Kirjoittaja:
1.“Jos perisynti on totta, niin ei sen perusteella kuitenkaan Jumala voi tuomita ihmistä, koska kaikki saavat rangaistuksen tekojen mukaan (jos eivät ole saaneet syntejään anteeksi). L
2.“Huomaa Natanael kuitenkin, että Paavali sanoo, että oli hetki, jolloin hän "kuoli". Hän ei ollut koko ajan kuollut vaan kun hän teki ensimmäisen syntinsä, niin se koitui hänelle hengelliseksi kuolemaksi.”uonnon mukaan ei ketään voi tuomita.” Kiitos huomioistasi Kirjoittaja - olen pahoillani myöhäisestä palautteesta. Minulle tapahtui onnettomuus ja olen edelleen vammojeni vuoksi lääkäreiden ja kirurgin tutkimuksissa ja hoidoissa. Vaivalloisesti pystyn nyt kirjoittamaan. Vastaan kahdessa osassa.
KOHTA 1. Synnin syvin olemus ei ole teoissa, vaan synti on sydämessämme oleva ero Jumalasta. Jokainen ihminen, niin pieni kuin suurikin, on luonnostaan erossa Junalasta ja kantaa sisimmässään itsekeskeisyyden ja itsekkyyden siementä. Luonnon mukaan meitä ei tuomita, vaan synnin mukaan, joka asuu meidän kaikkien - niin minun kuin sinunkin luonnossamme. Synti toki vaikuttaa meissä niin, että se näkyy myös teoissamme. Me teemme kuitenkin syntiä niin ajatuksin, sanoin, teoin kuin laiminlyönneinkin.
Jaakob huomioi synnin tilanteessa, jossa seisomme vain tumput suorina, suoranaista synnin tekoa ei tapahdu. Voidaan sanoa, että Jumala näkee laiminlyönnin sydämemme tekona.
Mies voi katsoa naista lankeamatta haureelliseen yhdyntään, mutta sydämessä hän on syyllistynyt haureuden tekoon. Jeesus osoittaa vuorisaarnassaan, että pelkkä väärä himoitseminen on huorin tekemistä. Miksi on näin? - ihmisen sydän on syntinen ja pahaan taipuvainen - näin Raamatussa laiminlyönnistä ja ajatuksista:
Jaak (Jaak 4:17) kirjoitti: “Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.”
Matteus (Matt.5:28) kirjoitti:“Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.”
Markus (Mark.7:21) kirjoitti:“Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat.”
Viimeisellä tuomiolla uskovat saavat osakseen “autuaan vaihtokaupan”: meidän syntimme luetaan Jeesuksen kantamiksi ja sovitetuiksi - ja Jeesuksen puhtaus ja pyhyys luetaan meille kuuluvaksi. Meidän syntisyytemme ja syntiset tekomme ovat Jeesuksessa ja Jeesuksen pyhyys sekä HÄNEN PUHTAAT TEKONSA OVAT MEISSÄ. Taivaan ovet ikuiseen elämään ovat auki!
KOHTA 2
Esille nostamasi ajatus nousee tästä kokonaisuudesta.
Paavali (Room.7:7-10) kirjoitti: “Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: "Älä himoitse. Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut. Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin. Niin kävi ilmi, että käskysana, joka oli oleva minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi.”
Paavali kirjoittaa, että hän kuoli hengellisesti, kun hän tuli tietoiseksi laista. Fariseuksena Paavali kuvitteli olevansa hengellisesti elävä ja matkalla Taivaaseen täyttämällä Jumalan lakia. Uudesti syntynyt Paavali näki lain koko ankaruudessaan. Pyhän Hengen valossa Paavali ymmärsi eläneensä koko siihenastisen elämänsä kurjana syntisenä, erossa Jumalasta.
“Käskysana tuli” Paavali näki ensimmäistä kertaa lain todellisen merkityksen -
“herätti minussa kaikkinaisia himoja” Paavali näki mielessään vellovia syntisiä ajatuksia -
“synti virkosi” syntinen puoli oli nyt Paavalille elävää joka-aikaista todellisuutta – on traagista, että synnin unessa uinuvalle maailmalle synti ei ole elävää todellisuutta, josta tulee tehdä parannus.
“ja minä kuolin” lain tekojen kautta Taivaaseen pyrkivä Paavali kuoli ja nyt eli Jumalan armosta elävä, Jeesuksen syntien sovitukseen turvaava Paavali. Paavali sai uudestisyntyä ylhäältä. Hänellä oli uusi identiteetti ja edessä uudenlainen elämä.
Paavali käytti itsestään juutalaista nimeä Saul (suomalaisessa Raamatussa Saulus) ja uskoon tultuaan roomalaista nimeä Paulus (Paavali). Kauhistuksekseen Paavali tajusi olleensa uskovien surmaaja.
Luukas (Apt.8:1,3, 9:1) kirjoitti:“Myös Saulus hyväksyi Stefanuksen surmaamisen. Ja sinä päivänä nousi suuri vaino Jerusalemin seurakuntaa vastaan; ja kaikki hajaantuivat ympäri Juudean ja Samarian paikkakuntia, paitsi apostolit. Mutta Saulus raateli seurakuntaa, kulki talosta taloon ja raastoi ulos miehiä ja naisia ja panetti heidät vankeuteen."
"Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo."
Uudestisyntyneestä entisestä fariseuksesta karisi Pyhän Hengen valossa kaikki tekopyhyys ja harhakuvitelma kyvystään täyttää Jumalan pyhää lakia. Paavali oli fariseuksena ollut koko ajan hengellisesti kuollut, mutta vasta uskoon tullessaan hän tuli tietoiseksi kauheasta tilastaan.
Paavali puhuu oman kokemuksensa näkökulmasta: hän tuli ymmärtämään, ettei hän ollut koskaan ollut vanhurskas tai "hyvä", vaan syntinen. Nyt hän tiesi, mitä Jumalan käsky olla himoitsematta tarkoittaa. Paavali tajusi yhtäkkiä, kuinka ahne hän todella oli. Paavalin suuri oivallus oli se, ettemme voi pelastua tekojemme kautta vaan ainoastaan kaiken kattavan Jeesuksen armon varassa.
Nyt hän kirjoittaa, että käskyt lupasivat elämän. Toisin sanoen jotkut uskoivat, että lain tarkoitus oli näyttää ihmisille, kuinka heidän tulee elää ollakseen vanhurskaita Jumalan edessä. Jos vain pidämme käskyt, niin Jumala antaa meille elämän. Paavali kirjoittaa jälleen kerran, että laki ei itse asiassa voinut pitää mitään sellaista lupausta. Miksi? Koska kukaan ei voi pitää lain käskyjä (Room. 3:10, 23). Me kaikki rikomme ne. Paavali kirjoitti, että lain oppiminen osoitti vain sen, että hän oli hengellisesti kuollut eikä kyennyt tekemään sitä, mikä Jumalaa miellytti.
Paavali saattaa uskoon tultuaan todeta, että hänen todellinen, uusi identiteettinsä on Kristuksessa. Hän ei kiellä hänessä yhä olevaa syntisyyttä, mutta koko elämänsä hän elää uskossa siihen Jeesukseen, joka rakastaa meitä ja on sovittanut kaikki syntimme.
Paavali (Gal.2:19-20) kirjoitti:“Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni."
Paavali (Ef.2:8-9) kirjoitti:“Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja, ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.”