Raamattu on Jumalan omasivu

Miten sen voi oppia? Mistä voi saada rakkauden lähimmäistä kohtaan, kun sitä ei itsessä ole?

Onpa hyvä ja tärkeä kysymys. Hienoa Emil että olet herännyt ja herättelet meitäkin tällaista pohtimaan.

Minulle tulee ainakin mieleen, että Jumala tahtoo opettaa meitä rakastamaan lähimmäisiä jokaisessa tilanteessa, jossa joku toinen tekee jotain mikä ottaa meitä päähän. Onhan niitä helppoa rakastaa, jotka ovat meille mukavia ja ystävällisiä ja joista itse hyödymme jotakin. Mutta sitä kun joudummekin itse "maksumiehiksi" ei vanha luontomme oikein tahdo hyväksyä.

Matteus (5:46) kirjoitti:Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva?
Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

Mutta Jumalalla on valmistettuna meille apu näihin tilanteisiin.

Paavali (1 Kor 10:13) kirjoitti:Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus;
ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne,
vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää

Meille jotka uskomme, on siis olemassa kaksi vaihtoehtoa joista voimme valita. Voimme valita rakastaa. Kuolla itsellemme. Uskon että ainoa tapa oppia, on tämä. Valita rakastaa, aina kun olemme tällaisessa kiusauksessa.

Tähän voisi sanoa, että helpommin sanottu kuin tehty. Minun mielestäni ainakin. Olen monesti miettinyt tuota raamatunjaetta, kuinka helpolta Paavali saa sen kuulostamaan ja kuinka mitättömänä hän esittää meitä kohdanneet kiusaukset. Mutta ehkä hän tunsi Jumalan niin hyvin, ja oli kokenut Jumalan voiman niin todellisena, että hän pystyi noin sanomaan. Hän pystyi sanomaan, että kovimmatkin kiusaukset ovat pieniä Jumalan voiman rinnalla. Valtavan rohkaisevaa! Vaikka itse en ole vielä oppinut yhtä paljon, uskon ja tiedän että tuo sana on totta. Voin vain rukoilla, että Jumala veisi minuakin lähemmäs ja opettaisi minutkin uskomaan Häneen yhtä lujasti.

Minua jäi askarruttamaan tuo oppiminen.
Mutta kyllähän Jeesus todellakin sanoi:

Matteus (11:29) kirjoitti:Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta,
sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä

dzygos = ies, vaaka

Jeesus jatkaakin sanoen:

minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä

Rakastaminen tuskin on varsinaisesti suoritus, jonka voisi oppia tekemään oikein.
Vaan kysymys on todellakin siitä, mikä Kepposenkin viestistä tuli ilmi,
että me olemme kuolleet ja Hän elää meissä. Me olemme pukutuneet Kristukseen.

Paavali (Gal 3:27) kirjoitti:Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut,
olette Kristuksen päällenne pukeneet

Eli meidät on puettu Häneen, joka on Rakkaus.
Ja nyt se onkin Hän meissä se Rakkaus.

Paavali (1 Kor 13:4-7) kirjoitti:Rakkaus on pitkämielinen, rakkaus on lempeä;
rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile,
ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa,
ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;
kaikki se peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.

Mielestäni oppia on oikein hyvä sana rakastamiseen, koska siinä on todella kyse teosta eikä esimerkiksi tunteesta kuten monet ihmiset maailmassa ehkä ajattelevat. Tuntemaan ei voi oppia, mutta tekemään voi. Tietenkään kyse ei ole pelkästä suorituksesta, mutta uskon että sydän taipuu mukaan samalla kun valitaan tehdä oikein, ja tunteet voivat seurata perästä. Jos on tunnemaailmailtaan kovin rikkinäinen ihminen, siinä voi kestää enemmän aikaa.

Tätä kirjoittaessani tuli mieleen vertaus jostain muusta tekemisestä, esimerkiksi pianon soittamisesta jonka alkeita juuri itse opettelen. Aluksi opettelu on pelkkää suorittamista, jossa mieleni yrittää saada kehoani tekemään jotain mikä ei tunnu sille luontevalta. Pikkuhiljaa keho taipuu siihen paremmin ja paremmin, kun vain päättäväisesti ja säännöllisesti sitä teen. Lopulta keho oppii toimimaan kuin itsestään, eikä minun tarvitse enää koko ajan miettiä ja ponnistella liikuttaakseni sormiani koskettimilla. Ja silloin pystyn ilmaisemaan myös tunteitani ja sisimpääni soittamisen kautta.

Ajattelen että rakastamisen oppimisessa on jotain samaa. Aluksi "pakotamme" itsemme tekemään vastoin oman luontomme haluja ja himoja, ja kun sitä enemmän teemme niin vähitellen se tulee helpommaksi ja sydämemme on enemmän mukana toiminnassa. Sisällämme tietysti tapahtuu samalla tuo Jumalan ihme, jossa Pyhä Henki uudistaa meitä kuolettamalla vanhaa ihmistämme ja tuomalla uutta luomusta Kristuksessa enemmän esille. Eli pelkkä tekeminen ilman tätä Pyhän Hengen työtä ei kuitenkaan hyödytä. Silloin teot eivät voi koskaan puhtaasti olla Jumalan (agape) rakkauden osoitusta, vaan mukana on aina omia taustamotiiveja. Tätä jään nyt miettimään ja palaan ehkä ajatusten kanssa myöhemmin.

Siunausta kaikkien päivään!

Itselläni tuli ensimmäiseksi mieleen aloituksesta tämä kohta Raamatusta:

Paavali (Room 5:5) kirjoitti:...sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

Joten oma näkemykseni on, että vain Hänen Henkensä voi saada
meissä aikaan sitä rakkautta, mistä Raamattu puhuu.


Voisiko tuon oppimista ja oppimisenhalua kuvata myöskin näillä sanoilla:

Paavali (2 Kor 5:14-15) kirjoitti:
Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen:
yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä,
että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen,
vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.

Eli Hänen rakkautensa meitä kohtaan saa aikaan sen, että meidänkin sydämemme vaatii toimimaan rakastavista?

Ja jollemme ole itse ottaneet vastaan tuota Hänen osoittamaansa rakkautta, joka antoi henkensä meidän puolestamme, me emme voi oppia rakastamaan Jumalallisella rakkaudella, saatika edes tuntemaan Jumalallista rakkautta ketään kohtaan, varsinkaan niitä kohtaan, joilta emme saa vastarakkautta.

Haluaisin vielä mainita jotain tuosta rakkauden tunteesta,

Olen joitain keroja saanut kokea ja todellakin tuntea tuollaista rakkautta sellaista ihmistä kohtaan, jonka kohdalla tiedän, ettei moista rakkautta olisi koskaan voinut nousta minun inhimillisestä ihmisestäni ja tuo tunne sai minut tarttumaan sitten myöskin käytännön tekoihin kohdallaan.

Aamen, se on ehdottomasti niin kuin monet ovat tähän vastanneet. Jumalan rakkauden ja Pyhän Hengen vastaanottaminen on kaiken perusta, ja kun ymmärryksemme Jumalan rakkaudesta meitä itseämme kohtaan kasvaa, voimme myös kasvaa lähimmäisten rakastamisessa. Kirjoitin edelliset viestini siitä oletuksesta että tämä on lukijoille itsestäänselvää, mutta sehän ei varmasti pidä paikkaansa joten todella hyvä että asiaa tuodaan noin selkeästi ja perusteellisesti esille.

Olen huomannut että monet uskovat eivät kuitenkaan osaa täysin yhdistää tai soveltaa Pyhää Henkeä käytännön elämään. Yksi mielestäni hieman vääränlainen ajatus on, että kasvua tapahtuisi meidän ollessa passiivisia. Toki sitäkin tapahtuu, mutta ymmärtääkseni suurin osa kasvusta tapahtuu kuitenkin sitä kautta, että ymmärrämme Jumalan tahdon Hänen sanastaan, ja sitten toimimme sen mukaan yhteistyössä Pyhän Hengen kautta. Mielestäni voimme yksinkertaisesti uskoa että kun valintatilanteissa valitsemme Jumalan tahdon (esim. toiminko itsekkäästi vai epäitsekkäästi), niin silloin Pyhä Henki yhtyy toimintaamme ja antaa siihen voiman ja sitä kautta kasvattaa ja opettaa meitä vaeltamaan Jumalan tahdossa. Meidän ei tarvitse siis jäädä odottamaan, että Jumala käskisi meitä tekemään jonkun rakkauden teon. Elämässä tulee kyllä siihen paljon mahdollisuuksia, jos ei nyt ihan erakkona elä jossain luolassa.

Toki voimme silti tehdä asioita vääristä motiiveista tai joskus erehtyä siitä mikä on Jumalan tahto jossakin tilanteessa. Elämä etenee omaa tahtiaan ja välillä tulee niin yllättäen tilanteita eteen, ettei niissä ehdi jäädä pohtimaan vaan on reagoitava nopeasti. Joskus voi olla myös, että Jumala näyttää meille että tilanteessa jossa luulimme tekevämme epäitsekkäästi Jumalan tahdon, meillä onkin ollut joku piilevä motiivi jota itsekään emme ole tiedostaneet. Siksi rakastamisen oppimiseen ja siinä kasvamiseen kuuluu myös Jumalan edessä hiljentyminen.

Tämä on kyllä todella syvällinen aihe jota voi tarkastella niin monesta näkökulmasta, ja tässä ollaan tosiaan asian ytimessä.

Niin..... eihän se tunne tokikaan ole siinä mielessä sama asia, että se, mitä minä
tunnen, ei vielä vaikuta millään tavalla siihen rakastamisen kohteeseen, mutta
yritin tuolla kuvata sitä, miten Jumala voi tuollakin tavoin saada meissä aikaan
mielensä mukaista tahtomista ja tekemistä.

Ja sitten taas niinkin päin, että on ilman muuta hyvä asia, että osoitamme rakkautta,
välittämistä, yms. teoillamme silloinkin, vaikka sydämessämme ei olekaan mitään tuon
kaltaisia tunteita ja sekin on eräänlaista Jumalan Sanaan tarttumista, eli toimia siten,
kuin kehoitetaan.

Tuolla maininnallani; "joitain kertoja" yritin tuoda esiin juuri sitä, että näinkin Jumala
on joskus toiminut ja liekö niissä tilanteissa ollut kysymys juurikin siitä, että mulle
olisi ollut täysin mahdotonta osoittaa millään muodoin rakkautta, ellei Jumala olisi
tehnyt sisimässäni moista ihmettä.

...vaikka meillä olisi kaikki tieto, vaikka ymmärtäisimme/tietäisimme kaikki salaisuudet, mutta meillä ei olisi rakkautta sisimmässämme sydämessämme, emme me mitään olisi, näin ajattelen Raamatun Jumala on Sanan mukaan rakkaus, mutta rakkaus ei ole Jumala!

Ilman rakkautta, Jumalallista rakkautta ja Jumalan rakkautta meitä kohtaan ja meidän lahjaksi saatua rakkautta kaikkia lähimmäisiä kohtaan, olisimme surkeassa tilassa. Jumalan rakkaus näkyy kaikkialla Raamatussa. Jumalan lahjoittama rakkaus näkyy Pyhien apostoleiden ja profeettojen ja opetuslastenkin elämässä. Joka rakastaa paljon, on muita autuaammassa tilassa henkisesti. Rakkautta ja rakastamista on syytä tavoitella. Epäitsekästä rakkautta ja pyyteetöntä Agape rakkautta ei ole koskaan liikaa maailmassa. Jos emme uskovina rakasta edes toisiamme uskovina, niin olemme todella häpeäksi Rakastavan Jumalan edessä.



Nyt haastan keräämään jatkoksi, myös Raamatun paikkoja rakkaudesta ja rakastamisesta.

Kyllä otsikko on NIIN totta.

Voi olla niinkin, että elämämme on sen pituinen, että jotakin voisimme käsittää - rakkaudesta. Ja silloin tarvitsee puhua agapesta - pyyteettömästä, ilman vastakaikua vaikuttavasta (jumalallisesta) rakkaudesta, josta 1 Kor. 13. luku kertoo. Paavali aivan hurmioituneena edellisen luvun lopussa (12. luku) puhuu 'verrattomasta tiestä'. Ja se varmaan on totisesti sitä!

Jumalan rakkaus tuli erityisesti kohti eräänä päivänä (muistelen täällä siitä kertoneeni), ja varsinkin niin, että koin, kuinka rakkaudeton olin ollut enkä olisi kykenevä rakastamaan jatkossakaan. Olin äitinä aivan loppu ja menettämäisilläni otteeni arjen pyöritykseen. Kahden murrosikäisen pojan yksinhuoltajana olin neuvoton ja umpikujassa. Muistan vain sen hetkisen, kun olin menossa portaita yläkertaan ja hennosti, mutta lähes kapinoiden huokasin 'en jaksa enää'.

Siinä lyhyessä hetkessä hätääni tartuttiin kahdella sanalla. Niin selkeästi kuin vain näillä korvilla voi, kuulin sanottavan 'rakasta vain'.

Minäkö, kun ei ollut enää rakkautta, ei ollut enää voimaa, ei enää mitään. Ja silti sain sydämelleni kuin vakuudeksi, ettei enää murhetta. Vastoinkäymiset loppuivat siihen päivään. Vielä näin jälkeenpäinkin ihmettelen sitä.

Jonkin ajan kuluttua esikoinen kertoi tulleensa uskoon.

Jeesus Kristus, auta meitä rakastamaan vielä enemmän, auta minua kaikessa tahtosi tiellä. Kiitos, että voit auttaa ja autat. Amen.