Miten muuttua epäitsekkääksi?

[Emil]

Miten saa itsestä pois itsekkyyden ja omanedun tavoittelun ja sen sijalle epäitsekkyyden ja toisen asettamisen itsen edelle?

[Kirjoittaja]

olisiko niin, että vaan päättää sen, että tästä lähtien toimin epäitsekkäästi, niin varmaan Henkikin antaa sitten voimaa, kun halutaan elää Sanan mukaan.


Armo kasvattaa kun vaelletaan hengessä:

Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot,
eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,

[vilja]

Eipä siihen taida olla muuta toimivaa apua, kuin pyytää
Jumalaa tekemään työtä itsessään ja sitten varautua
siihen, että kun Hän työn alkaa ja vie meidät sitä varten
työpöydälleen, me myöskin pysyisimme siinä, sillä Hän
ei tee meille myöskään mitään pakolla.

Näissä ns. Jumalan kouluissa saatamme joutua todella
ahtaallekin, mutta jos muistamme, että kaikki kuitenkin
meidän parhaaksemme ja pyydämme Häneltä voimaa
kestämään hiomista, karsimista, vuolemista ja pois
ottamista, saatamme eräänä päivänä huomata itsekin,
että jotain on sentään tapahtunut.

Niissä kouluissa tulee tutuksi tämä:

Kun minua riisut
olen kuin puu myrskytuulessa
Tuuli repii lehdet vuorotellen....
- lehti lehdeltä
- koskee
- jokainen yksitellen
alastomuuteen vielä pitkä matka.
R.T.

Hän ei voi pukea meille mitään, ennen kuin riisuu vanhaa pois.

Ps. Minulla on lupa käyttää näitä runoja / ajatelmia, joissa on R.T. allekirjoituksena.
Ovat ns. yöpöytälaatikko runoja / ajatelmi, joita ei ole koskaan julkaista missään.

[Natanael]

Itsekkyyttä voitaneen kuvailla siten, että laitamme meidät itsemme, suunnitelmamme, maineemme ja tarpeemme ykköspaikalle muiden ihmisten tarpeiden edelle. Ongelmamme on siinä, että me helposti sokeudumme omalle itsekkyydellemme, mutta sen sijaan koemme muut helposti itsekkäiksi heidän sivuuttaessaan meidän toiveitamme. Sokeutemme vuoksi itsekkyys on mitä salakavalin synti.
Jeesuksen aikana sen ajan uskonnolliset johtajatkaan, fariseukset ja kirjanoppineet eivät nähneet omaa itsekkyyttään; hehän rukoilivat paljon, antoivat kymmenykset ja auttoivat lähimmäisiään jakamalla almuja. Kaikesta siitä huolimatta he itse olivat oman elämänsä keskiössä: heidän asemansa muiden silmissä, heidän ulkoinen menestyksensä todisteena jumalallisuudesta ja kaikkitietävyys hengellisissä asioissa olivat heille kaikki kaikessa. Seuraava jae on mielestäni hyvin pysäyttävä.

Vaan joka teistä on suurin, se olkoon teidän palvelijanne.
Mutta joka itsensä ylentää, se alennetaan; ja joka itsensä alentaa, se ylennetään.

Kenties me tarvitsemme tässä suhteessa kaksi muutosta: sydämemme asenteessa ja sitten käytännön palvelemisessa. Ellemme uhraa aikaamme, voimavarojemme, rahaamme ja luovu tavoittelemasta vain omaa hyvänolontunnettamme, itsekkyys pitää meitä otteessaan. Kaikki ihmiset korostavat aina rakkautta, olivat he sitten uskovia tai eivät – jos sanat ovat ristiriidassa tekojen kanssa, niin tekomme tai tekemättömyytemme puhuvat enemmän kuin sanamme. Todistuksemme haihtuu tuuleen, jos meidät tekojemme perusteella leimataan hyvin itsekkäiksi ihmisiksi.
Emmekö me olekin kokeneet niin, että kaikkein arvostetuimpia ovat elämässämme olleet ne ihmiset, jotka ovat palvelleet, auttaneet ja rakastaneet meitä enemmän kuin muut – ja vieläpä tilanteissa, joissa heidän vaivannäkönsä on yllättänyt meidät? Ollessani vielä poikamies, eräs uskova, ihana pariskunta kutsui minut usein kotiinsa viettämään viikonloppua – saunominen, kunnon ateriat, siisti vuode, yhteiset rukoushetket ja keskustelut. He ovat niiden lähimmäisten joukossa, jotka ovat vahvasti jääneet mieleeni. Olo oli vierailujen jälkeen rauhallinen ja rohkaistunut.
Onko niin, että jos vain kykenemme luopumaan itsekkyydestä, edes hetkeksi, niin positiiviset tulokset tulevat esille ja jopa hyvin pian. Vaikka emme tee mitään palkkion toivossa, niin epäitsekäs palvelumieli kyllä huomioidaan. Mainitsemani uskova pariskunta oli hyvin rakastettu paikkakunnalla, enkä minä suinkaan ollut ainoa, joka sai heidän luonaan lämpimän vastaanotan ja majoitusmahdollisuuden!
Varmaan Jeesus haluaa olla tukemassa meitä kilvoitellessamme luontaista itsekkyyttämme vastaan. Juuri meidän uskovien, jotka olemme saaneet Pyhän Hengen läsnäolon, tulee olla erilaisia kuin ”maailman ihmiset”, palvella, kulkea ylimääräinen matka toisten hyväksi. Meidän tulisi kääntää omien oikeuksien vaatiminen velvollisuudeksi palvella lähimmäistämme. Jos olisimme itse pulassa tai vaikeuksissa, mitä haluaisimme ihmisten meille tekevän. Mitä pyyteettömämpää auttamisemme on, sitä useammin ihmiset ajattelevat meistä uskovista, miksi hän auttaa noin, millaiseen Jumalaan hän oikein uskoo. Voisiko käydä niinkin, että kun meiltä vaaditaan jotain palvelusta, me hämmästytämme vaatijaa tekemällä hänen eteensä enemmän kuin hän osasi itsekkyydessään edes odottaa?

Sen tähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille;
sillä tämä on laki ja profeetat.
___

Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä,
että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
___

ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle,
kulje hänen kanssaan kaksi

[Emil]

Alan pitämään sinusta Natanael. En välttämättä ole aina kanssasi kuitenkaan samaa mieltä Raamatun tulkinnasta tms, mutta eihän niin voikkaan olla aina ja ei kai tulekkaan olla aina, vaan saamme pitää kulloisenkin ymmärryksemme, kunnes Herra pääsee avaamaan lisää tai uusia ulottuvuuksia asiaan tai osoittamaan väärinymmärryksemme tms.

[kalamos]

Tämä foorumi on ehkä ihan hyvä alusta harjoitella epäitsekkyyttä.
Täällä kun kirjoitamme aina Rakkauden ilmapiirissä lähimmäistä kunnioittaen.

Minä en ainakaan osaa millään tavalla edes ajatella sen suuntaisesti,
että en pitäisi jostakusta keskustelijasta.

On rohkaisevaa, kun joku on kanssani jostain samaa mieltä.
Olen siis ymmärtänyt sen asian oikein.
Mutta on todella siunaavaa, kun joku on kanssani eri mieltä.
Silloin minulla on erityinen tilaisuus oppia jotain uutta.

[Kepponen]

Tämä on hyvä aihe pohdittavaksi, sillä itsekkyys on varmasti suurimpia ongelmia maailmassa. Mutta toisaalta epäitsekkyyttä voi myös toteuttaa (tai pikemmin luulla toteuttavansa) väärällä ja hyödyttömällä tavalla.

Tarkoitan sitä, että esimerkiksi lentokoneen turvaopastuksissa sanotaan, että hätätilanteessa tulee ensin kiinnittää oma happinaamari ja sitten vasta auttaa toisia. Ajatuksena on, että pystyt paremmin olla muillekin avuksi kun pidät itsestäsi huolta. Ja päinvastoin.

Eli näennäisesti itsekäs toiminta voikin olla pidemmällä tähtäimellä epäitsekästä. Tai ainakin hyödyllisempää useammalle, kuin itsensä uhraaminen josta kukaan ei hyödy.

Raamatussa jossain sanotaan, että meidän tulee katsoa myös muiden parasta. Eli oletuksena on, että katsomme ensin omaa parastamme.

Sydämen motiivilla on paljon merkitystä. Ihminen voi tehdä näennäisesti epäitsekkään teon vain saadakseen suosiota ja hyväksyntää, tai taloudellista tai muuta hyötyä. Eli pohjimmiltaan itsekkäistä motiiveista. Toinen voi taas panostaa näennäisesti paljon itseensä, vaikkapa pystyäkseen jossain kohtaa elämäänsä tulevaisuudessa olemaan paremmin muille hyödyksi. Joten tämä ei ole ihan niin itsestäänselvä ja mustavalkoinen asia, kuin ensi ajattelulta luulisi.

Olisikohan itsekeskeisyys se varsinainen ongelma?


Tuli vielä mieleeni, että oman edun tavoittelua ei mielestäni pitäisi yrittää kitkeä pois, vaan ennemmin ymmärtää mikä todella on oman edun mukaista. Sitä ei ole elämänsä tuhlaaminen katoavaisten asioiden tavoittelussa, vaikka suurin osa ihmisistä elää siinä illuusiossa. Oman edun mukaista on löytää katoamattomia aarteita, ja koska ne eivät ole katoavaisten tavoin rajallisia luonnonvaroja joista pitäisi kllpailla, voi niitä vapaasti tavoitella niin paljon kuin haluaa :) Eli kun vaan kohdistaa oman edun tavoittelun oikeaan kohteeseen - Jumalan rikkauksiin - saa sitä vapaasti tehdä ja pitääkin.

[kalamos]

Tuosta oman edun tavoittelusta tuli mieleeni
oikeastaan nyt tällä viikolla hyvin ajankohtainen
Magda-siskon tekemä avaus Tabitasta.
Minä vastasin siihen muistikuvalla eräästä toisesta epäitsekkäästä naisesta.

[Natanael]

Raamatussa jossain sanotaan, että meidän tulee katsoa myös muiden parasta. Eli oletuksena on, että katsomme ensin omaa parastamme.

Ymmärrän kyllä ajatuksesi siitä, että meidän tulee huolehtia myös itsestämme. Ymmärrän kyseisen Raamatun kohdan oletuksena olevan kuitenkin yksinkertaisesti se, että me asettaisimme lähimmäisen parhaan oman parhaamme edelle. Juuri itsekkyydessämme tahdomme niin helposti katsoa ensin omaa parastamme, mutta tällainen ajattelumalli tulee rakkauden tähden torjua.

Älköön kukaan katsoko omaa parastaan, vaan toisen parasta.

Meillä on suuri taipumus ajatella itseämme, olla itsekkäitä ja itsekeskeisiä. Tämän huomaaminen itsessämme tekee kipeää, niin kuin kasvaminen kohti Kristuksen kaltaisuutta usein tekee. Kristillisissä yhteisöissä järjestetään yleisesti sisäisen eheytymisen tilaisuuksia ja viikonloppuja, joissa osallistujia opetetaan rakastamaan itseään. Itsemme hyväksyminen niin vahvuuksinemme kuin heikkouksinemmekin kuuluu toki terveeseen itsetuntoon. Itseinho ja itseviha ovat tuhoisia seuralaisia, jotka estävät henkilöä näkemään itsensä Jumalan luomana ihmeellisenä ja ainutlaatuisena persoonana. Itsemme hyväksyminen on Luojan luomistyön hyväksymistä.
Usein kurssien psykologinen lähtökohta on se, että ellet rakasta itseäsi, et voi rakastaa myöskään lähimmäistäsi. Voi käydä niin, että keskitymme liikaa itseemme, oman itsemme kehittämiseen. Jumala ei kuitenkaan sano, että ”rakasta ensin itseäsi, niin sitten voit rakastaa myös lähimmäistäsi”. Jumala kääntää käskyssään meitä suuntaamaan huomiomme suoraan itsestä poispäin ja lähimmäistämme kohti. Usein syvästi itsevihaisen ihmisen johdattaminen vapauteen vaatii rakkaudellista ja taidollista sielunhoitoa ja kärsivällistä rinnalla kulkemista. Me kaikki saatamme joutua elämässämme tilanteeseen, jossa olemme sisäisesti täysin tukossa.
Sielunhoitajan keskittynyt huomioiminen voi olla se pieni siemen, joka saa hoidettavan kerran toimimaan samalla tavalla muita vaikeuksissa olevia kohtaan. Koska sain tukea, haluan ja jaksan, vaikkapa aluksi vain pienessä määrin, itsekin tukea muita. Monet meistä on revitty sisäisesti rikki: on ollut henkistä julmuutta, fyysistä väkivaltaa, perustarpeiden totaalista sivuuttamista lapsuudessa ja äärimmäisen raskaita hylkäämiskokemuksia. Tie voi olla pitkä, mutta se vie eteenpäin.

Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan:
"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi",
niin te hyvin teette;

Alkaessamme kääntää katseemme lähimmäisiimme ja heidän auttamiseensa, niin sisimpämme voisi alkaa pikku hiljaa eheytyä. Saattaa olla, että Syykarin kaivolla yhteisön ylenkatsoma ja ulkopuolelle jätetty nainen sai yllätyksekseen kokea suurta arvostusta ja kauan kadoksissa ollutta itsekunnioitusta Jeesuksen pyytäessä häneltä palvelusta. Naiselle oli varmaan sykähdyttävää kuulla, että hän oli kaikin tavoin kelvollinen osoittamaan lähimmäisilleen huolenpitoa ja rakkautta. Raskaiden, itseensä kohdistuneiden ajatusten keskeltä, nainen ohjattiin kohdistamaan huomionsa ulospäin, vettä janoonsa kaipaavaan Jeesukseen.

Niin tuli eräs Samarian nainen ammentamaan vettä.
Jeesus sanoi hänelle:
"Anna minulle juoda."
Sillä hänen opetuslapsensa olivat lähteneet kaupunkiin ruokaa ostamaan.
Niin Samarian nainen sanoi hänelle:
"Kuinka sinä, joka olet juutalainen,
pyydät juotavaa minulta, samarialaiselta naiselta?"
Sillä juutalaiset eivät seurustele samarialaisten kanssa.

Syykarin kaivolla syntinen nainen kohtasi myös armon. Olisiko pääväylämme itsemme hyväksymiseen siinä, että me entistä enemmän ja syvemmin pääsisimme kokemaan Jumalan armoa meitä vajavaisia ja heikkoja ihmisiä kohtaan? Pehmentäisikö juuri armo sydämeen karstoitunutta itseinhoa ja itsehäpeää? Sekö hoitaisi meitä niin, että voisimme pala palalta luopua omasta itsekeskeisyydestämme? Voisimmeko toivoa lähimmäisillemme mitään sen parempaa kuin, että hän itsekeskeisyydestään vapautuneena uskoisi omakohtaisesti joka hetki, että Jumala rakastaa häntä ja on häntä kohtaan armollinen? Tässä me kaikki uskovat voimme tukea toisiamme rukouksin ja rohkaisevin sanoin, jotka lisäävät luottamustamme Taivaalliseen Isäämme.

…on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta…

Koska luontainen itsekkyytemme tahtoo aina olla tiellä, minun on nähtävä vaivaa huomioidakseni lähimmäiseni oikealla tavalla. Jos näkisimme lähimmäisemme oikein, hänen sydämensä, hänen tilanteensa, ongelmansa ja tarpeensa, saattaisimme rukoilla ja pohtia moneen kertaan, kuinka voisimme palvella häntä ja auttaa häntä eteenpäin. Voi käydä niin, että hiljentyessäni Jumala puhuttelisi minua omista ennakkoluuloistani, varautuneisuudestani tai muusta sellaisesta, joka estää minua rakastamasta toisia. Kaikki tuollaiset Pyhän Hengen mieleemme nostamat taakat saisimme jättää Jeesukselle. Kohtaamisissa osat vaihtelevat – kun joku lähimmäinen huomioi aidosti minua, kuinka hoitavaa se onkaan!

J.K. Minusta on ihastuttavaa, että monet tänne kirjoittavat ovat laittaneet nimensä viereen lapsuudenaikaisen kuvansa. Sain nyt vihdoin itsekin laitettua itsestäni kuvan, kun olin juuri tullut yhden vuoden ikään. Kuinka suloisia me, nyt jo vanhat jäärät, aikoinaan olimmekaan!

[Kepponen]

Natanael, ihan oikein kirjoitat ja kaikkeen voi sanoa aamen. Kirjoitin aiemmassa viestissä ehkä enemmänkin tilanteista, joissa näennäinen epäitsekkyys ei välttämättä olekaan hyvä asia. Esimerkiksi monet hengellisen työn tekijät ja muut hyväntekijät ovat palaneet loppuun ollessaan äärimmäisen epäitsekkäitä ja antaessaan itsestään kaiken perheelleen sekä seurakunnalleen tai muulle yhteisölle jonka yhteydessä palvelee. Oman ajan ottaminen voi tuntua jostakin itsekkäältä, mutta sitä tarvitaan. Tämä ei ole mielestäni ristiriidassa sinun kirjoittamasi asian kanssa.

Jossain tilanteissa voidaan puhua myös karhunpalveluksista. Jos vaikkapa vanhempi tekee aina "epäitsekkäästi" kaiken lastensa puolesta, kasvaa luultavasti lapsista itsekkäitä tai vähintäänkin uusavuttomia.