Jumala on täydellinen
Viime vuonna säädetiin lakia valan muuttamisesta vakuutukseksi eli enää ei vannottaisi käsi Raamatulla, vaan tilalle tulisi ns. tuomarin vakuutus. Aikanaan tulin kovin kosketetuksi asiasta kristityssä maassa.
Luin tänään asiasta uutisointia, kuinka joku oli vielä vannonut valan, mutta siitä ei oltu kanneltu. Tämä ei varsinaisesti ollut aihe tähän aloitukseen, mutta se kumpusi ajatukseen, että Jumala on yhä täydellinen.
Eilen torilla oli hengellinen tilaisuus. Olin ostamassa ensimmäisiä mansikoita, jotka kyllä näyttivät jo mansikoilta, mutteivät vielä niiltä maistuneet, ja oli vaikeutena valita, missä rasiassa oli eniten kypsiä. Oranssiset eivät maistuisi. Istuin hetkeksi kuuntelemaan. Kuulemani perinteikäs julistus ei maistunut sekään! Oliko suolaa itselleni liikaa vai onko uskonelämäni oranssia?
Illalla lopetellessani 4. Mooseksen kirjaa tulin kosketetuksi: "Älkää siis saastuttako sitä maata, jossa te asutte ja jossa minäkin asun teidän keskellänne, sillä minä, Herra, asun israelilaisten keskellä." (35:34)
Hän, täydellinen, asuu keskellämme.

Daavid (Ps 19:8) kirjoitti:Herran laki on täydellinen.
Matteus (5:48) kirjoitti:Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Johannes (16:24) kirjoitti:Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni;
anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.
Jaakob (1:17) kirjoitti:Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä,
jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.
Johannes (1 Joh 4:18) kirjoitti:Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta;
ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa.