Sanan nälkä

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja עֵד » 15.02.2018 07:09

Minulla on sellainen muistikuva, että olen aiemminkin tästä kirjoitellut.

Tai ainakin tämän niminen kirja on olemassa 'Jumalan nälkä', A.W.Tozer. Se oli ensimmäinen lukemani hengellinen kirja tultuani uskoon 14.2.1980.

Eli 38 vuotta sitten sain herätä 'ensimmäiseen' aamuun.

Tänä aamuna ja eilenkin (ehkäpä viime päivinä, muttei ihan viikkoina) sisuksissa on polttanut tarve lukea Sanaa, mutta kun avaan Raamatun, se tuntuu niin tutulta. Ei niin, ettei se ravitsisi tai lohduttaisi enää, vaan minulle tulee toisenlainen jano tai nälkä: 'mitä Jeesus tarkoitit tällä' eli olenko jossakin kohden perinnäissääntöjen vanki ja tyydyn siihen, mihin tähän astikin.

Ei, en tarkoita ilmestystietoa tai jotakin, mikä olisi ollut tähän asti piilotettua, mutta jotakin salattua, kryptanomaista Sana pitää sisällään.

Oletko sinä nälkäinen tai janoinen?
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja Magda-sisko » 15.02.2018 09:28

Tässä myös yksi. Tunnemme suurin piirtein samoin. Yhdellä ystävälläni on tarve porautua raamatunkohtiin vertikaalisesti. Tämä sopii sellaiselle, joka jo tietää Raamatun kertomukset, rakenteen jne. Minäkin olen ottanut tätä metodia käyttöön, samoin henkilöhistorioita, koska miksi ne olisivat kirjoitettukaan, elleivät opiksi muille.

On olemassa ns kriittinen tutkimustapa, joka ei tarkoita kritisointia, vaan että unohtaa kaikki kivettyneet opinkappaleensa ja yrittää lukea niin kuin ei olisi ennen lukenut sitä eikä sen perinteisiä selityksiä. Tämä tapa on paljon yleistynyt, mutta siinä on vaaransa joutua sivuraiteelle, ellei kuuntele tarkasti Pyhän Hengen ääntä - joka ei anna mitään "uutta tulta" ohi Raamatun.

Sitten vielä on profeetallinen tapa, jossa etsitään sanan muinainen merkitys ja mietitään mitä sana tulee merkitsemään tulevaisuudessa. Tämän tavan vaikeus on ettei ole opiskellut alkukieliä, kuten en esim. minä.

Toivon että kaikki täällä löytävät oman tapansa lukea. Syttykööt sydämet aidolle ja väärentämättömälle Jumalan sanalle!
Magda-sisko
 

Re: Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja Emil » 15.02.2018 11:47

On tulossa suuri nälänhätä fyysisen ruuan lisäksi myös Jumalan Sanalle.
Emil
 

Re: Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja kalamos » 15.02.2018 19:00

Tarkoitatko Emil tätä kohtaa Raamatussa

:bible:
Aamos (8:11-12) kirjoitti:Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, Herra,
jolloin minä lähetän nälän maahan:
en leivän nälkää enkä veden janoa,
vaan Herran sanojen kuulemisen nälän.
Silloin he hoippuvat merestä mereen, pohjoisesta itään;
he samoavat etsien Herran sanaa, mutta eivät löydä.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja Emil » 16.02.2018 11:27

Mielestäni tämä kohta on jo totetutunu kerran, mutta voihan se toteutua uudellleenkin, lopullisena täyttymyksenä?
Emil
 

Re: Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja עֵד » 16.02.2018 12:01

Joskus on kehotettu suorastaan opettelemaan ulkoa Sanaa, jos/kun tulee aika, jolloin sitä ei ole kirjoitettuna.

Toisaalta, kun lukee Sanaa, se painuu muistiin, kuten muukin luettu, ja on sieltä löydettävissä tietyn ajan. Mutta eri asia on, kun Pyhä Henki muistuttaa Sanasta ja ikäänkuin nostaa Sanaa esiin muistista. Pohjana tuolloinkin lienee, että on lukenut Sanaa ja osaa yhdistää sen luettuun.


Tuota 'Herran sanojen kuulemisen nälkää' olen monesti miettinyt. Tarkoitetaankohan sillä nälällä konkreettisesti kuultavien sanojen kaipausta?
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja Natanael » 16.02.2018 19:21

Eikö meillä kaikilla ole kokemuksia hengellisestä Sanan nälästä – lieneekö se ollut suurinta niinä hetkinä, kun sisäinen tyhjyys on vallannut mielemme ahdistusten ja masennusten aikoina? Kenties olemme muistelleet silloin kaivaten niitä hetkiä, jolloin Taivaan Isä on tuntunut läheiseltä vastattuaan moniin meidän rukouksiimme ja Pyhä Henki on konkreettisesti koskettanut meidän sisintämme? Samaa kaipausta ovat tunteneet myös Aabraham, Mooses, Joosua ja Daavid ja hengellinen nälkä on noussut rukouksina heidän huuliltaan.

:bible:
Psalmisti (Ps 63:2) kirjoitti:Jumala, Sinä olet minun Jumalani, Sinua minä etsin varhain;
Sinua minun sieluni janoaa,
Sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.


Jos olen tapojeni mukaisesti illalla tutkinut Jumalan Sanaa, aamulla herätessäni illan Sanan kohta tarjoaa minulle vielä hengellisen aamiaisen. Olen kuitenkin kaukana Jeesuksen palavuudesta ja läheisestä yhteydestä Isään ja vain harvoin vietän pitkiä aikoja rukouksessa. Tiedän kuitenkin, että Jeesus rukoilee yhä minunkin puolestani. Vaeltaessaan maan päällä hän jaksoi jo varhain rukoilla ja yhä Hän rukoilee kirkkaudessa Jumalan lasten puolesta. Rukouselämänikin suhteen Hän on täyttänyt kaiken puolestani.

:bible:
Markus (1:35) kirjoitti:Ja varhain aamulla, kun vielä oli pimeä, hän nousi, lähti ulos ja meni autioon paikkaan; ja siellä hän rukoili.


Tässäkään asiassa meidän ei tarvitse suoritaa. Rohkenen ajatella, että jokaisen uskovan ”nälkä” on laadultaan omanlaatuisensa. Joku tyydyttää nälkäänsä käymällä tietyn seurakunnan kokouksessa joka sunnuntai, Toinen tutkii Sanaa enemmän yksikseen ja kokee ”sunnuntaihetkiä” joidenkin uskovien pienessä raamattupiirissä. Joillekin muutaman jakeen lohduttava sanoma riittää, toinen tulee ravituksi kaivauduttuaan tiettyyn Raamatun kohtaan perinjuurin aina alkukielen merkitystä myöten. Kunpa ravintomme tulisi aina kuitenkin puhtaasta Jumalan Sanasta. Voimme hairahtua sivupoluille ja esimerkiksi etsiä enemmän ihmeitä ja merkkejä kuin Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen läheisyyttä. Epäterveitä aterioita vieraista ruoka-aineksista valmitettuna on aina ollut tarjolla.

:bible:
Matteus (12:39) kirjoitti: Mutta hän vastasi heille ja sanoi:
Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi tavoittelee merkkiä,
mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonaan merkki.


Jeesuksen läheltä sivutielle eksynyt syö, mitä vain hänen eteensä tuodaan. Kun välimatkaa Jeesukseen tulee riittävästi, hän ei enää erota, eikä välitä, millainen on ravitsemuksen koostumus. Järkevältä tuntuvan opin, järkeisopin ei tarvitse olla Jumalasta. Ellei Kristuksen Sana ole koko hengellisen ateriamme keskus, jäämme nälkäisiksi.

:bible:
Paavali (Kol 2:8) kirjoitti:Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella,
pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.


Etsiessämme Raamatun Jeesusta, Hänen armoaan, rakkauttaan ja laupeuttaan olemme turvallisella tiellä. Hänen Sanassaan on aina läsnä Pyhä Henki, joka kirkastaa meille Kristusta ja ravitsee meitä. On siunattua saada olla sellaisesssa seurakunnassa, jossa julistetaan lakia ja armoa niin, että kuulijat saavat nauttia Sanan rukisesta leivästä.

:bible:
Psalmisti (Ps 107:9) kirjoitti:Sillä hän ravitsee nääntyvän sielun ja täyttää nälkäisen sielun hyvyydellä.


:bible:
Ps 119:105) kirjoitti:Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni.


Sanan nälkä on hyvä seuralaisemme tässä ajassa. Terve nälkä kutsuu meitä ruokapöytään, jossa on tarjolla runsaasti armon antimia, ilman hintaa ja ilman pihtailuja annosten koossa! Kerran emme koe enää nälkää emmekä janoa, emme konkreettisesti, mutta emme myöskään hengellisesti.

:bible:
Johannes (Ilm 7:16-17) kirjoitti:Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano,
eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle,
sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä,
on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille,
ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä.


    Pyydän Sinua tekemään Raamattulainaukset ohjeen mukaan
    Kuvakkeen jälkeinen tila,
    johon oli sijoittanut jaeviitteen,
    on varattu informaatiolle käytetystä käännöksestä.

