Raamattu on Jumalan omasivu

Tämä aihe koukutti nyt minut, joten kokeilenpa aloittaa siitä kokonaan
oman ketjun.

Kerroin tuolla toisessa ketjussa oman äitini huolesta meidän läheistensä
pelastumisen puolesta näin:

vilja kirjoitti:
Muistan, kun oma äitini puhui usein siitä, miten hän niin kovin
toivoo ja rukoilee, että me kaikki hänen lapsensa ja meidän
perheemme pelastuisimme kerran perille ja hän siinä yhteydessä
mainitsi, miten hän äitinä joutuu tuossa asiassa pyytämään joskus
jopa vastoin omaa äidin sydäntään ja rakkauttaan, että: "Ennemmin
vaikka jalka- tai käsipuolena taivaaseen, kuin molemmat jalat ja kädet
tallella helvettiin" ja kun tiesin ja tunsin äitini rakkauden ja sen, että
hän olisi valmis antamaan vaikka henkensä meidän lastensa puolesta,
ymmärsin myöskin sen, miten suuri hätä hänellä oli sydämessään
meidän sielujemme pelastumisen puolesta.

Ja voi miten paljon vielä enemmän ymmärränkään tänäpäivänä
äitiäni, kun kannan huolta omista lapsistani perheineen ja heidän
sielujensa pelastumisen puolesta.

Se hätä on niin suuri, että välillä tuskassaan itsekin rukoilee, että
tee Herra mitä tahansa, kunhan saan vain eräänä päivänä nähdä
lapseni ja heidän perheensä Sinun valtaistuimesi edessaä ylistämässä
Sinua ja anna minullekin voimaa kestää ne päivät ja viisautta olla
laittamatta käsiäni heidän suojakseen, jos joudut kutsumaan heitä
jollain muullakin tavoin, kuin vain hyvyydelläsi, pelastaaksesi heidät.

Noiden ajatusten kirjaaminen nimittäin herätti minut huomaamaan,
miten usein olen jopa arvostellut Jumalaa siitä, mitä Hän on elämäämme
sallinut ja miten tuo kaikki on saattanutkin olla juuri sitä Jumalan "koulua"
/ ohjausta, millä on vaikutusta siihen, että me kerran olisimme perillä?

Me kun niin helposti uskovinakin unohdamme hyvinä päivinä ja menestyksen
keskellä Jumalan ja alamme luottamaan itseemme ja siihen, että "..rauha,
rauha... ei mitään hätää.." ja silloin meidät saattaa yllättää tuho.

En tiedä, teinkö nyt Raamatun Sanalle vääryyttä, kun lainasin sitä tuohon
kohtaan, mutta noin toi asia nyt kuitenkin piirtyi mielessäni.

Olen ollut viimeiset kuukaudet sellaisessa Jumalan "koulussa", missä
juuri näitä alueita on koeteltu ehkä jopa enempi, kuin koskaan aiemmin
ja voin rehellisesti tunnustaa, että epäuskokin on meinannut saada aina
välillä otteeseensa ja on ehkä jopa saanutkin.

Onko Teistä kukaan muu kokenut vaikeutta kestää sitä, mitä Jumala sallii
esim. läheistenne / lastenne elämään ja pystyttekö uskomaan ja luottamaan
kaikissa tilanteissa siihen, että kaikki koituu kuitenkin heidän parhaakseen.

vilja kirjoitti:
Onko Teistä kukaan muu kokenut vaikeutta kestää sitä, mitä Jumala sallii
esim. läheistenne / lastenne elämään ja pystyttekö uskomaan ja luottamaan
kaikissa tilanteissa siihen, että kaikki koituu kuitenkin heidän parhaakseen.

Jumala on sallinut äidilleni paljon sairautta, jota on ollut sydäntäsärkevää katsella sivusta, eikä voi tehdä mitään. Hän on vuosikymmenten rukousten kohde, eikä ole taipunut ainakaan todistettavasti Jeesuksen puoleen.

Olen kokenut vaikeutta, epätoivoa, väsymystä, epäuskoa, kaikkea mahdollista. Viime aikoina olen alkanut vain jättämään asian Herran käsiin. Onhan äitini Hänen, eikä minun.
Ehkä otin väärän asenteen, kun pyysin Herralta, että ottaisi hänet pois vasta kun hän on valmis taivaaseen. Siinä on jotenkin määräilyn ja paremmin tietävän makua, vaikka en tarkoita määräillä Herraa.

Voimaa ja siunausta sinullekin ja perheellesi.

Magda-sisko; Tekstisi kosketti, mutta koska hiukan tiukka
aikataulu, palaan siihen myöhemmin, koska haluan paneutua
täydellä sydämellä siihen, mitä kirjoitan.

Voimia ja jaksamista jokaiseen päivääs!

Olen lähdössä oman äitini ja isäni haudalle.....

Tänäänkin olen kamppaillut näiden ajatusten kanssa. Jumala on antanut pysyväluontoisen tilanteen joka tuntuu usein hyvin epäreilulta, kuin ponnistaisimme lentoon tuntuvasti alemmalta oksalta. Tänä aamuna tilanne tuntui sietämättömältä. Kerta kerran jälkeen palaan kuitenkin hieman nopeammin katkeruuden sivumatkalta ja muistan ketä varten täällä olemme, mitä kohti olemme menossa. Jumala antaa kaiken tarvitsemamme! Hän pitää meistä huolen.
Tämä on muovannut suunnattoman paljon ajatustani ihmisestä, elämästä, uskosta ja,synnyttänyt suuren taivaskaipuun. Joten kyllä Isä on tiennyt mitä on tehnyt.
Samanaikaisesti pieniä huomaavaisuuksia Häneltä muistuttamaan, että tilanne on täysin Hänen hallinnassaan. Usko ja luottamus ovat rakenteilla. Vielä horjun, mutta osaan jo sanoa, että rauha Hänessä on parasta mitä tiedän! Ehkä joku päivä otan vastaan jokaisen takaiskun tyynen järkähtämättömänä


Ehkä tämä meni vähän sivuraiteille, mutta aihe kosketti. Kiitos!

Magda-sisko kirjoitti:

vilja kirjoitti:
Onko Teistä kukaan muu kokenut vaikeutta kestää sitä, mitä Jumala sallii
esim. läheistenne / lastenne elämään ja pystyttekö uskomaan ja luottamaan
kaikissa tilanteissa siihen, että kaikki koituu kuitenkin heidän parhaakseen.

Jumala on sallinut äidilleni paljon sairautta, jota on ollut sydäntäsärkevää katsella sivusta, eikä voi tehdä mitään. Hän on vuosikymmenten rukousten kohde, eikä ole taipunut ainakaan todistettavasti Jeesuksen puoleen.

Olen kokenut vaikeutta, epätoivoa, väsymystä, epäuskoa, kaikkea mahdollista. Viime aikoina olen alkanut vain jättämään asian Herran käsiin. Onhan äitini Hänen, eikä minun.
Ehkä otin väärän asenteen, kun pyysin Herralta, että ottaisi hänet pois vasta kun hän on valmis taivaaseen. Siinä on jotenkin määräilyn ja paremmin tietävän makua, vaikka en tarkoita määräillä Herraa.

Voimaa ja siunausta sinullekin ja perheellesi.

Itken edelleenkin, kun luen tätä.....

