Raamattu on Jumalan omasivu

Matteus (11:28) kirjoitti:Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,
niin minä annan teille levon.

Siinä oli Sana.
Ja sitten olisi vuorossa Elämä.

Eli onko kokemusta!
Oletko saanut levon?

Periaatteessa uskovalla on lepo kun on uudestisyntynyt ja Jumalan Henki todistaa sen, lepo on Kristuksen sovituksessa, mutta sielu voi olla välillä niin todella levoton ja hädissään kaikenmaailman asioista. Olen itsekin joutunut kantamaan taakkaa joka on ollut liian raskas herkälle sielulle, jotenka voin sanoa että lepo vaihtelee kuten päivänikin.

Ulpu kirjoitti:Periaatteessa uskovalla on lepo kun on uudestisyntynyt ja Jumalan Henki todistaa sen, lepo on Kristuksen sovituksessa

Eli ...
lepo ja rauha perustuu siihen,
että tietää olevansa sovitettu
yksin armosta Jeesuksen tähden
ja on siten matkalla taivaaseen.

Kun olin vielä nuori uskova,
niin tuota lepoa ja rauhaa järkytti
jollain epämääräisellä tavalla saarnaajat,
joiden käytössä oli fraasi:

En kysy olitko uskosa viime viikonloppuna,
vaan oletko sinä uskossa tänä viikonloppuna!

Ja näin alttari täyttyi taas kerran nuorista uskovista.
Vanhat ja hurskaat jäivät järkähtämättä tuoleillleen istumaan.

καλαμος kirjoitti:

Matteus (11:28) kirjoitti:Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,
niin minä annan teille levon.

Tämä antoi minulle vastauksen toiseen Raamatun kirjaan,
jota olen nyt tutkimassa sana sanalta heikon kykyni mukaan.

Kyseessä on Heprealaiskirjeen alkuluvuissa lupaus levosta, jonka Israelin kansa
tulee saamaan, vaikka hylkäsi levon ensimmäisen mahdollisuuden Siinain autiomaassa.

Lepo tulee siis olemaan Jeesus Kristus, jonka he lopulta löytävät.

Näin sana toimii ristiin rastiin!

Aivan samoin kuin kirje hebrealaisille myös Matteuksen evankeliumi
on erityisesti kirjoitettu hebrealaisille.

Jeesus todellakin puhuu Israelille
ja viittaa nimenomaan lapsenmielisiin
eikä kirjanoppineisiin ja fariseuksiin.

Nämä kun nimenomaan niitä taakkoja sitoivat.
Vaikka eivät itse sormellaankaan niihin koskeneet.

Matteus (23:4) kirjoitti:He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja
ja panevat ne ihmisten hartioille,
mutta itse he eivät tahdo niitä sormellaankaan liikuttaa.

Mutta tuo Sapatin lepo on todellakin Israelinkin kansaa kohtaava
aivan erityisellä tavalla kun tullaan seitsemänteen päivään/millenniumiin.

Kummallinen yhtälö tuo,
että lepo liittyy siihen,
että ottaa ikeen päälleen.

Mutta se työ,
mitä me armosta saamme tehdä
palvellessamme Jeesusta,
on kuitenkin kovin kevyt ja sopiva verrattuna syntisäkkiin,
jota ennen armon kohtaamista raahasimme mukanamme.

Ulpu kirjoitti hyvin koskettavasti ja rehellisesti tuntemuksistaan. Lepo on, kuten hän asian ilmaisi, kokonaan Kristuksen sovituksessa. Lain suuri kuorma ja moninaiset vaatimukset saavat väistyä Kristuksen armon ja rakkauden tieltä. Olemme vanhurskautetut Jeesuksen veren sovittamina ja Kristuksen työn varassa saamme levätä omista teoistamme. Ankaria vaatimuksia esittäneet fariseukset uskoivat, että lain pitäminen johtaa heidät lepoon jo tässä ajassa ja ikuisuudessa. Siltä pohjalta he selittivät mm. Psalmin 23 kohdan Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään. - Jumala vie niityille lepäämään lakia täyttävät. Kerran juutalaisten silmät avautuvat ja he ymmärtävät, että laki koskettelee meidän sydäntämme, ajatuksiamme ja halujamme – eikä vain ulkoisia tekojamme. Silloin he kuulevat Messiaansa kutsun ja lupauksen, että Hän on se, joka antaa heille levon.

