Profetioiden koettelemisesta pieni probleema
Minä tässä olen miettinyt sitä kun profetiat pitää koetella Raamatun sanalla ja pitää se, mikä hyvää on.
Mutta havaitsen sen eräissä tapauksissa hankalaksi. Eli ajatellaan, että meillä on nimenomaan Suomea koskevia profetioita kuten tällaisia:
1. Suomeen tulee suuri herätys ja Suomen kansa pelastuu niin hengellisesti kuin taloudellisesti
tai
2. Suomi joutuu Jumalan tuomioiden alle, herätyksiä ei enää tule Suomeen, eikä entinen hyvä taloudellinen aika enää takaisin palaa.
Olisi siis kaksi vastakkaista profetiaa koskien Suomea. Kummassakaan ei yritetä tuoda esiin mitään uusia oppeja tms. vaan sanomat liittyvät vain sellaiseen valtioon, josta Raamatun kirjoittajat eivät aikoinaan tienneet mitään, Suomeen, maan hengelliseen tilaan ja sen talouslamaan.
Raamatussa ei ole luettavissa 2010-luvun Suomen kohtaloita, ei herätyksien saapumista, talouden tervehtymistä eikä herätyksien tulematta jäämistä eikä Suomen tuhoutumista. Miten siis voisimme koetella Raamatulla noita profetioita ja arvioida kumpi noista olisi aito Jumalan Hengen sanoma, vai onko kumpikaan?
Onko ainoa keino koetella tuonkaltaisia sanomia se, että odottaa ja katsoo mitä tulee tapahtumaan?
Ajatuksia?