Synnin Voittaja ei ole ollenkaan kehässä.

Mutta jos kehään astuu
liha ja Henki,
niin Henki on aina se,
joka voittaa taistelun.

Siis vastaus syntiongelmaan
on alusta loppuun asti
Vapauttaja Jeesus Kristus,
joka on kertakaikkisesti kuollut synnille,
ja herätetty,
ja me Hänen kanssaan.


PS

Myös pyhittymisemme
on kokonaan Jeesuksen täytetyn työn tulos.

:bible:
Hebrealainen (Heb 10:10) kirjoitti:
me olemme pyhitetyt
Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla
kerta kaikkiaan


Siis tuon yhden ainoan uhrin tähden
me olemme pyhitetyt.
Mutta kaikki eivät vielä ole.

Siis me, jotka olemme Jumalan armon vastaanottaneet, 
olemme tästä kertakaikkisesta pyhityksestä tulleet osallisiksi. 
Mutta maailmassa on paljon ihmisiä,
jotka eivät ole ottaneet Jumalan armoa vastaan
ja eivät ole siten tulleet pyhitetyiksi.

Ja niin hebrealaisille kirjoittava hebrealainen jatkaa kohta kehottaen,
että tämä kertakaikkinen pyhittyminen Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla 
on se, jota tavoittelemme kaikkien ihmisten kohdalle. 
Sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. 
Siis päämärämme on ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta.

:bible:
Hebrealainen (Heb 12:14-15) kirjoitti:Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen,
sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta


Kirjaimellisemmin kääntäen:

:bible:
Rauhaa tavoitelkaa kaikille ja pyhitystä
jota ilman ei kukaa näe Herraa


Ja miten tämän pyhityksen sitten kaikille saamme.
Siten, että pidämme huolen yhdestä asiasta.
Virke jatkuu yhtenäisenä
ilman kirkkoraamatussamme olevaa ja-sanaa

:bible:
huolenpitävinä siitä
ettei kukaan jää osattomaksi armosta Jumalan


Vain Jumalan armo saa kaiken aikaan.
Laki ei vapauta. Armo vapauttaa.
Laki saa meidät tekemään syntiä.
Armo vapauttaa syntikahleista.

Laki ei ole paha vaan hyvä,
mutta ilman Jeesusta,
joka on lain täyttymys/päämäärä,
emme kykene mihinkään.

Siis meidän ainoa mahdollisuutemme
on asettaa uskomme/luottamuksemme
Vapauttajaan Jeesukseen Kristukseen.

:bible:
Paavali (Room 9:31-32) kirjoitti:
Israel,
joka tavoitteli vanhurskauden lakia,
ei ole sitä lakia saavuttanut.

Minkätähden?
Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta,
vaan ikäänkuin teoista;
sillä he loukkautuivat loukkauskiveen


Näin me Uuden Liiton uskovatkin helposti teemme.
Ja silloin me olemme omillamme.

Mutta jos perustamme kaiken
Jeesuksen täytettyyn työhön,
siten kuin olen jo monesti
ja monella tapaa asiaa kuvannut,
niin asia on hyvin yksinkertainen.

Uuden testamenti sivuilta luemme
yhä uudelleen kehotuksen:
Pankaa pois ...

Jeesuksen täytetyn työn tähden
se on näin yksinkertaista.
Mutta jos haluamme itse taistella synnin kanssa
ja ratkaista syntiongelmamme,
niin sitten tilanne on toivoton,
vaikka olisi kuinka kova jätkä.


PPS

:bible:
Johannes (1 Joh 1:1-2) kirjoitti:
Lapsukaiseni,
tämän minä kirjoitan teille,
ettette syntiä tekisi;
mutta jos joku syntiä tekeekin,
niin meillä on puolustaja Isän tykönä,
Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.
Ja hän on meidän syntiemme sovitus;
eikä ainoastaan meidän,
vaan myös koko maailman syntien.


Vain armo voi vapauttaa tuomiosta ja syntikahleista.
Laki ei koskaan voi sitä tehdä.
Jeesus täytti lain.
Lain vaatima tuomio meille on jo kärsitty.
Samalla Jeesus kertakaikkiaan kuoli pois synnistä.

:bible:
Paavali (2 Kor 5:14) kirjoitti:
Yksi on kuollut kaikkien puolesta,
siispä kaikki ovat kuolleet.


Siksi meidänkin tulee kirjaimellisesti kääntäen
lukea/laskea itsemme kuolleiksi synnille.

    :bible: Raamattu kansalle
    Paavali (Room 6:10-11) kirjoitti:
    Sillä minkä hän kuoli,
    sen hän kertakaikkisesti kuoli synnille,
    mutta minkä hän elää,
    sen hän elää Jumalalle.
    Samoin pitäkää tekin itseänne synnille kuolleina
    mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.


    :bible: Aapeli Saarisalo
    Paavali (Room 6:10-11) kirjoitti:
    Sillä minkä kuoli,
    sen kerta kaikkiaan kuoli synnille;
    mutta minkä elää,
    sen elää Jumalalle.
    Niin tekin pitäkää totena,
    että olette synnille kuolleet,
    mutta elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.


    :bible: Kirkkoraamattu 1992
    Paavali (Room 6:10-11) kirjoitti:
    Kun Kristus kuoli, hän kertakaikkisesti kuoli eroon synnistä.
    Kun hän nyt elää, hän elää Jumalalle.
    Ajatelkaa tekin samoin itsestänne:
    te olette kuolleet pois synnistä
    ja elätte Jumalalle Kristuksessa Jeesuksessa.

Tämä asia on siis numero yksi.
Lähtökohta on se,
että me olemme kuolleet synnille.

Siis meille uskoville eli Jeesuksen omille
Paavali sanoo kirjeissään yhä uudestaan,
että me olemme jo kuolleet synnille.
Ja juuri sen uuden elämän tähden,
mikä meillä nyt on Kristuksessa,
me voimme kuolettaa jotakin.

:bible:
(Kol 3:3-) Paavali kirjoitti:
Sillä te olette kuolleet,
ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa;
kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy,
silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.
Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne:
haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ...


Raamattu ei missään sano, että me kuolemme synnille.
Raamattu sanoo, että me olemme kuolleet synnille.
Ja perusteena Raamattu esittää sen,
että Jeesus kertakaikkiaan kuoli synnille.

Kun me käännymme,
niin me tulemme osallisiksi tuosta Jeesuksen kuolemasta,
jossa Hän kuoli synnille.
Siis Jeesuksen kuoleman tähden,
meidän tulee pitää totena sitä,
että me olemme kuolleet synnille
eli kirjaimellisesti kääntäen
lukea/laskea itsemme synnille kuolleiksi.

Meidät on siis upotettu Jeesukseen,
joka kuoli synnille 2000 vuotta sitten.
Ja tämän tähden,
että me olemme Jeesuksessa synnille kuolleet,
me voimme kuolettaa
'maalliset jäsenemme' tässä 'kuoleman ruumiissamme'.