Raamattu on Jumalan omasivu

Nykyään vierastan tuota identiteetti-sanaa, mutta mikähän olisi supisuomalainen vastine? Olemus, minäkuva..?

Olen viljellyt (monen muun tavoin) lausetta 'uskovan identiteetti on Kristuksessa' ajattelematta, mitä sillä tarkoitetaan. Pitäisikin mennä ihan peruuttaen alkulähteille: minäkö uskova?

Lukiessani Paavalin kirjeitä huomioni kiintyi siihen, kuinka Paavali kirjoittaa olevansa Jumalan tahdosta apostoli. Paavalilla (Saulus) olikin toisenlainen suunnitelma alunperin ja silti hän piti itseään juutalaisena Jumalalle kelpaavana. Nöyryytyksen kautta hän nöyrtyi Jumalan väkevän käden alle ja hänen tekstinsä oikein huokuvat sitä, mitä on olla ja elää toisen tahdosta.

Minulla ei ole ehyttä vaellusta näiden 40 vuoden aikana. Olen oppinut ymmärtämään Moosesta, joka ei saanut nähdä Luvattua maata kuin kaukaa; Daavidia, joka rukoili, ettei Jumala ottaisi pois häneltä Pyhää Henkeä sekä Pietaria, joka samana päivänä vannoi Jeesuksen nimeen ja kielsi Hänet.

Olen ollut lomautettuna koronan vuoksi ja ajoittain olen kysellyt suuntaa elämälleni eläkeiän lähestyessä. Johdatuksen makua on siinä, että näistä hapuiluista tuli käännekohta: Jumalan Sana alkoi puhutella niinkuin ensi kertaa silloin 40 vuotta sitten. Sydämelläni on ainakin se, että tässä maailmanajassa mahdollisimman monelle Raamattu saisi tulla eläväksi, niin että Lakikirjasta tulisi Rakkauskirje.

עֵד, Jumalan tahdosta uskova

Saan olla Lapsi Jumalan.


Kun aloin oikein pohtia,
että mikä minä olen,
niin tuo tuli jotenkin
niin selvästi sisimpääni.

Tuo on minun intententti.
Ei kun itenteetti
... itentiteetti.

Minä saan olla.
Jumalan lapsi.

Mutta sitten lapsella on nimi.
Minä olen
Kάλαμος = ruoko

Sinä olet
עֵד = todistaja

Nimi kertoo itsekunkin
itentiteetistä.

Saulus oli suuri ja hirmuinen.
Mutta Jeesuksen kohtaaminen muutti hänet.
Hänestä tuli Paulus.

Paulus = vähäinen

Saan olla lapsi Jumalan.
Saan olla heiveröinen ruoko.

En tiedä mistään mitään,
enkä ymmärrä mitään.
Mutta minä saan ... kirjoittaa.

Kalamos tarkoittaa ruokoa myös kynänä.
Kerran eräs vanha pastori
lausui vanhassa kivikirkossa minulle
profetian sanan:
"Katso,
Sinä saat kirjoittaa."

Ja samalla vaimoni näki
ilmestyksen omaisesti puukynän.

Minä olen vain ruoko/kynä.
Kynä ei tiedä mistään mitään,
eikä ymmärrä mitään.
Mutta kynä kirjoittaa,
niin kauan kuin mustetta riittää.

Ja nyt on taas aika laittaa kynä sivuun.
Ja mennä katsomaan vaimoa.
On aamukahvin aika.

Ihmeellistä,
kun minusta
ja eräästä ihanasta neitsyestä
tuli yksi,
niin tämä neitsyt sai minun sukunimeni.
Meillä on siis sama (idem) identiteetti.

Nyt tuli voimallista/voideltua tekstiä ruokokynästä.

Identiteetti eli kuka, mitä ja mikä olen omasta mielestäni.
Ei siis siten, että
- mitä joku toinen sanoo minusta
- tai miten joku toinen ymmärtää minun puheeni tai toimintani tai ulkonäköni
- tai miten joku toinen haluaa määrittää minut vaikkapa omia tarkoitusperiään hyötymistarkoituksessa toteuttaakseen < lue "lyttää"....

On ihmisiä, joilla tämä oma käsitys omasta itsestään on kateissa, he eivät ehkä koskaan ole ajatelleet, mitä he itse ovat, vaan he muodostavat itsestään käsityksen sen mukaan, mitä vastetta toisilta ihmisiltä on tullut. Esim. pikkulapsi saa kuulla, jotta ei sinusta ole mihinkään tai että naapurin lapsonen tekee jokaisen asian paremmin kuin sinä.

