rupattelija kirjoitti:
Olen kuullut että Johannes joka oli yksi Jeesuksen opetuslapsista, oli ainoa joka sai elää vanhuuteen asti. Mutta luin erään kirjan ja siinä kirjassa sanotaan että Johannes oli halvaantunut. En ole kuullut siitä jutusta että Johannes oli halvaantunut. Kirjassa ei tarkemmin kerrota miten Johannes halvaantui ja mitä hänelle tapahtui. Muistui mieleen yksi juttu mutta en muista missä olen kuullut että Patmos -saarella Johannes sai Herralta Jeesukselta ilmestyksen ja Johanneksen pää painui johonkin ikään kuin olisi halvaantunut.
Jos sinä tiedät sen, voisitko kertoa mitä Johannekselle tapahtui kun hän oli halvaantunut? Kiitos! Ja Herran siunausta alkavaan viikkoon.
Olet tuonut esille, että “muistui mieleen yksi juttu”, mutta et muista tietolähdettä ja olet lukenut jotain “eräästä kirjasta”. On luonnollista, että mieleemme nousee kaikenlaisia ajatuksia ja muistikuvia. Monenlaisia kirjojakin elämämme varrella eteemme tuodaan. Niille ei pidä antaa liian suurta tilaa ajatuksissamme, sillä päässämme pyöriessään toistuvat ajatusrakennelmat alkavat rakentaa toista todellisuutta. Mitä tulee apostoli Johannekseen, niin meillä on Raamatussa kirja nimeltään Johanneksen Ilmestys, joka antaa selvyyttä moniin ajatuksiisi.
rupattelija kirjoitti:
Muistui mieleen yksi juttu mutta en muista missä olen kuullut, että Patmos -saarella Johannes sai Herralta Jeesukselta ilmestyksen
Voimme lukea mainitsemastasi tapahtumasta Raamatusta. Voit kuulla todistuksen Sanan suoraan Jumalalta aina kun vain avaat Raamatun ja luet Johanneksen Ilmestystä. Silloin se ei enää ole yksi juttu, jonka olet kuullut jossain – vaan se on totuudellinen Jumalan Sana.
Johannes (Ilm 1:9-10) kirjoitti:
Minä, Johannes, teidän veljenne,
joka teidän kanssanne olen osallinen
ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen
Jeesuksessa,
minä olin Jumalan sanan
ja Jeesuksen todistuksen tähden
saaressa, jonka nimi on Patmos.
Minä olin hengessä Herran päivänä,
ja kuulin takaani suuren äänen,
ikään kuin pasunan äänen
rupattelija kirjoitti:
Mutta luin erään kirjan ja siinä kirjassa sanotaan että Johannes oli halvaantunut. En ole kuullut siitä jutusta että Johannes oli halvaantunut.
Lukemasi juttu on vain erään kirjan juttu, ei sen kummempaa. Raamatussa sen paremmin kuin alkuseurakunnan historiaa selventävissä kirjoissa en ole koskaan nähnyt mainintaa Johanneksen halvaantumisesta.
rupattelija kirjoitti:Johannes sai Herralta Jeesukselta ilmestyksen ja Johanneksen pää painui johonkin ikään kuin olisi halvaantunut.
“ikään kuin*” - tämä on jo hieman eri asia. Parasta on kuitenkin käyttää sitä käsitettä, jonka Jumala on hyväksi nähnyt antaesssaan meille Ilmestyskirjan.
Johannes (Ilm 1:17-18) kirjoitti:
Ja kun minä hänet näin,
kaaduin minä kuin kuolleena
hänen jalkojensa juureen.
Ja hän pani oikean kätensä
minun päälleni sanoen:
"Älä pelkää!
Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
ja minä elän;
ja minä olin kuollut,
ja katso,
minä elän aina ja iankaikkisesti,
ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”
Johannes kuvaa kokemaansa kaatumista sanomalla “kaaduin minä kuin kuolleena...” Kaatuminen kuin kuolleena merkitsee toimintakyvyttömyyttä ja liikuntakyvyttömyyttä. Siinä hetkessä ihminen on samalla “kuin halvaantunut”
Taivaan Isän kaikkinaista siunausta myös sinun viikkoosi!
P.S. *Vietin aikoinani kyseisellä aurinkoisella Patmos-saarella yhden kuukauden. Saarelaiset kunnioittivat Johanneksen muistoa monin eri tavoin ja sain osallistua heidän juhliinsa, jossa nautimme maittavasta päivällisestä ja yhteisestä musiikista. Saarella oli nähtävillä myös luola, jossa Johanneksen oletettiin saaneen Jumalalta Raamatussa kerrotun ilmestyksensä. Toki itsekin kävin hiljentymässä tuossa syvästi minua koskettaneessa paikassa.