Raamattu on Jumalan omasivu

Tässä jokin päivä sitten sydämeni tuli sytytetyksi 'armolahjan palavaksi virittämisestä'. Minua puhutteli se, kuinka uskovina askaroidessamme pyhien asioiden parissa olemme valtuutettuja ylhäältä asioimaan niillä. Tuli niin selkeästi lupa uskoa todeksi Jeesuksen sanat, jotka oli sanottu pari vuosituhatta sitten.

Eli kun hiljennyn, rukoilen ja palvon, sisimpäni virittäytyy taivaalliselle aaltopituudelle käsittämään sellaista, mikä muutoin on pimitettyä.

Älköön siis tämä ajallinen ja maallinen pitäkö meitä niin otteessaan, että uskomme vain sen, minkä näemme.

Miten sinä olet kokenut tuon 'palavaksi virittämisen'?

AAMEN!!!

Tuo oli niin hienosti ilmaistu, ettei minulla ainakaan ole tuohon juurikaan mitään
lisättävää.

Joku voisi ajatella, että haihatteluahan tuo on, mutta kun näkee tuon kaiken
toimivan meidän arkielämämme kanssa täysin balanssissa, niin voisi jopa
sanoa, että tämä Jumalan maailmoiden todellisuus on juurikin sitä, mikä
tekee meidän uskostammekin elävää ja todellista.......

En tiedä, ymmärtääkö kukaan, mitä tarkoitan, mutta en taida osata sitä
muulla tavoin ilmaista?

Yritän vielä selkiyttää:
Kun Jumala sytyttää armolahjojamme palaviksi, saamme usein tai ainakin joskus
huomata, miten hienosti Hän ajoittaa nuo tilanteet juuri oikeaan aikaan ja oikeaan
paikkaan toimiviksi ja siten, että saamme ja voimme vain ihmetellä, miten se kaikki
"istuu" kaikkeen, kuin juuri oikea palapelin palanen juuri oikeaan koloonsa ja
tuottaa kiitosta ja kunniaa Kristukselle.

Tuo kohta, johon avaus viittaa, meneen näin:

Paavali (2 Tim 1:6) kirjoitti:Siitä syystä minä sinua muistutan virittämään palavaksi Jumalan armolahjan,
joka sinussa on minun kätteni päällepanemisen kautta.

anadzopyreo = jälleen elävä tuli

Kysymys on siis armolahjasta,
joka ei elävästi palanut Timoteuksessa.
Hänellä oli tuo lahja, mutta se oli nyt kuin hiilloksella.
Ja hiilloshan tarvitsee puhalluksen, että se jälleen hulmahtaisi liekkiin.
Paavali oli jo edellisessä kirjeessään muistuttanut Timoteusta asiasta.

Paavali (1 Tim 4:14) kirjoitti:Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin profetian kautta,
vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.

Tuosta saa sen käsityksen, että tuo lahja on ollut jotenkin hyllyllä.
Kun on lahjan saanut, niin sitä pitää myös käyttää.
Ja kun sitä käyttää, niin se viriää palavaksi.

witness kirjoitti:Miten sinä olet kokenut tuon 'palavaksi virittämisen'?

Aina joskus minusta tuntuu,
ettei minulla ole kuin väärinymmärretyksi tulemisen armolahja.
Ja se viriää palavaksi ihan liian helposti, vaikka kuinka yritän sammuttaa sitä.
Ja sen pitäisi tietenkin sammua, kun καλαμος ei kirjoita mitään.

Ja niin käänteisesti voisin ehkä sanoa,
että minä koen esimerkiksi tällä foorumilla jatkuvasti sitä,
että edessäni on viesti, johon haluaisin vastata, mutta en osaa.
Tiedän, että olen saanut käteeni kynän, mutta tuo puukynä ei nyt kirjoita.
Silloin minä hiljennyn ja rukoilen aivan niinkuin avauksessa sanottiin.
Ja sitten olen hetken hiljaa ja odotan.
Kirjoitan ensimmäisen sanan ja toisen ja kolmannen.
Ja kun saan ensimmäisen virkkeen kirjoitettua,
alkaa humina jo kuulua ja kohta olen vastannut viestiin,
johon καλαμος ei osannut mitään vastata.

Alttius ja asettuminen palvelemaan on jo taivasta maan päällä. Usein esteenä voi olla omanlainen käsitys asioiden tapahtumaketjulle ikäänkuin Jumalaa hiukan tarvitsisi avustaa. Edelleen taivaallinen anti on kuitenkin täydellinen, puhdistettu ja reilusti mitattu.

Voi olla, että vuosien (vuosikymmenten) kuluessa jotakin on jo silottunut omasta tahdosta ja voimasta, niin että 'virittäytyminen' olisi pyyteetöntä, mutta herkästi myös ajallinen painolasteineen on sumentamassa taivaskatselua ja sitä näkymää, joka nuorempana innoitti uskomaan. Mikään taivaassa ei kuitenkaan ole muuttunut, ainakaan huonompaan suuntaan tai kuten täällä.

Miten hauras on täältä poislähtevä, kun keho jättää hyvästit. Siinä kohden kaikki näkyvä ja vain ajallisesti arvokas lakkaa. Voisinpa tarrata täydesti iankaikkiseen ja vihkiä elämäni vain Jumalani tuntemiseen!