Jumalan nimestä ajatuksia.

[Jukka]

Suomalaisessa ja ylipäätään länsimaisessa kulttuurissa nimellä ei ole koskaan ollut yhtä syvällistä merkitystä kuin itämaisissa kulttuureissa. Varsinkin Raamatun syntyhistorian aikana nimellä oli suuri merkitys seemiläisten kansojen keskuudessa, joihin juutalaiset lukeutuvat. Nimen tarkoitus oli -ja sen tuli- ilmaista, minkälainen nimen omistaja on. Joka oppi tuntemaan henkilön nimen, merkitsi juutalaisuudessa, että hän oppi tuntemaan henkilön todellisen olemuksen, sen, mitä hänen nimensä ilmoitti. Nimen tunteminen oli siis nimen omistajan persoonan ja hänen vaikutusalansa tuntemista sekä hänen vaikutusvaltansa tunnustamista.

Psalmista rukoili Jumalan ilmestymistä sanoen ”minä odotan sinun nimeäsi” (Ps. 52;11) ts. psalmista odotti Jumalan itsensä ilmestymistä nimessään. Ihmiset, jotka ylistivät ja kiittivät Jumalaa, ylistivät ja kiittivät Hänen nimeään (Ps. 145:21) ja pyhittivät Hänen nimensä (Mt. 6:9). On runsaasti raamatunkohtia, joissa ”Jumala on läsnä nimessään”. Jumalan nimen kunnioittaminen oli Jumalan itsensä kunnioittamista ja Jumalan nimen halveksiminen oli Jumalan itsensä halveksimista.

Raamatun alkulehdiltä alkaen Jumala on ilmaissut itsensä ilmoittamalla nimensä (1.Ms. 17:1). Sanomalla nimensä Hän paljastaa olemuksensa ihmiselle. Jumalan nimeen kätkeytyy, ei mitään vähempää kuin Jumala itse -sellaisena, kuin Hän on tahtonut tehdä itsensä tunnetuksi luomalleen ihmissuvulle.

VT:ssa kerrotaan salaperäisestä olennosta, jonka nimi on 'malak jhwh', Herran enkeli (esim 1.Moos. luvuissa 16 ja 22). Häntä kutsutaan myös Jumalan enkeliksi (2.Ms. 14:19), liiton enkeliksi (Mal. 3:1) ja ”hänen [jhwh] kasvojensa enkeliksi” (Jes. 63:9). Tämä Herran enkeli esiintyy jumalolentona joka ”sekä samaistuu Herraan että on Hänestä erillään”. Näin Herra [jhwh] sanoo Liiton enkelistä: ”Minun nimeni on Hänessä” (2 Moos. 23:20,21). Näissä ja monissa muissa VT:n kohdissa on nähtävissä ennakkoilmoitus Kristuksesta. Vanhan testamentin ”Herran enkeli” on Uuden testamentin ”Ihmisen Poika”. Näin olen sen ymmärtänyt ja VT:n ilmoituksen uskossa vastaanottanut.

UT vahvistaa VT:n ilmoituksen monin tavoin:
"Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä” (Lk. 19:38)
”Minä olen tullut Isäni nimessä...” (Joh. 5:43)
”...Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta” (10:25)
”Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille...” (17:6)
”Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut” (17:11)
”Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi...” (17:26)

Herran nimeä ei Raamatussa aina eroteta Hänen teoistaan vaan ne sulautuvat yhdeksi. Pietari julistaa ramman miehen parantumisesta: ”Uskon kautta Hänen (Jeesuksen) nimeensä on Hänen nimensä vahvistanut tämän miehen...” (Ap.t 3:16). Samoin esim. kun psalmista pyytää kuninkaalle varjelusta Jumalalta hän rukoilee: ”Varjelkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi” (Ps. 20:2).

Jumala on ilmoittanut nimensä lopullisesti ja täydellisesti Pojassaan Jeesuksessa. Jeesuksen nimessä on kaikki Jumalan viisaus, armo ja voima. Hän on tehnyt Jumalan meille tunnetuksi Isänä.

Jeesuksesta sanotaan: ” joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra” (Fil. 2:6-11).

[kalamos]

Suomalaisessa ja ylipäätään länsimaisessa kulttuurissa nimellä ei ole koskaan ollut yhtä syvällistä merkitystä kuin itämaisissa kulttuureissa. Varsinkin Raamatun syntyhistorian aikana nimellä oli suuri merkitys seemiläisten kansojen keskuudessa, joihin juutalaiset lukeutuvat. Nimen tarkoitus oli -ja sen tuli- ilmaista, minkälainen nimen omistaja on. Joka oppi tuntemaan henkilön nimen, merkitsi juutalaisuudessa, että hän oppi tuntemaan henkilön todellisen olemuksen, sen, mitä hänen nimensä ilmoitti. Nimen tunteminen oli siis nimen omistajan persoonan ja hänen vaikutusalansa tuntemista sekä hänen vaikutusvaltansa tunnustamista.

Heprealaisessa kulttuurissa nimen ilmoittaminen ei siis tarkoita erisnimen tulostamisesta.
Sen sijaan nimen ilmoittaminen kertoo:
- Mikä mies?
- Mikä hän on miehiään?

Esimerkiksi Jeesus oli kolmen vuoden aikana ilmoittanut Isänsä nimen opetuslapsilleen.
He tunsivat nyt Isän. Nimen olivat tienneet lapsuudesta saakka.

Minä olen ilmoittanut sinun nimesi ihmisille,
jotka sinä annoit minulle maailmasta.
He olivat sinun, ja sinä annoit heidät minulle,
ja he ovat ottaneet sinun sanastasi vaarin.

Jeesus jatkaa rukoustaan paljastaen,
että tuo Isän nimi, joka on myös Jeesukselle annettu,
varjelee ja suojelee opetuslapsia.
Nimi merkitsee siis paljon enemmän kuin riviä kataloogissa.

Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut,
että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
Kun minä olin heidän kanssansa,
varjelin minä heidät sinun nimessäsi,
jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä,
eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi,
että kirjoitus kävisi toteen.