Usko auttaa tähän asiaan, mikäli sen oikein oivaltaa. Kalamos ilmaisi asian erittäin lyhyesti ja ytimekkäästi: Jumalan lapsi.

Tuossa näkyy se, että löytyy ainakin kahdenlaisia tapoja tulkita raamattua tästä aiheesta.
Tiedämme, että on heitä, jotka haluavat ilmaista asian näin "minä mato matkamies maan" ja sitten on niitä, jotka sanovat, jotta on olen "kuningasten kuningas ja herrain herra". Tässä siis jälleen näemme tuon, mistä edellä kirjoitin: nämä ihmiset eivät itse määrittele itseään, vaan tekevät sen määrityksen sillä perusteella, mitä yleensä siinä uskonyhteisössä opetetaan.

Sitten on vielä määrällisesti pienempää väestönosaa koskeva asia eli ihmisellä voi myös olla psyykkinen sairaus esim. skitsofrenia, joka saa ihmisen uskomaan itsestään aivan vääristyneen minäkuvan.

Isäni sanoi kerran:

Minä toivoisin,
että sinusta tulisi joskus jotakin.

Isän oma elämä oli ollut rankka.
Hiukan kiertokoulua ja pari vuotta kansakoulua
ei antanut eväitä muuhun kuin kovaan työntekoon.

Mutta minä olin ja olen rääpäle.
Ruoko.
Isä todella toivoi,
että minusta tulisi jotain.

Minulle hyyryläisperheen
köyhälle lapsoselle
tai ehkä varhaisnuorelle,
se oli joka tapauksessa
mieleenpainuva lausuma.
Isä toivoo,
että minusta tulisi jotain.

Jonnekin alitajuntaan se jäi,
kun sen vieläkin muistan
niin monen vuosikymmenen jälkeen.

No. Vuodet vierivät.
Ja yht'äkkiä löysin itseni tehtävistä,
joista en ikinä olisi voinut edes unta nähdä.
En ollut vielä urani huipulla,
kun isäni kuuli ääneni radiohaastattelussa.
Äiti kertoi,
kuinka isä oli sen kuultuaan
todennut vanhoilla päivillään:

Sellainen poika minulla vaan on!

Isän toivomus oli toteutunut.
Ei hän tietenkään enää muistanut
lapsuuteni päivinä lausumaansa.
Mutta minä muistan vieläkin.

Sitten TV-uutistoimitus
kuvasi minua hetken
uraputkeni toisessa vaiheessa.
Ja kolmannessa vaiheessa
Äitini katsoi tv-uutisissa
toistuvaa haastatteluani.
Olin kai jo huipulla.

Eräässä vaiheessa
johtaja oli määrännyt minut
menemään ministeriöön.
Astuin virka-auton takapenkiltä
ja ilmoitin vastaanotossa,
että ylijohtaja odottaa minua.

Ylijohtaja istutti minut
nahkasohvalleen ja totesi,
että varmasti tiedätkin,
miksi olet täällä.
No olin tietenkin
johtajani määräyksestä.
Ja samantien sanoin,
että minä en edes
ylijohtajan puhuttelussa
suostu ottamaan vastaan virkaa,
jota minulle tarjottiin
ja johon minua houkuteltiin.
Se ei vaan sopinut siihen,
mikä minä olen.

Sitten muutama vuosi eteenpäin
tuli riisumisvaihe.
Ja muutaman vuoden sinnittelyn
ja lukuisien kriittisten leikkausten jälkeen eläke.
Yht'äkkiä minä en ollut enää yhtään mitään.

Jäljellä oli vain itentiteettiriisi.
Mitä Isä nyt toivoo minusta.

Aloin ymmärtää elämää syvemmin.
Ja hiukan kauhistuin,
kun tajusin,
että se olisi voinut mennä
niissä tehtävissä,
joita olin hoitanut todella antaumuksella.

Etsin kovasti tehtävääni uudessa
elämäntilanteessa.
Olin jo ollut pienen seurakunnan johtajana.
Mutta kyllä Isä jotain tahtoo minusta.
Paitsi sairauteni myös tämän asian kanssa
olin useasti rukousjonon jatkona.

Sitten eräs hyvin läheinen ihminen sanoi
minulle suurella rakkaudella.

Ei sinusta mitään tule.

Kuinka vapauttavaa.
Minusta ei tule yhtään mitään.
Minä saan vaan olla.
Lapsi Jumalan.

Isän tytär (2 Kor. 6:18)