Raamattu on Jumalan omasivu

Tästä otsikosta Raamattu puhuu, seurakunnat puhuvat, sisaret ja veljet puhuvat..

Hyvä vertaus on kyntömaa ja sen hedelmä ja sen kasvukauden vaiheet. Siinä ei ole suuria oleelisia eroja, missäpäin maapalloa ollaan, mitä viljellään ja millä tekniikalla.

Lapsuudestani muistan, kuinka heinäpelloilla riitti töitä kaikenikäisille; lapsena juoksutin seipäiden tappeja sekä sanomalehteen käärittyjä lasisia kahvipulloja itse työntekijöille. Minua tarvittiin, mutta minut olisi voinut korvata jollakulla toisella nopsajalkaisella.

Näissä ajatuksissa ja muistoissakin pidän edelleen ihmeenä, että sain tulla osalliseksi uskosta Jumalaan. Joku uskoi aiemmin ja rukoili eikä välttämättä ehtinyt nähdä rukouksensa vastausta. Hänelle, rukoilevalle, se saattoi olla yksi monien rukousten joukossa, mutta minulle - koko elämä.

Rikkaruohoja on lukemattomia erilaisia, mutta ohdakkeet on mainittu Raamatussa. Ne on niin elävästi jääneet mieleen heinäpelloilta. Pelto-ohdake lisääntyy juuristaan; pienikin juurenpala riittää uuteen kasvustoon, joka levittää juuristonsa syvälle, vaikka itse kasvit olisi saatu nyhdettyä irti. En ole koskaan pitänyt violetista väristä (eikä sitä olekaan meillä kotona). Juohtui mieleeni, mahtoiko se johtua noista - ohdakkeista?

Tänään pidän ihmeenä sitä, ettei mikään tarpeettomuudentunne tai muu elämän ohdakelaji ole tullut esteeksi uskolle, mutta aika ajoin mietin, ovatko ne kuitenkin syöneet kasvutilaa?

Vähän aikaa mietin,
että mikä Raamatun mukaan kasvaa.

Ensin tuli mieleen vai kohtia,
joissa puhutaan siitä, että me kasvamme.
Siis me Kristuksen vaavelit.
Ja siihenhän oikeastaan Sinunkin avauksesi päättyy.

Mutta kyllähän Raamattu puhuu
todellakin myös uskon kasvamisesta.

Paavali (2 Tess 1:3-4) kirjoitti:Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa
teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin,
koska teidän uskonne runsaasti kasvaa
ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin,
kaikissa teissä,
niin että me itsekin Jumalan seurakunnissa kerskaamme teistä,
teidän kärsivällisyydestänne ja uskostanne
kaikissa vainoissanne ja ahdistuksissa,
joita teillä on kestettävänä

Keväällä minä revin otsa hiessä perunamaan palasesta
erilaisia häiriköitä pois.
Siellä oli muun muassa köynnöstä, joka olisi hirttänyt naatit.

Nyt siellä on ohdaketta.
En taida jaksaa niitä repiä enää pois.
Ja se on hiukan kyseenalaista,
että poistaako vai.
Jos poistan,
niin kauriit syövät viimeisetkin naatit,
sen olemattomankin perunanvarren,
mitä ohdakkeiden alla on.

Ehkä ohdakkeet voivat olla joskus
myös lujittamassa uskoa.

Olet varmaan kuullut,
kuinka eräs viljelijä oli saanut luvan
pyytää aina sopivaksi katsomaansa säätä.
Oli poutaa ja oli sadetta. Ja vilja kasvoi.

Sitten lähestyi sadonkorjuuaika.
Ja kun sitä yritettiin korjata,
niin jyvät putosivat maahan.

Viljelijä kysyi, mikä meni väärin.
Jumala vastasi:
Sinä unohdit myrskytuulet.

Niitäkin tarvitaan kasvuvaiheessa.

Ihan varmasti noin on, ja tuo kertomasi herättääkin sitten monta ajatusta, joiden pohtiminen saattaa olla aikaavievää, mutta koitua hyvinkin hedelmälliseksi - lohdutukseksi ja ymmärrykseksi.

Hiljentyminen ja pysähtyminen on usein siunaus itsessään, kuin avain jo olemassaolevaan.

Tuo mainitsemasi köynnös, elämänlanka, on kaunis varreltaan ja kukinnoltaan. Ihailin sitä entisen työpaikkani seinustalla, kunnes minulle kerrottiin, että se nujertaa kaiken lähistöllä. Sitä raivattiin isolta alueelta, jolloin otin mukaani yhden juuren kotipihalle. (Voi minua!) Yritin valjastaa sen kiemurtelemaan pylvääksi, jossa onnistuinkin. Seuraavana vuonna muutimme, ja voi olla, että se on edennyt missiossaan..

Kun nyt vuosien jälkeen ajelin kyseisen työpaikan ohi, huomasin, että talon koko seinusta oli tyhjä kaikista monivuotisista kasveista.

Vuosikymmeniä sitten minulle ei olisi kelvannut se usko, mikä minulla nyt on. En ehkä osaa avata tätä sanoin tai ainakaan ehyin lausein..

Todellakin ... se on nimeltään elämänlanka.
Kummallisen nimen on ihminen tuolla kuristajalle antanut.