    Administrator
Avatar
Natanael
 
Viestit: 497
Liittynyt: 09.06.2015 07:28

Re: Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.02.2018 10:27

Natanaelin viestit ovat aina niin täydellisiä paketteja,
että en oikein osaa tai ehkä edes uskalla kommentoida mitenkään,
etten vain pilaisi sitä, mikä Natanaelin kautta on meidän eteemme katettu.
Toisekseen Natanaelin viesteissä ei yleensä jää mikään epäselväksi.

Tuossa tuli esiin erilaisia tapoja lukea Raamattua.
Nykyään on tullut ns kronologisia Raamattuja.
Ne ovat olleet minulle jonkinlainen pettymys sekavuudessaan.
Kuitenkin esimerkiksi Vanhan testamentin osalta tällaista kronologiaa kaipaa.

Joka tapauksessa on hyvä tiedostaa Raamatun kirjojen syntyjärjestys.
Tällä foorumilla osiossa RAAMATTU
on esimerkiksi epistolat
tuotu esiin jollain lailla syntyjärjestyksessä.
Minä luen mielelläni esimerkiksi Paavalin kirjeet
niiden kirjoittamisjärjestyksessä
- kuitenkin samalle vastaanottajalle kirjoitetut peräkkäin.

Toisaalta monipuolinen ateriointi on tärkeää.
Ja silloin on ehkä hyvä syödä päivittäin
esimerkiksi UT:n puolelta
hiukan evankeliumia ja opetusta vuoronperään.

Matteuksen perään tai kanssa vaikka Jaakobin ja Juudaan kirje. Tähän sopisi myös Hebrealaiskirje.
Markuksen kanssa Pietarin kirje.
Luukkaan evankeliumin kanssa tietenkin Apostolien teot ja vaikka Paavalin kirjeet.
Johanneksen kanssa tietenkin hänen kirjeensä ja Ilmestyskirja.


Puhdas Jumalan Sana on vielä aivan liian vähän esillä tällä foorumilla.
Viime vuonna oli tarkoitukseni tuoda osioon Raamattu
Jumalan Sana ihan sellaisenaan, jotta siitä sitten voidaan avata keskusteluja.
Etenin asiassa valitettavan hitaasti, ja nyt tuo projekti on ollut lähes seisahtunut.


Jollain lailla Sanan nälkä omalla kohdallani ilmenee nyt jonkinlaisena hämmennyksenä.
Aikaisemmin kaikki palaset tuntuivat olevan kohdallaan.
Muistan kuinka saarnaajatkin lukivat hiukan päivän uutisia,
ja sitten toivat tuon uutisen esiin Raamatun sivuilta.
Oli täysin selvää, missä mennään.

Mutta nykyään uutistapahtumat yllättävät ja etenevät sellaisella vauhdilla,
että en minä enää oikein pysy kärryillä.

Vielä 60-luvulla seurakunnan tempausta odotettiin aina jo seuraavana yönä.
Nyt sitä ei taida moni uskova odottaa enää ollenkaan.
Mutta kyllä se Raamatussa edelleen lukee.
:bible3: sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne :bible3:


PS

Kun tämä on keskustelufoorumi, niin vielä yksi kysymys Emilille.

Emil kirjoitti:On tulossa suuri nälänhätä fyysisen ruuan lisäksi myös Jumalan Sanalle.


Mitä kohtaa Raamatussa tarkoitit? Vai oliko tuo ilmestystietoa?
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja Emil » 19.02.2018 13:56

( Ilm.6:8 )ja ( Ilm.8:7, 9-10, 12 ) perusteella sanon, että on tulossa ruuasta ja juomakelpoisesta vedestäkin suuri nälänhätä. Jumalan Sanasta nälänhätä tulee, kun Antikristus astuu maailmanvaltaan ja alkaa tehokkaasti hävittämään kristittyjä ( Ilm.6:9 ) ja ( Ilm.9:14-18 ) ja ( Ilm.13:15 ) ja kaikkea mikä edustaa kristinuskoa pelastavan uudestisynnyttävänä uskona. Raamatut hävitetään ja tilalle tuodaan yhden maailmanuskonnon kirjat. Yksi maailmanuskonto tulee ainoaksi sallituksi uskonnoksi globaalisti.
Emil
 

Re: Sanan nälkä

ViestiKirjoittaja kalamos » 19.02.2018 17:38

Löysin ensimmäisestä Raamattuviitteestäsi maininnan
keskustelun aiheesta eli Jumalan Sanasta.

:bible:
Johannes Ilm 6:9) kirjoitti:Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin,
näin minä alttarin alla niiden sielut,
jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden
ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.


Jumalan Sanan nälkää on itse asiassa nytkin kaikkialla siellä,
missä Jumalan Sanaa ei saa ihmisille pitää tarjolla.

Ehkä nuo Ilmstyskirjassa mainitut ovat syyllistyneet Sanan tarjolla pitämiseen.
Vai mitähän tuo kohta tarkoittaa?
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Seuraava

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron