Raamattu on Jumalan omasivu

Mieleeni nousi tänään erään laulun sanat nuoruudestani ja päätin kuunnella ne uudelleen netistä. Hakuni eksyi musiikkiesitykseen, jossa laulaja esitti jokaiselle kristitylle varmasti, sanoituksen perusteella, sopimattoman laulun. Melodia oli kuitenkin kaunis ja rytmikäs, laulajan ääni kiitettävä ja kappaleeseen liittyvä tanssiesitys tasokas, kappale kaikkiaan mukaansa tempaava. Sitten kamera kääntyi kuvaamaan esityslavan ympärillä olevia ihmisiä. Suurin osa heistä oli nuoria, arviolta 13-15-vuotiaita tyttöjä ja poikia, jotka musiikki oli saanut valtoihinsa. He tanssivat ja taputtivat hyvin likaisen laulun melodian ja sanojen tahdissa.

Minä itkin, kyyneleet sumensivat näköni. Tästä ei ole montaa tuntia, kun katselin esitystä. Elämä nuorilta yritettiin vangita harjoittamaan saastaisuutta ja tuollaiset sieluun vaikuttavat asiat näyttivät voittavan, sillä nuoret kuuljiat olivat haltioissaan ja heidän kehonsa liikehtivät musiikin tahdissa orjamaisesti.

Tämä on sielullisuutta, tämä ja monet muut asiat, jotka vaanivat nuorisoamme. Niin ja eikö myös meitä?

Eilen jo lyhyesti kirjoitinkin näkemästäni laulu- ja tanssiesityksestä, jossa sielunvoimat vapautuivat ja vangitsivat kuulijat hurmioituneina mukaansa (ja joka syvästi järkytti omaa sydäntäni). Mieleeni nousivat sanat: "Pysäytä ne jotka surmapaikalle hoippuvat". Mutta tarvitaan Kaikkivaltiaan Jumalan tekemä ihme, että tuo harmaaksi tahdottomaksi massaksi muuttunut ja jumalattomuuteen rakastunut ihmisjoukko saadaan pysähtymään ja etsimään Luojaansa.

Tapasin kerran kadulla nuoren naisen, joka oli käynyt useita kertoja nuortenilloissa, mutta sittenmin häntä ei ollut enää yhteisissä kokoontumisissa näkynyt. Kysyin tuleeko hän illalla pidettävään kokoukseen. Siihen hän nauraen vastasi, ettei tule vaan menee nuorison suosimalle tanssilavalle (siihen aikaan lienee Suomen suurimmalle). Sitten hän etääntyi minusta tanssiaskeleita tehden ja huudahti perääni: "Tanssien taivaaseen!" Tämä maailma oli voittanut hänet mukaansa, toivottavasti ei lopullisesti.

Raamattu kutsuu ihmistä, joka elää erossa Jumalasta, sielulliseksi ihmiseksi. Tällaisen ihmisen henki on Jumalan suuntaan kuolleessa tilassa ja sieluunsa nähden vanki. Sielu ja henki ovat kuin kietoutuneet toisiinsa ja ihminen toimii aistiensa ja sielunmaailmansa himojen hallitsemana. Hän elää omalle Itselle, silloinkin, kun näyttää, että hän tekee lähimmäistensä hyväksi suurta rakkaudenpalvelusta. Jokaiselle uskovaiselle lienee selvää, että tällaista ihmistä voi auttaa ainoastaan Jumala uudestisynnyttämällä hänet ylhäältä käsin. Mutta monille uskovaisille näyttäisi olevan (ainakin jossakin määrin) epäselvää, millaiset sielunvoimat kätkeytyvät sielullisen ihmisen sisimpään. Jos tuo termi 'sielunvoimat' tuntuu vieraalta, niin sillä tarkoitan ihmisen luonnollisessa elämässä ilmeneviä kykyjä ja voimia - erossa Jumalasta.

Ihmisen sielunvoimiin kätkeytyy suuria asioita, joita on tarkoitettu käytettäväksi vain uskoon tultuamme ja Jumalan Hengen kurinalaisuudessa. Historia osoittaa ja nykyaikamme yhtäpitävästi todistaa, että ihmiset kykenevät saamaan käyttöönsä sielunvoimiaan. Esimerkiksi joistakin politikoista ja valtioiden päämiehistä kirjoitetaan, että heissä on karismaa, joka tempaa ihmisiä mukaansa. Samoin tapaamme artisteja ja puhujia, joiden esitykset saavat kymmenet tuhannet kuulijat yhtäaikaisesti haltioitumaan ja suggestiiviseen tilaan esim. jollakin stadionilla ja he palvovat ja kumartavat luotua Luojan sijasta. Uskonnoissa, urheilussa, musiikissa, politiikassa yms sielunvoimilla on merkittävä osansa.

Oman näkemykseni mukaan ihmisen sielunvoimat, kun hän elää erossa Jumalasta, ovat enemmän tai vähemmän pahojen henkien temmellyskenttänä. Sielunvoimissa vaikuttaa kaksi tekijää: ihmisen Minän halu olla oma jumalansa ja pahan läsnäolo. Sielunvoimia kuvataan mm. energiaksi ja säteilyksi sekä tajunnan laajenemiseksi. Tällaiset voimavaikutukset koetaan usein myös kehossa (fyysiset manifestaatiot) esimerkiksi lämpöaaltoina, sähkövirtana ja eufforiana, mutta joskus myös pelkoa aiheuttavina, tajunnan hämärtymisenä, tahdottomuutena, pakkoliikkeinä yms. Ihmiselle luonnolliset asiat kuten nauru tai itku voivat saada luonnottomia piirteitä. Uskonnollisissa piireissä tutkimukset ovat osoittaneet harha-oppien tuonneen mukanaan sielullista toimintaa, johon on liittynyt moraalittomuutta. Tästä on Raamatussakin esimerkkejä.

Jos lukijakunnassa on joku tai joitakin, jotka ovat paneutuneet nyt käsiteltävään aiheeseen, niin toivon sinun/teidän kirjoittavan näkemyksiä sielullisesta ihmisestä ja sielunvoimista. Minulle ainakin tänään tämä tuntuu kovin raskaalta aiheelta ja siirrynkin lounaan jälkeen käsittelemään sielullisen ihmisen vastapainoksi hengellistä ihmistä.

(Muistattehan ystävät, että tämänkaltaiset kirjoitukset on aina arvioitava ja koeteltava Jumalan Sanalla).

Hyvää viikon ensimmäistä päivää kaikille. Tämä taitaakin olla meidän kalenterimme mukaan viikon viimeinen päivä, mutta ennen vanhaa se oli viikon ensimmäinen päivä kuten Raamatussakin.

Tuon raamatunkohdan alkuosa on sielullista ihmistä, hänen mieltään ja tekojaan osuvasti kuvaava paikka. Huomasin sitä nyt lukiessani, että henki on Raamatussamme kirjoitettu pienellä alkukirjaimella. "He ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole". Tämä voitaisiin tulkita niin, ettei näillä sielullisilla ihmisillä olisi henkeä, vain sielu ja ruumis.

Tuolla aikaisemmin kirjoitin

Sielu ja henki ovat kuin kietoutuneet toisiinsa ja ihminen toimii aistiensa ja sielunmaailmansa himojen hallitsemana.

Vilkaisin AS, VES ja King James-versioista, että siellä Hengen on ymmärretty viittaavan Pyhään Henkeen, jota näillä sielullisilla ihmisillä ei ole. Henki on kirjoitettu isolla alkukirjaimella sen merkiksi.

Nämä palstan kirjoitukset haastavat ainakin minut tutkimaan pintaa syvemmältä Sanan rikasta ilmoitusta.

Kyllä siinä tarkoitetaan Pyhää Henkeä.
Otetaan nyt vaikka Raamattu kansalle:

Juuda (19 RK) kirjoitti:Juuri nämä saavat aikaan hajaannusta.
He ovat sielullisia, Henkeä heillä ei ole.

Näistä ihmisistä Juuda varoittaa,
ja antaa heistä selvän tunnusmerkin:

Juuda (4 RK) kirjoitti:Nuo jumalattomat kääntävät Jumalamme armon irstaudeksi
ja kieltävät ainoan Valtiaamme, Herramme Jeesuksen Kristuksen.

Sielullinen ihminen on siis jumalaton eli vailla Jumalaa.
Jumala ei asu Hänessä Henkensä kautta.

Myös Jaakob puhuu samasta aiheesta.
Tällainen keskustelufoorumi on aika hyvä paljastamaan sielumme maisemia.

Jaakob (3:13-17) kirjoitti:Kuka on viisas ja ymmärtäväinen teidän joukossanne?
Tuokoon hän näkyviin tekonsa hyvällä vaelluksellaan viisauden sävyisyydessä.
Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne,
niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee,
vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on,
siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas,
sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä,
se ei epäile, ei teeskentele.

Siis sielullinen ihminen on luonnollinen ihminen vailla Jumalan Henkeä.
Kun me synteihimme hengellisesti kuolleet ihmiset olemme
syntyneet uudesti/ylhäältä Hengestä, me olemme hengellisiä ihmisiä.

Mutta me hengelliset ihmisetkin olemme kaikki
enemmän tai vähemmän myös lihallisia.
Tästä aiheesta sitten onkin jo oma kattauksensa keskusteluketjussa
Lihalliset pyhät

Aikaisemmassa aloituksessa 'HENKI JA SIELU' käytiin läpi ihmisen kolminaisuutta ja pohdittiin hengen ja sielun eroavaisuuksia. Tästä eteenpäin siis jatkamme tutkisteluja kahden eri otsikon alla ja ne ovat hengellinen ihminen ja sielullinen ihminen. Raamattu opettaa näistä asioista paljon, sanoin ja esikuvin, mutta nämä kuuluvat ilmestystietouden piiriin, jota vain Herran Henki voi meille avata. Omalla viisaudellamme ja älyllämme emme ulotu niihin, vaikka varpaisillamme niitä kohti kurkottautuisimme.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa jo eilen jotain hengellisestä ihmisestä, mutta en kyennyt, joten kirjoitan vielä tästä raskaammasta puolesta eli sielullisesta ihmisestä. Tämä kirjoitus sisältää omia näkemyksiäni ja lainauksia opettajiltani.

UT ilmoittaa hengellisen ihmisen vastakohdaksi sielullisen ihmisen. Raamatussamme se on kerran tai kaksi käännetty myös termilla luonnollinen ihminen. Näiden kahden lisäksi Raamattu puhuu myös lihallisista ihmisistä (tarkoittamatta kehoa), mutta tänään ei siitä (ja siitähän onkin jo oma aloituksensa).

(1.Kr. 2:14) Paavali kirjoitti:Mutta luonnollinen ((ψυχικος sielullinen) ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.

Käytännössä olen oppinut näkemään 'kahdenlaisia' sielullisia ihmisiä (heitä voi olla monta muutakin sorttia).

1).Sielullisella ihmisellä ei ole kokemusta Jumalan Hengen uudestisynnyttävästä ja uudistavasta voimasta eikä Pyhän Hengen asumisesta ihmisen sisimmässä eli hengessä. Puhtaasti luonnolliset sielun kyvyt ja tarpeet, jotka ovat syntiinlankeemuksen seurauksena turmeltuneita, määräävät sielullisen ihmisen moraaliset ja uskonnolliset arvostuksensa ja kannanottonsa, ja siksi hän hylkää hullutuksena ilmiöt, jotka kuuluvat korkeampaan, jumalalliseen elämänalueeseen ja jotka sen vuoksi ovat ihmisen luonnollisten aistien ulottumattomissa. Ihmisen pelastuksen perusta on Jeesuksen risti, mutta sielullinen ihminen ei voi sitä ymmärtää.

(1.Kr.1:18a) Paavali kirjoitti:Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat

Sielullinen ihminen voi kuitenkin olla hyvinkin uskonnollinen ja äkkipäätä katsottuna näytyy hengellisenä. Mutta uudestisyntymätön (nimi)kristitty -vaikka tiedon tasolla pitäisikin totena hengellisiä asioita- on Raamatun mukaan kuitenkin vain pelastumaton sielullinen ihminen. Raamatussa tämä asia on hyvin mustavalkoinen. Ihminen on joko sisällä pelastuksessa tai sen ulkopuolella, välimaastoa ei ole.

2).Sielullisia ovat myös ne ihmiset, joiden kääntymisprosessi ulottuu vain sielunelämään. He ottavat sanan ilolla vastaan, mutta ”herätys” ulottuu vain tunne-elämään eikä se johda totiseen kääntymykseen ja syntien poispanemiseen. Tällaiselle 'sielulliselle uskoontulolle' löytyy monia motiiveja, mutta tarkemmin tarkasteltaessa ne usein ovat lähes pelkästään ajallisia (esim. 1.Kor.15:19) ilman, että ihminen ymmärtäisi olevansa Jumalan edessä iäisyyskohtalonsa kanssa. Ihmisessä ei tapahdu uudestisyntymistä. Hän on vähän aikaa mukana, mutta sitten pettyy, palaa maailmaan ja tulee usein immuuniksi evankeliumille. Tällaiset ihmiset tuovat (ehkä itse sitä edes ymmärtämättä) maailman henkeä uskovien joukkoon. Perimmältään heitä ohjaa lihan himot, silmäin pyynnöt ja rakkaus tähän maailmanaikaan. Heidän kylvönsä on sen mukaista.

Vaarallisimmillaan sielullisuus on silloin, kun ihmisen sielunelämä, psyyke, sekä ruumiin tarpeet ja halut pukeutuvat salakavalasti näennäisen korkeamman hengellisyyden kaapuun. Mm 2. Piet 2, Juudan kirje ja 2.Tim. 3 varoittavat tällaisista ihmisistä, jotka ovat itse eksyneet ja eksyttävät myös muita.

(1:)17-19 Juuda kirjoitti:He ovat napisijoita, kohtalonsa nurkujia ja vaeltavat himojensa mukaan; heidän suunsa puhuu pöyhkeitä, ja he mielistelevät ihmisiä oman etunsa tähden. Mutta te, rakkaani, muistakaa nämä sanat, mitkä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen apostolit ovat edeltäpäin puhuneet, sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan". Nämä juuri saavat aikaan hajaannusta, he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

Sielulliset ihmiset (varsinkin uskonnolliset sellaiset) ovat niitä, joita paholainen erityisesti kykenee käyttämään välikappaleinaan. He eivät ole tulleet koskaan sisälle Jumalan valtakuntaan, mutta toimivat kristityn valepuvussa. He ovat susia lammasten vaatteissa. He eksyttävät puheillaan ja kirjoituksillaan. Heihin lukeutuu inhimillisessä mielessä korkeastikin oppineita. Meidän päivinämme heitä on soluttautunut monen uskonsuunnan johtaville paikoille. He harjoittavat uskonnollinen väkivalta ja se on jopa hyvinkin tavallista vaikka siitä vaijetaan. Monet käyttävät hyväuskoisia kristittyjä hyväkseen taloudellisesti ja jopa seksuaalisesti, mutta kaikki voi näyttää ulospäin hyvinkin hengelliseltä. Mutta Jumalan lahjomattoman tuomioistuimen edessä heidät kerran julistetaan sielullisiksi, syyllisiksi, Henkeä vailla oleviksi – jos eivät ole tehneet parannusta ja vastaanottaneet Jeesusta.
(Pahoittelen jos tekstissä on kirjoitusvirheitä ja aiheessa poukkoilemista. En ehdi nyt tarkistamaan.)

jukka1954 kirjoitti:UT ilmoittaa hengellisen ihmisen vastakohdaksi sielullisen ihmisen.

Seuraavassa kohdassa Paavali näyttää vertailevan Korinttolaisia akselilla
hengellinen ihminen <-> lihallinen ihminen
mutta kuten aiemmin totesinkin hengellinen ihminen
on aina myös enemmän tai vähemmän myös lihallinen.

Paavali (1 Kor 3:1-3) kirjoitti:Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille,
vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa.
Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa,
sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä;
olettehan vielä lihallisia.
Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa,
ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?

Kateus ja riita ovat lihallisuutta,
mutta osoittavat meidän vaeltavan ihmisten tavoin.
Ilmeisestikin Paavali viittaa luonnollisiin eli sielullisiin ihmisiin.

Eli lihallinen Kristuksen vaaveli tässä tapauksesa
vaeltaa sielullisen eikä hengellisen ihmisen tavoin,
vaikka onkin uudestisyntynyt Jumalan lapsi.

En tiedä, sainko kiinni varsinaisesta ketjun aiheesta ja ymmärsinkö viestejänne oikein, mutta itselläni on kyllä sellainen käsitys, että uskovassa ja uudestisyntyneessä ihmisessäkin voi olla sielullisuutta ja lihallisuutta ja nuo alueet saavat meissä sijaa silloin, jollemme pidä huolta siitä, että vaellamme tarkoin Jumalan Hengen hallintavallan ja johdatuksen alaisina.

Ja ajattelisin niinkin, että se, missä määrin sielullisuus ja lihallisuus saa ihmisessä sijaa, saattaa johtua jopa meidän luonteenpiirteistämmekin ja mm. Pietarin kohdalla on hyvinkin nähtävissä, miten hänen sangviininen luonteensa pääsi välillä tekemään hänelle tepposia, kun taas ajattelen, että Paavalin koleerisuus piti häntä tuossa suhteessa aisoissa.

Mutta toki Jumala kykenee kasvattamaan meitä jokaista luonteenpiirteistämme huolimatta siihen, että kykenemme pitämään huolta siitä, että annamme Hengen ohjaukselle enempi ja enempi sijaa elämässämme ja näin pääsemme kasvamaan vähitellen kohden Kristuksen kaltaisuutta.

Eikä sitäkään pidä unohtaa, että jos sangviinisilla luonteilla onkin omat ongelmansa sielullisuuden kanssa, niin toisenlaisilla luonteenpiirteillä on taas omansa, eli ajattelisin esim. siten, että koleerikon kiusaukseksi saattaa muodostua jonkin asteinen lainalaisuus ja suortuskristillisyys, eli silloin puhutaan kaiketi lihallisuuden valassa vaeltamisesta?

Mutta saattaa olla, että minä puhun seipäistä, kun Te muut puhutte varsinaisesta aidasta. :)

Kyllä sinä hyvin sait kiinni ketjun aiheesa.
Pietarin lihallinen mielenlaatu tulee suorastaan surkuhupaisasti esille
kun hänen lihallinen rohkeutensa ja pelkonsa vuorottelevat.

Mutta yhtä lailla Paavalin lihallinen mielenlaatu tulee paljastetuksi Raamatun sivuilla.
viewtopic.php?f=400&t=596

Hyviä esimerkkejä oli tuossa vinkkaamassasi viestissä juurikin meidän lihallisuudestamme ja toisaalta varsin lohduttaviakin, sillä tiedän monia, jotka ovat kokeneet jopa toivottomuutta sen kanssa, etteivät ole kyenneet elämään aina sen mukaan, kuin ovat kokeneet oikeaksi ja vihollinen on sitten päässyt kiusaamaan ja masentamaan heitä sillä.