Poistin sen alkukesästä hyvin alkuvaiheessa.
Ja se onnistui aika hyvin. En vahingoittanut perunaa.
Tosin se ei ollut kasvanutkaan hyvin,
ja kauriit olivat sen olemattomankin jo parturoineet.

Mutta kun tuo elämänlanka on päässyt kasvamaan pitkäksi
yhdessä perunannaatin kanssa,
niin sen poistaminen onkin hankalaa.
Jos vetää sen pois yläosasta,
niin samalla sinetöi parunanvarren kuoleman.

Siihen pitää tarttua kiinni alaosasta
ja irrottaa maasta ensin
ja varovasti sitten irrotella muusta kasvustosta.

Mitähän kaikkea minuun on kietoutunut.
Onneksi Jeesus on minun puutarhurini.
Hän osaa vapauttaa kaikesta.

Joskin joskus se kestää kauan.
Kuuntelin eilen ylestä
klo 11 aikaan Vapaakirkon lähetyksen.
Siinä oli naishenkilön pitkä todistus.
Erittäin koskettava.

Hänet oli kiedottu jo varhain.
Sitten aikanaan hän tuli uskoon.
Mutta aikaa kului,
ja hän ei päässyt vapaaksi tuosta 'elämänlangasta',
joka hänet jo varhaisnuoruudessa oli sidottu.
Hän teki kaiken, mitä saarnaajat kehottivat,
ja kävi hakemassa ammattiapua jne.
Mutta vuosikymmenet vierivät uskontiellä.
Ja lopulta hän yritti itsemurhaa.
Hän epäonnistui siinä,
koska Jeesus oli laittanut uskovat ihmiset
rukoilemaan hänen puolestaan juuri tuolloin.

Mutta sitten tapahtui jotakin.
Eräässä rukouskokouksessa.
Jeesus vapautti. Miten.
Juudan ... enpäs kerrokaan.

Tämä täytyy jokaisen kuunnella itse.
Mutta kuuntele aika pian.
Nuo pysyvät areenassa kai vain kaksi viikkoa.
https://areena.yle.fi/1-4451054

Todistus alkaa non 15 minuutin kohdalla,
mutta kannattaa toki kuunnella laulutkin edeltä
ja vaikka koko tilaisuus.

Se ei ole elämän lanka vaan pikemminkin kirouksen lanka....mutta Herra voi auttaa ja vapauttaa kaikesta kirouksen langan työstä elämässämme jos me vain Häneen turvaammee ja turvaudumme.

Kirous on osuva sana..

Tsekkaanpa heti tuon linkin, todistukset ovat yleensä valaisevia.

Tuo todistus ... ehkä ...
voisi resonoida sen kanssa,
mitä ajoit takaa, kun kirjoitit:

witness kirjoitti:Vuosikymmeniä sitten minulle ei olisi kelvannut se usko, mikä minulla nyt on.

Mutta loppujen lopuksi,
kun otsikon mukaan nyt puhumme
Uskon kasvusta,
niin sen kai voisi ilmaista sanoin
Luottamuksen kasvu.
Siis luottamus Jeesukseen kasvaa.

Usko mielletään helposti suorittamiseksi.
Mutta sitä se ei ole.
Usko on luja luottamus.

Kun usko kasvaa,
niin itse asiassa me vähenemme.

Johannes Kastajan opetuslapset olivat vähän ihmeissään,
kun kaikki menivätkin nyt Jeesuksen tykö
eivätkä enää Johannes Kastajan saarnaa kuuntelemaan.
Mutta Johannes sanoi:

Johannes (3:30) kirjoitti:Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.

Tosin myöhemmin Johannes joutui kriisiin vankilassa.
Ja lähetti opetuslapsensa kysymään Jeesukselta,
että oliko tämä se tuleva,
vai ... menikö tässä jokin pieleen.
Ja Jeesus vastaa tavalla,
joka sinetöi Johannes Kastajan uskon.
Juuri niin nyt tapahtui
Johannes Kastajan opetuslasten silmien edessä,
kuin Raamattu oli ennustanut tapahtuvan,
kun Messias on tullut.

Uskon kasvu - kasvanut usko - luja usko

Voimme sanoa, että kun on ollut pitemmän aikaa uskova ja tutkinut raamattua, niin on saanut uutta tietoa siitä, mitä on olla uskossa ja mitä kaikkea siitä voi seurata: esim. armolahjat. Tällaista ihmistä pidämme vahvana, aikuisena uskovana, jolle ei enää tarvitse opettaa niitä alkeita.

En kumoa tuota edellistä, mutta minulla on myös toinen näkemys. Ihmisen usko on vahvin silloin, kun ihminen ei yhtään epäile. Milloin on se tilanne, jolloin ihminen ei yhtään epäile uskoaan. Useimmiten se näyttää olevan se hetki, jolloin ihminen juuri on ottanut Jeesuksen vastaan. Tällöin tapahtuu usein parantumisia ja muita ihmeitä.

Annora kirjoitti:Milloin on se tilanne, jolloin ihminen ei yhtään epäile uskoaan.

Epäile uskoaan?

Niin, siis ajattelee siten, jotta saankohan minä Jumalalta tuota asiaa kuitenkaan....vasta uskoontullut ei yleensä epäile, vaan suoraan ottaa lahjan vastaan - parantumisia usein tapahtuu vasta uskoon tulleille helpommin kuin jo pitemmän aikaa uskossa olleille.