Lopun ajan viimeiset päivät. Elämmekö jo siinä ajassa?
Elämmekö jo lopunajan viimeisten päivien aikaa? Mitä mieltä olette? Mitä Sana ilmoittaa asiasta?
Hänen ilmoituksensa ihmislapsille
http://kalamos.foorumi.eu/
Heprealainen (Hepr 1:1-2) kirjoitti:Sittenkuin Jumala muinoin
monesti ja monella tapaa
oli puhunut isille profeettain kautta,
on hän näinä viimeisinä päivinä
puhunut meille Pojan kautta,
jonka hän on pannut kaiken perilliseksi,
jonka kautta hän myös on maailman luonut
Te olette koonneet aarteita
olkaa kärsivällisiä, veljet,
Hoosea (6:2) kirjoitti:Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua,
kolmantena päivänä hän meidät herättää,
ja me saamme elää hänen edessänsä.
2 Piet 3:8) kirjoitti:Mutta tämä yksi
älköön olko teiltä, rakkaani, salassa,
että
"yksi päivä on Herran edessä
niinkuin tuhat vuotta
ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä".
Paavali (2 Tim 3:1) kirjoitti:Mutta tiedä se,
että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Paavali (2 Tim 4:3-4) kirjoitti:Sillä aika tulee,
jolloin he eivät kärsi tervettä oppia,
vaan omien himojensa mukaan
korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
ja kääntävät korvansa pois totuudesta
ja kääntyvät taruihin.
Pietari (2 Piet 3:3-6) kirjoitti:Ja ennen kaikkea tietäkää se,
että viimeisinä päivinä
tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia,
jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
ja sanovat:
"Missä on lupaus hänen tulemuksestansa?
Sillä onhan siitä asti,
kuin isät nukkuivat pois,
kaikki pysynyt,
niinkuin se on ollut luomakunnan alusta."
Sillä tietensä he eivät ole tietävinään,
että taivaat ja samoin maa,
vedestä ja veden kautta rakennettu,
olivat ikivanhastaan olemassa
Jumalan sanan voimasta
ja että niiden kautta
silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.
Paavali (2.Kor.11:14) kirjoitti:”Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.”
Matteus (Matt.16:24) kirjoitti:”Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”
Luukas (Apt.14:22) kirjoitti:”ja vahvistivat opetuslasten sieluja ja kehottivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan."
Paavali (2.Kor.11:4) kirjoitti:”Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.”
Matteus (Matt.24:3-5) kirjoitti:”Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?" Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta”.
Paavali (2.Tess.2:9-12) kirjoitti: ”tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.”
Luukas (Apt.20:29) kirjoitti:”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä, ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa. Valvokaa sen tähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itse kutakin.”