Ulpu kirjoitti:Olen itsekin joutunut kantamaan taakkaa joka on ollut liian raskas herkälle sielulle, jotenka voin sanoa että lepo vaihtelee kuten päivänikin.

Ulpun tunnustus osoittaa oman sydämen avointa ja rehellistä tutkimista. Luvattu lepo Kristuksen armossa ei merkitse sitä, etteivätkä taistelut ja vastoinkäymiset useinkin ravisuttele mielenrauhaamme – joskus jopa yli voimiemme – niin kävi Paavalillekin. Lepo Kristuksessa on lepoa Hänen armotyönsä varassa, eikä suinkaan tunnetasossa koettua jatkuvaa tasaista mielenrauhaa. Jeesuksen lähellä armo on pysyvää, kun taas tuntemuksemme vaihtelevat. Monenlaisia tunteita koki Paavalikin. Oletko koskaan ollut epätoivoinen, Paavali oli.

Paavali (2 Kor 1:8) kirjoitti:Sillä me emme tahdo, veljet, pitää teitä tietämättöminä siitä ahdistuksesta,
jossa me olimme Aasiassa, kuinka ylenpalttiset,
yli voimiemme käyvät, meidän rasituksemme olivat,
niin että jo olimme epätoivossa hengestämmekin.

Paavalilla oli rohkeutta tunnustaa seurakuntalaisille, ettei välillä hänellä ei ollut ”minkäänlaista rauhaa”, kun elämä oli täynnä taisteluja ja pelkoja. Kuinka suurenmoisesti ja monin ilmauksin Paavali korosti armoa ja lepoa omista töistämme pelastuksen tiellä. Hänellä oli rauha Jumalan kanssa, mutta taistelu ”lihassa”, inhimillisenä ihmisenä, jatkui.

Paavali (2 Kor 7:5) kirjoitti:Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihamme saanut mitään rauhaa,
vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja,
sisältäpäin pelkoa.”

Se lepo, jonka Jeesus lupaa on lepoa Hänen Golgatan ristillä täyttämässään työssä – se on riippumaton meidän kulloisistakin tunteista ja elämän myrskyistä. Kaikki saavat tulla, kaikki ne, jotka ovat kyllästyneet huonoihin valintoihinsa, vääriin tekoihinsa, omaan itsekkyyteensä, synnin orjuuteen ja maailman pahuuteen, saavat tulla ja Jeesus lupaa antaa heille heti levon. Me uskovat olemme varmasti kiusattuja ja meitä yhä koettelee mielemme lihallinen puoli – juuri sellaisina me menemme Jeesuksen luokse, jonka veriuhrin perusteella saamme puhdistua kaikkien kiusaustemme, vellovien tunteittemme ja kokemustemme keskellä. Hänestä me puhumme ja Häntä me julistamme – Jeesuksesta, joka vapauttaa jokaisen Hänen luokseen tulijan synnin orjuuden vaivasta ja lain vaatimusten taakasta antaen meille suurenmoisen levon - aina uudelleen ja uudelleen Jeesus antaa meille mieltämme painavat syntimme anteeksi, huojentaa levottomuuttamme. Riittää, että viemme kaikki mieltämme painavat asiat Herrallemme.
Kenelle Jeesus lupaa tämän levon - kaikille työtätekeville ja raskautetuille. Jumalan lapsen elämä ei ole sellaista, että kaikki muuttuu kerta heitolla, vaan Pyhä Henki vaikuttaa meissä aina, kun menemme Jeesuksen luokse rukouksessa ja Sanaa tutkiessamme. Joskus tuntuu kuin kuorisimme sipulia kerta toisensa jälkeen, kun uusi kuorikerros tulee pintaan ja saamme jälleen itkeä. Jeesuksen lähellä on lepopaikka myös itkevälle.
Heprealaiskirjeen kohta on pysäyttävä: heti levon lupauksen jälkeen kehotetaan ahkeroimaan päästäksemme lepoon.

Hebrealainen (Hebr 4:9-12) kirjoitti:Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan,
hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa.
Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon,
ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.
Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen
ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse,
kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet,
ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.

Emme saa herpaantua niin, että luovumme turvautumasta Jumalan lupauksiin uskoa rohkeasti kaikki syntimme anteeksi. Siinä on meidän kilvoituksemme, ahkeroimisemme. Emme halua langeta seuraamaan ”tottelemattomuuden esimerkkiä”, vaan haluamme pysyä Jeesuksen lähellä, että Hän meitä hoitaisi, vahvistaisi ja kirkastaisi ristin työn kaikkiriittävyyttä. Jumala on sydänten ja ajatusten tuntija, Hän kyllä tietää, että sydämessämme odotamme apua ja armon siunausta yksin Häneltä. Muistuttakaamme erityisesti väsyneitä veljiämme ja sisariamme Herrassa: Jeesus riittää.

Ulpu kirjoitti:Periaatteessa uskovalla on lepo kun on uudestisyntynyt ja Jumalan Henki todistaa sen, lepo on Kristuksen sovituksessa ...

Vastasin jo aiemmin tuohon Ulpun viestin alkuosaan.
Jälkiosaan en vastannut,
kun se olin niin henkilökohtaisen oloinen,
että en uskaltanut sitä kommentoida enkä siitä mitään kysyä.

Ulpu kirjoitti:... mutta sielu voi olla välillä niin todella levoton ja hädissään kaikenmaailman asioista.

Tuo on juuri niinkuin minä.
Paitsi, että minä olen ihan koko ajan
yötäpäivää hädissäni kaikenmaailman asioista.

Mitä ihmettä Paavali oikein tarkoitti,
kun sanoi:

Paavali (Fil 4:6) kirjoitti:Älkää mistään murehtiko

No, tuosta aiheesta onkin jo keskustelua muualla.
Esimerkiksi Magda-siskon avaamassa keskustelussa Rauhaa ja iloa.

Mutta jos nyt palaan Jeesuksen lupaukseen,
niin tuo luvattu lepo jotenkin näyttää liittyvän siihen,
että me asetumme iesyhteyteen Hänen kanssaan.

Matteus (11:28-29) kirjoitti:Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut,
niin minä annan teille levon.
Ottakaa minun ikeeni päällenne ...

Minä en ole koskaan joutunut kokemaan nälkää.
No kerran lapsuudessa satamalakon aikaan
vai mikä lakko lienee ollut,
minä taapersin naapuriin ja sanoin,
että meillä ei ole leipää.
Emäntä kauhistui ja teki heti minulle voileivän
ja antoi vielä kotiin vietäväksi kokonaisen leivän.
Ja kotona sitten täytyi tunnustaa,
mitä on tullut sanottua.

Mutta siis.
Minä en ole koskaan tosiasiassa kokenut nälkää.
Olen kyllä kokenut aivan hirvittävää kipua,
jolloin en sairaalassa pystynyt mitään syömään enkä juomaan.
Mutta silloinkin sitten laitettiin letkun kautta ravintoa vatsaan.
Ei se kylläkään kipua poistanut, muttä auttoi selviämään hengissä.
Eli kivun minä kyllä tiedän ja tiedän ja tiedän.
Ja olen kuullut, että nälkä on todella kovaa kipua ja tuskaa.

Jeesus sanoi:

Johannes (4:34) kirjoitti:Minun ruokani on se,
että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa.

Minä luulen, että tuossa on jotakin avainta siihen,
mistä on kysymys siinä levossa, joka tulee iesyhteydestä.

Luultavasti minä olen itsekin kokenut tuon asian todeksi.
Mutta en nyt ehkä tältä istumalta osaa selittää sitä.

Kiitän tähänastisista vastauksista.
Jokainen niistä on ravinnut minua.

Mitä sisällytät Kalamos "iesyhteys" sanaan?
Ihan siis tällä lailla ruohonjuuritason kieliopilla sanottuna?
Onko se mielestäsi esim. yhtä kuin työyhteyttä?


Varsinaiseen ketjuan aiheeseen / kysymykseen:

Kyllä, mulla on lepo ja rauha sydämessä, jota voisin kuvata
ikäänkuin joksikin peruskallioksi, joka on ja pysyy, vaikka
elämä toisikin eteen myrskyjä, taisteluita ja koetuksia, jolloin
ihmismieli saattaa jopa hätääntyä, mutta tuo kallio, johon koen
olevani kiinnitettynä, seisoo paikallaan niin tukevasti, ilman
minkäänlaista huojuntaa tai heiluntaa, että aina kun hädässäni
käännän katseeni tuohon peruskallioon ja kuulostelen sen
olemassaoloa, koen kuulevani samat sanat, joista jo tuolla jossain
toisessa kohden kirjoitinkin ja ne ovat omin sanoin sanottuna:

"Älä pelkää, äläkä hätäile, sillä Minä olen sinut nimeltä kutsunut
ja sinä olet Minun!"

Ja nuo sanat kuullessani mielenikin rauhoittuu ja pintaan nousee
tietoisuus siitä, ettei hiuskarvakaan päästäni katoa Taivaallisen
Isäni tietämättä.

Mulla on tallessa eräs vanhemman julistajan Raamattu-tunti,
missä hän puhuu siitä, miten erään kerran lossilla ajaessaan,
Jumala alkoi pitämään hänelle opetustuntia tuon lossisysteemin
kautta siitä, miten lossi kulkee paksujen vaijerien varassa ja
ohjaamana, joiden vaijereiden päät ovat kiinnitettyinä lujasti
kummallakin rannalla kallioon ja vaikka ne jossain vaiheessa
peittyvät veden alle ja menevät pois näkyvistä, noustakseen
jälleen määränpäätä lähestyttäessä uudelleen näkyviin, tietoisuus
siitä, että ne kaikesta huolimatta ovat kuitenkin siellä, kannatellen
ja ohjaten lossia juuri oikeaan määränpäähän ja satamaan, antaa
ja luo levon ja rauhan, jonka varassa voi tehdä matkaansa
turvallisin mielin, aivan samoin, kuin saamme olla myöskin
Iankaikkisen Jumalan käsivarsilla tällä elämämme matkalla, jotka
käsivarret kestävät ja kannatelevat silloinkin, kun kaikki muu
ympärillä sortuu ja hajoaa.

Nuo ajatukset kuvaavat mielestäni hyvin sitä, miten itsekin koen ja
tunnen Jumalan läsnäolon elämässäni ja joka tietoisuus antaa
elämälleni rauhan ja levon.

Vilja antoi hyvän kuvauksen, mistä levossa Herrassa on kysymys: tietoisuudesta armahdettuna elämisestä elämämme erilaisissa, vaihtelevissa olosuhteissa. Lossikuvaus oli osuva! Lisäksi hän kyselee, olisiko iesyhteys ” yhtä kuin työyhteyttä?” Yritän ensin katsoa asiaa lintuperspektiivistä, mihin yhteyteen Jeesuksen sanat asettuivat kuulijoiden mielessä juuri silloin, kun Herramme ja Vapahtajamme ne lausui. Vastakkain asettuivat fariseusten oppi ja Jeesuksen sanat.
Jeesus lupaa antaa levon kaikille työtätekeville ja raskautetuille, joka varmaankin kattaa hyvin monenlaiset synnin ja murheen muodot. Työn tekeminen on aktiivista toimintaa eli yritystä täyttää omalla käytöksellä lain pykäliä, kun taas ”raskautetut” viittaavat passiivisempaan olotilaan monenlaisten murheiden meitä täällä kohdatessa.
Koko juutalainen uskonnollinen yhteisö oli kyllästetty fariseusten opeilla, joissa perinteiden, muotomenojen, seremonioiden ja arkielämään liittyvät sadat säädökset oli määrätty ihmisten omilletunnoille. Tällaiset taakat olivat sellainen ies vähänkään sydäntään tutkivalla, että kukaan ei elämänsä jälkeen voinut saada palkaksi taivasosaa, sillä me rikomme Jumalan pyhää tahtoa vastaan niin teoilla, sanoilla, ajatuksilla kuin laiminlyönneilläkin. Ulkoisia tekojaan esittäneet fariseukset eivät kääntäneet katsettaan oman sydämensä kurjuuteen. Israelissa oli kuitenkin tavallista kansaa, ”maan hiljaisia”, jotka tiedostivat armon tarpeensa.
Jerusalemin apostolikokouksessa Pietari varoitti lakihenkistä Jerusalemin seurakuntaa laittamasta lain raskasta iestä enää uudelleen Kristuksen armosta osallisiksi jo tulleille opetuslapsille. Ei sellaista kukaan ihminen jaksa kantaa.

