Valmistu, Herran kansa
Oletko kohdannut oman itsesi uskonnollisuuteen taipuvana, mutta itse jumalisuuden tavoittamattomana? Onko usko jäänyt lähinnä tavaramerkiksi sensijaan, että se olisi voimavara?
Tässä ei syyllistetä, vaan rohkaistaan kääntymään kaikissa asioissa elävän Jumalan puoleen, joka on kykeneväinen johdattamaan ja auttamaan arjessasi.
Saatuasi avun oikeaan aikaan on mahdollista, että kiusaus jatkaa jälleen omin avuin/voimin saa sinut turvaamaan/palaamaan aika ajoin entisiin tiemerkkeihin. Keskitymme herkästi yksityiskohtiin näkemättä isompaa kuvaa. Oma kokemus ei tosin ole välttämättä opiksi toiselle, mutta sen tulisi olla sitä itselle.
Jokainen pienikin taistelu valmistaa, tai ainakin valmistelee kohtaamaan uutta; oli kyse tästä päivästä, huomisesta tai tulevasta. On suuri ero siinä, miten tämä maailma ohjeistaa omiaan ja kuinka Jumala varustaa omiaan. Sana ei ole tarkoitettu ikeeksi tai taakaksi, vaan leiväksi ja suolaksi, niin että se ravitsee itseä ja ruokkii muita. Se on ’asumista’. Asuuko Sana (=Kristus Jeesus) minussa?
Yhä pimenevässä ajassa näyttää jo siltä, kuinka sielunvihollinen sotkeutuu omaan näppäryyteensä: tämän ajan ihminen sokeutuisi vähemmästäkin, mutta kuin varmuudeksi se pitää ihmisen valinnoissaan niin kiireisenä, ettei hän ehdi ajatella Jumalaa. Vähemmästäkin moni kyselee, mikä on kaiken tarkoitus keskellä henkistä tyhjiötä, pandemiaa, työvoimapulaa, pakolaiskriisiä tms.
On suuri armo ja etuoikeus uskoa elävään Jumalaan ja kääntyä kaikissa asioissa Hänen puoleensa, rukoilla viisautta ja kestäväisyyttä!