40 vuotta
Kun on ollut uskossa pidempään, kokonaisuus alkaa hahmottua, eikä silti vielä ihan tiedä, kuinka tulee tietää. Suuri on sekin salaisuus, että Israelin kansan erämaavaellus kesti sen 40 vuotta, ja että siihen sisältyy niin epäuskoa kuin uskoa, omaa voimaa ja Jumalan voimaa.
Sain tulla uskoon ja hengellisten asioiden pariin noin 39 vuotta sitten. Inttämisen kärki on jotakuinkin taittunut, kun rohkeinta on sydämessään tietää, kuinka asiat ovat. Rukouksen voima on muuttanut ja muuttaa, mutta silti elää ajallista arkea, joka voi mennä palasiksi sieltä ja täältä.
Näin ei olisi voinut käsittää silloin nuorempana, jolloin ehkä ei olisi halunnut käsittää näin.
Tänä syksynä pääsemme hetkeksi jälleen Israeliin!