Luukas (Ap.t 15:10) kirjoitti:Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen,
jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?

Fariseusten lakihenkisten vaatimusten ikeen vastapainona on sitten Jeesuksen ”minun ikeeni”, joka kuuluu Jeesukselta synnit anteeksi sekä armon ja levon omassatunnossaan saaneelle. Fariseusten lakihenkinen opetus oli raskas ies ja Jeesuksen armollinen ja rakkaudellinen opetus on kevyt ies. Saatuamme omantunnon levon Herran armahtavassa huolenpidossa, me otamme mielellämme vastaan sen soveliaan ikeen, jonka Pelastajamme antaa. Rakkaudesta Vapahtajaansa uskova ojentautuu elämässään Jumalan Sanan mukaan. Kaikeksi onneksi Jeesus itse selittää Hänen antamaansa iestä.

Matteus (11:29-30) kirjoitti:Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta,
sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä;
niin te löydätte levon sielullenne.
Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä.

Kantamamme ies voi olla sovelias vain niin, että me opimme Jeesuksesta. Meidän ei tarvitse ottaa oppia lain pikkutarkkaa noudattamista vaativilta fariseuksilta, eikä niiltä lakihenkisiltä kristityiltä, jotka elävät siinä harhakuvitelmassa, että he elävät hurskaasti ja esittävät meille laatimiaan ”syntilistoja”. Ei, vaan meidän tulee oppia yksin Jeesuksesta. ”Hiljainen” – Matt. 5:5 Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä - emme vaadi äänekkäästi mitään erityisetuja, olemme hiljaisia Sanan puhutellessa meitä puolustelematta syntejämme tai vajavuuksiamme, kaikkialla maan päällä liikkuessamme olemme oikealla asenteella Jeesuksen seurassa kuin kotipiirissä. ”Nöyrä” – emme osoita farisealaista tekonöyryyttä ihmisten edessä, jossa kunnian saaminen ihmisiltä ja ylpeys omasta asemasta hallitsivat sydäntä. Ja sitten on Jeesus, jonka ääretön myötätunto ja lempeys veti väsyneitä ja synnintuntoisia ihmisiä puoleensa. He eivät olisi tulleet, elleivät Jeesuksen sanat olisi antaneet heille toivoa siitä, että tuo Jeesus voi antaa minulle armon ja levon. Voiko olla mitään sen surullisempaa, että Jeesuksen lupaama lepo kelpaa lopulta vain harvoille.

Jeremia (6:16) kirjoitti:Näin on Herra sanonut:
"Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja,
kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä,
niin te löydätte levon sieluillenne.
Mutta he vastasivat:
"Emme vaella."

Jeesus lupaa, että kuormakin on kevyt. Kuinka paljon raskaampia olisivat monet elämämme kuormat, jos emme voisi ottaa kaikkea vastaan meitä rakastavan ”Taivaan Isän kädestä”.
Viljalle – kyllä, Jeesuksen iesyhteys on myös työyhteyttä. Kristuksen lähellä kaikki uskovat ovat myös Hänen työtovereitaan, kunhan vain pidämme mielessä, että me saamme olla Hänen todistajiaan armosta ja levosta käsin. Saamme voimia ja jaksamme saadessamme kasvaa Jeesuksen Kristuksen armossa.

Pietari (2 Piet 3:18) kirjoitti:ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa.
Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.

vilja kirjoitti:Mitä sisällytät Kalamos "iesyhteys" sanaan?
Ihan siis tällä lailla ruohonjuuritason kieliopilla sanottuna?
Onko se mielestäsi esim. yhtä kuin työyhteyttä?

Niin. Kyllä. Siis ...
jos otan ikeen niskaani,
niin se merkitsee sitä,
että minä olen asettautunut vetämään kuormaa.

Ja olen huomannut,
että kun näin teen eli otan Hänen ikeensä päälleni,
ja alan vetää minulla annettua kuormaa,
niin tuota kuormaa vetäessäni
eli suorittaessani minulle suotua palvelustehtävää,
minut valtaa lepo ja rauha.