Sivu 1/1

Vedet nostavat Nooan arkin

ViestiLähetetty: 09.04.2022 11:36
Kirjoittaja rupattelija
1Moos. 7:17:
Taas 33/38 antaa tarkkaa ja selkeää määrittelyä että vedet nosti Nooan arkkia 40 päivän ja 40 yön kuluttua eli 40:na päivänä niin arkki ajelehti veden pinnalla. RK ja KJV ei anna selkeää määrittelyä ja sanoo; 40 päivän aikaa ja 40 päivää. Siinä pikkutarkka ero huomataan.

1Moos. 7:17 Silloin tuli vedenpaisumus maan päälle, tuli neljänäkymmenenä päivä; ja vedet paisuivat ja nostivat arkin, niin että se kohosi korkealle maasta. 33/38



1Moos. 7:11
Mukava yllätys, taivas ei ollut ainoa joka kaatoi vettä vaan myös maan suuret syvyyden vesilähteet alkoi puhjeta ja tulvata. Oudointa, Nooan syntymäpäivä mainitaan paitsi Jeesuksen. Miksi Jumala tahtoo että vain Nooan syntymäpäivän huomioidaan paitsi Jeesuksen?
:eh:
Vedenpaisumus alkoi sinä aikana jolloin Nooa oli 600-ikäinen, hänen syntymäpäivä oli luultavasti 17.2 mutta en ole varma Israelin kalenterista koska se lasketaan Israelin kalenterin mukaan. Jumalan tahdon mukaan Nooan syntymäpäivä huomioidaan ja sitä kirjoitettiin paitsi Jeesuksen syntymäpäivän.

1Moos. 7:11 Sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataa vuotta, vuoden toisena kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, kaikki suuren syvyyden lähteet puhkesivat ja taivaan ikkunat aukenivat. RK



10.04.2022 13:24

Eilen mä luin 1Moos. 7 lukua, jossa mainitaan päivämäärän niin luulin että se on Nooan syntymäpäivä.

Mutta tänään luin 1Moos. 8 lukua. Taas päivämäärät mainitaan. Tutkin uudelleen kunnes tajusin että se ei ole Nooan syntymäpäivä. Myös tutkittuani tajusin että Jumala ei halunnut kaikkien syntymäpäivien päättyvän Raamattuun huomioitavaksi. Jumala halusi että päivämäärät jolloin vedenpaisumus alkoi, arkki pysähtyi Araratin vuorille ja vuorten huiput tulivat näkyviin, kirjoitettiin Raamattuun huomioitavaksi.

Se Israelin kalenterin mukaan 17.2. ei ollut Nooan syntymäpäivä vaan päivämäärä jolloin vedenpaisumus alkoi.

1Moos. 8:13:
1Moos. 8:13 Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut. 33/38

1Moos. 8:13 Ensimmäisen kuukauden ensimmäisenä päivänä sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataayksi vuotta, vesi oli kuivunut maan päältä. Silloin Nooa poisti arkin katon ja näki, että maan pinta oli kuiva. RK



1Moos. 8:4 ja 14:
1Moos. 8:4 Niin arkki pysähtyi seitsemäntenä kuukautena, kuukauden seitsemäntenätoista päivänä, Araratin vuorille.
5 Ja vesi väheni vähenemistään aina kymmenenteen kuukauteen asti. Kymmenentenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tulivat vuorten huiput näkyviin

1Moos. 8:14 Ja toisena kuukautena, kuukauden kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä, oli maa aivan kuiva. 33/38


1Moos. 8:4 että arkki pysähtyi Araratin vuorille seitsemännen kuukauden seitsemäntenätoista päivänä.
5 Vesi väheni vähenemistään, kunnes kymmenennen kuukauden ensimmäisenä päivänä vuorten huiput tulivat näkyviin.

14 Toisen kuukauden kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä päivänä maa oli täysin kuivunut. RK


Kuivunut maan pinta alkoi näkyä, sinä päivänä Nooa täytti 601 vuotta mutta se ei ole hänen syntymäpäivä vaan että maa oli täysin kuivunut sinä päivänä jonka Jumala tahtoo päättyvän Raamattuun huomioitavaksi (1Moos. 8:13).

Re: Vedet nostavat Nooan arkin

ViestiLähetetty: 22.04.2022 08:13
Kirjoittaja kalamos
Minullekin aukeaa hyvin selkeästi se,
mitä KR33 sanoo noissa kohdissa.
Joten lainaan niitä,
niinkuin tällä foorumilla pääsääntöisesti
teemmekin jo siitäkin syystä,
että tuo käännös on tekijänoikeuksista vapaa.

Ensinnäkin Jumala sanoo Nooalle:

:bible:
Mooses (Gen 7:4) kirjoitti:
Sillä seitsemän päivän kuluttua
minä annan sataa maan päälle
neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä
ja hävitän maan päältä
kaikki olennot, jotka olen tehnyt.


Siis seitsemän päivän kuluttua alkoi sade
ja satoi 40 päivää ja yötä.

Vedenpaisumuksen alkamishetki
on siis tuon seitsemän päivän jälkeen
ensimmäinen noista 40:stä.

:bible:
Mooses (Gen 7:10) kirjoitti:
Ja niiden seitsemän päivän kuluttua
tuli vedenpaisumus maan päälle.


Ja tuo päivämäärä meille kerrotaan tarkasti.

:bible:
Mooses (Gen 7:11-12) kirjoitti:
Ja sinä vuonna,
jona Nooa oli kuudensadan vuoden vanha,
sen toisena kuukautena,
kuukauden seitsemäntenätoista päivänä,
sinä päivänä puhkesivat kaikki
suuren syvyyden lähteet,
ja taivaan akkunat aukenivat.

Ja satoi rankasti maan päälle
neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä.


Eli juuri tuona päivänä
Nooa perheineen ja kaikki eläimet
menivät arkkiin.

:bible:
Mooses (Gen 7:13-14) kirjoitti:
Juuri sinä päivänä menivät
Nooa sekä Seem, Haam ja Jaafet, Nooan pojat,
ja Nooan vaimo
ja hänen kolme miniäänsä
heidän kanssaan arkkiin;

he ja kaikki metsäeläimet lajiensa mukaan
ja kaikki karjaeläimet lajiensa mukaan
ja kaikki matelijat,
jotka maan päällä matelevat,
lajiensa mukaan
ja kaikki linnut lajiensa mukaan,
kaikki lintuset,
kaikki, mikä siivekästä on.


Nyt tämän jakeen jälkeen
alkaa uusi tekstikatkelma.

KR 33/38 osoittaa sen siten,
että ensimmäinen kirjain
seuraavassa jakeessa on lihavoitu.

:bible:
Mooses (Gen 7:17) kirjoitti:
Silloin tuli vedenpaisumus maan päälle,
tuli neljänäkymmenenä päivänä;
ja vedet paisuivat ja nostivat arkin,
niin että se kohosi korkealle maasta.


Nyt ei puhuta määrätystä päivästä.
Alkutekstissä ei ole sanaa 'Silloin'.
King James kääntää tarkemmin.

:bible: KJV
Mooses (Gen 7:17) kirjoitti:
And the flood was forty days upon the earth;
and the waters increased,
and bare up the ark,
and it was lift up above the earth.


Eli vettä tulvi maan päälle
taivaasta sataen
ja syvyyksistä syöksyen
40 päivää ja yötä.

Ja nuo vedet pysyivät maan päällä
150 päivää.

:bible:
Mooses (Gen 7:24) kirjoitti:
Ja vedet vallitsivat maan päällä
sataviisikymmentä päivää.