Raamatun kohtaamisten taustat
Luin joskus Mika Waltarin kirjaa (Valtakunnan Salaisuus), jossa fiktiivisesti kerrottiin Uuden Testamentin, lähnnä evankeliumien kertomuksia. Näkökulmana oli kirjoittajan itsensä mukanaolo, ja ainakin itseäni ko. kirja puhutteli nuorempana. Taisi olla myös niin, että kirjailijalla itsellään oli tuolloin hengellisen etsinnän aika.
Näitä ns. hengellisiä/kristillisiä romaaneja on osunut tielleni muitakin, ja saattaa olla, että niitä pidetään jopa humpuukina, niissä mukana olevan fiktiivisen (kuvitellun) kerronnan vuoksi. Mutta onnistuneesti kirjoittaja kuitenkin lähestyy ydintä, jonka lopputulemana voi olla uskon ilmentymä. Tällä tavoin 'jokainen kirjoitus on hyödyksi'.
Minua pysäytti kovin jokin päivä sitten, kun menin käymään äitini tuoreella haudalla: olin hetken ymmälläni kuin Maria Magdalena, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa. Hauta oli 'tyhjä', mutta vain kukista; nähtävästi helteen vuoksi kuivuneet kukkalaitteet oli siivottu pois ja siellä oli vain sileä hiekkakumpu.
Jos kirjoittaisin tai vain ajattelisin kaikilla valtuuksilla, olin hetken kuin Maria, joka saattoi ajatella 'Voi, olisinpa tullut aiemmin, miksi en ollut huolehtimassa..' Silti se, mitä siitä hetkestä on talletettu Raamattuun, ei tapahtunut hetkeäkään liian myöhään.
Se, mikä on Raamatussa, riittää, mutta aika ajoin voimme tulla puhutelluiksi Raamatun henkilöiden, luonnonilmiöiden, esineiden tai eläinten kautta. Ja ne puhuttelut jäävät usein kahdenkeskisiksi.