Näen viestistäsi suuren rakkautesi äitiäsi kohtaan ja myöskin nöyryyden
Jumalan edessä ja jos Magda-sisko minä sen näen, niin kuinka ei Jumalakin
näkisi, joten älä rakas ystävä kanna huolta siitä, että tuossa olisi jotain
määräilyn makua, vaan se on Sinun harras toiveesi ja rukouksesi äitisi
puolesta ja voimme nähdä tuossa kaikessa myöskin sen, että Jumala on
kuullut rukouksesi, sekä myöskin Jumalan rakkauden häntä kohtaan, miten
Hän kutsuu äitiäsi tavalla ja toisella ja antaa hänelle uudelleen ja uudelleen
päivän kerrallaan, tehdä ratkaisunsa Jumalan puoleen.

Jatketaa Magda-sisko rukousta äitisi puolesta ja pyydetään edelleenki, että
äitisikin kohdalla tapahtuisi Jumalan hyvä tahto, sillä Hänen tahtonsa on,
että kaikki pelastuisivat.

Olen kanssasi mukana tuossa esirukouksessa!

Evangeline kirjoitti:Tänäänkin olen kamppaillut näiden ajatusten kanssa. Jumala on antanut pysyväluontoisen tilanteen joka tuntuu usein hyvin epäreilulta, kuin ponnistaisimme lentoon tuntuvasti alemmalta oksalta. Tänä aamuna tilanne tuntui sietämättömältä. Kerta kerran jälkeen palaan kuitenkin hieman nopeammin katkeruuden sivumatkalta ja muistan ketä varten täällä olemme, mitä kohti olemme menossa. Jumala antaa kaiken tarvitsemamme! Hän pitää meistä huolen.
Tämä on muovannut suunnattoman paljon ajatustani ihmisestä, elämästä, uskosta ja,synnyttänyt suuren taivaskaipuun. Joten kyllä Isä on tiennyt mitä on tehnyt.
Samanaikaisesti pieniä huomaavaisuuksia Häneltä muistuttamaan, että tilanne on täysin Hänen hallinnassaan. Usko ja luottamus ovat rakenteilla. Vielä horjun, mutta osaan jo sanoa, että rauha Hänessä on parasta mitä tiedän! Ehkä joku päivä otan vastaan jokaisen takaiskun tyynen järkähtämättömänä

Ehkä tämä meni vähän sivuraiteille, mutta aihe kosketti. Kiitos!

AAMEN.... AAMEN.....

Niin samoja ajatuksia, Evangeline olen käynyt läpi viimeisten kuukausien aikana.

Eteeni tuli todella kova uskon koetus ja ajattelin jo, että tässäkö tämä sitten oli?!

Olin uskonut ja luottanut ja koin jopa, että Jumala koko ajan lisäsi uskoani ja
luottamusta siihen, että homma on Hänellä hanskassa ja sitten tulikin tilanne,
että matto vedettiin ikäänkuin pois alta ja jouduin toteamaan, ettei se, mihin
olin jo alkanut uskomaan ja oletin, että on Jumalan avaama tie, ollutkaan sitä,
sillä ovi paukahtikin kiinni......

Mutta olen kokenut ihan samoin, kuin Sinäkin:

Evangeline kirjoitti:Samanaikaisesti pieniä huomaavaisuuksia Häneltä muistuttamaan, että tilanne on täysin Hänen hallinnassaan. Usko ja luottamus ovat rakenteilla. Vielä horjun, mutta osaan jo sanoa, että rauha Hänessä on parasta mitä tiedän! Ehkä joku päivä otan vastaan jokaisen takaiskun tyynen järkähtämättömänä

Mutta niinhän siellä sanotaan, että vain koeteltu usko kestää ja toivottavasti
mekin saamme olla Evangeline eräänä päivänä siinä joukossa, joiden usko on
kestänyt koetukset?!

Joten jatketaan edelleenkin matkaa rukoillen laulun sanoin:

Lisää uskoani, rakas Jeesukseni, sulta pyydän sen varmaan Sä teet,
sillä tunnethan tien, jota minua viet, oothan kulkenut kiusojen veet!

Siunausta ja yhäkin lujittuvaa uskoa matkallesi!