Raamattu on Jumalan omasivu

Kun puhutaan Pyhän Hengen täyteydestä, siihen liitetään usein armolahjat, ymmärryksen lisääntyminen hengellisesti, Sanan syvempi julistaminen tms.

Tärkein taivaallinen ominaisuus, minkä Isä tahtoo lapsilleen antaa, on kuitenkin - rakkaus. Se on se ’verraton tie’, josta 1 Kor. 12. luvun lopussa mainitaan ja josta seuraava luku tunnetusti kertoo.

Tulin puhutelluksi kesken arkiaskareiden, kun sydämelleni laskettiin ajatus: ’Silloin kun ihmistä rakastetaan, häntä ei hyljätä tekojen vuoksi.’

Kyllä, Pyhällä Hengellä täytetyn ihmisen tunnistaa ylhäältä vuodatetusta rakkaudesta.

Eli tuossa kohden Raamattua lukee näin:

Paavali (1 Kor 12:31-13:4) kirjoitti:Pyrkikää osallisiksi parhaimmista armolahjoista.
Ja vielä minä osoitan teille tien, verrattoman tien.
Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä,
mutta minulla ei olisi rakkautta,
olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
Ja vaikka minulla olisi profetoimisen lahja
ja minä tietäisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon,
ja vaikka minulla olisi kaikki usko,
niin että voisin vuoria siirtää,
mutta minulla ei olisi rakkautta,
en minä mitään olisi.
Ja vaikka minä jakelisin kaiken omaisuuteni köyhäin ravinnoksi,
ja vaikka antaisin ruumiini poltettavaksi,
mutta minulla ei olisi rakkautta,
ei se minua mitään hyödyttäisi.
Rakkaus on pitkämielinen ...

Paavali on juuri luetellut 9 eri armolahjaa.
Niitä saamme pyytää ja niitä annetaan meille.
Ne ovat lahjoja.
Lahjan antaja antaa ne meille, ja me kiitämme.
Ja se on siinä.

Mutta sitten on toinen 9-osainen juttu,
mikä ei toimi näin.
Kysymyksessä on 9-lohkoinen
Hengen hedelmä, joka kasvaa meissä.

Paavali (Gal 5:22) kirjoitti:Hengen hedelmä on
rakkaus, ilo, rauha,
pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys,
uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.

Tämä hedelmä kasvaa minussa,
joka olen yksi oksa Viinipuussa.

Monikin uskova on pyytänyt vaikka rukouskokouksessa,
että saisi enemmän Rakkautta.
Ja tuo rukous kuullaan taivaassa.
Mutta katsotaanpa, mitä ihminen silloin pyytää itselleen:

Paavali (1 Kor 13:4-7) kirjoitti:Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä;
rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu,
ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

Katkelma alkaa sanalla Rakkaus
ja päättyy sanalla kärsii

Miten saamme itseemme Rakkautta, joka on pitkämielinen.
Vain siten, että Jumala antaa elämäämme asioita,
jotka vaativat pitkämielisyyttä.

Kun minut ja vaimoni oli jo vihitty,
niin saimme myöhemmin kuulla,
että vihkipappimme oli sanonut joskus jollekin,
että hän aina rukoilee vihkiparien puolesta Jumalaa
jotenkin tähän tyyliin:

Isä, anna heille anteeksi,
sillä he eivät tiedä, mitä he tahtovat.

No tuo ei tietenkään tapahtunut siinä itse seremoniassa.
Meiltä vain kysyttiin vuoronperään:

Tahdotko Sinä ... Rakastaa

No, minähän Rakastin.
Ja tietenkin tahdoin Rakastaa ...
myötä- ja ... kunnes ....

Nuo asiat tuntuivat etäisiltä.
Siis vastoinkäymiset ja kuolema.

Ja kaikki menikin hienosti.
Loistavasti.

Kunnes eräänä päivänä
neurologi peitellen kuvia minusta
loihti ilmoille mahtavan basson:
"Kuulkaas herra kalamos,
se on ikävä kyllä nyt niin, että ..."

Rakkaus oli vuodatettu.
Mutta nyt tuon koko hedelmän oli aika kasvaa.

Se kasvu alkoi kyynelillä,
joita en koskaan koskaan unohda.
Rakkaimpani kyynelillä iltahämärässä
kotimme perustusten äärellä.
Kellarikerroksen harkkoseinät
vaikuttivat raunioilta.
Tähänkö monen vuoden raadanta kotimme rakentamiseksi pysähtyi.

Olimme vasta noin kolmekymppisiä.
Ei noita vastoinkäymisiä tai jopa kuolemaa
ihan näin pian osannut odottaa,
kun meiltä joitakin vuosia sitten oli kysytty:
"Tahdotko ... Rakastaa ..."