Nisu ja luste

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja kalamos » 16.09.2018 12:51

:bible:
Matteus (13:24) kirjoitti:Taivasten valtakunta on verrattava mieheen,
joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.


Tätä hyvää siementä sanotaan nisuksi.
Mutta sitten myöhemmin huomattiin,
että pellossa kasvoi myös lustetta eli valhevehnää.

:bible:
Matteus (13:27) kirjoitti:Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä?
Mistä siihen sitten on tullut lustetta?


Samainen aamuruskon poika,
joka oli aikanaan itse muuttunut pimeyden ruhtinaaksi,
oli saanut aikaiseksi sen, että nisun seassa oli nyt myös valhevehnää.

:bible:
Matteus (13:28) kirjoitti:Sen on vihamies tehnyt


Ihmettelijät eivät saaneet lupaa nyhtää lustetta pois nisun seasta.
Ne ovat niin samannäköisiä alkuvaiheessaan, että voisi käydä vahinkoja.

:bible:
Matteus (13:29) kirjoitti:ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin


Mutta aikanaan nisu korjataan Jumalan aittaan,
ja luste päätyy tuleen.

:bible:
Matteus (13:30) kirjoitti:Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti;
ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille:

Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi,
mutta nisu korjatkaa minun aittaani.


On selvää, että tuo Herra on Herra Jeesus Kristus.
Ja aitta on siten Jumalan Pojan Valtakunta.

Maan päälle kylvettiin hyvä siemen eli nisu.
Mutta sitten tapahtui manipulaatio,
ja kohta maan päällä oli myös lustetta.

Synti ja kuolema oli päässyt hallitsemaan maailmaa.
Osa ihmisistä on nyt Jumalan lapsia.
Mutta kaikkien isä ei ole meidän Taivaallinen isämme.
Joidenkin isä on perkele. Tällaista kieltä Jeesus käytti.

On siis Valkeuden valtakunta ja pimeyden valtakunta.
Ja tuosta jälkimmäisestä meidät voidaan siirtää takaisin ensimmäiseen.
Ja siitä me kiitämme ...

:bible:
Paavali (Kol 1:12) kirjoitti:Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset
siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
häntä, joka on pelastanut meidät
pimeyden vallasta
ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.


Palataan alkuperäiseen vertaukseen.
Jeesus selittää:

:bible:
Matteus (13:38) kirjoitti:Pelto on maailma;
hyvä siemen ovat valtakunnan lapset,
mutta lusteet ovat pahan lapset.


Me, jotka jo olemme pelastetut,
jotka jo olemme siirretyt kuolemasta Elämään,
paholaisen vallasta Jumalan Rakkaan Pojan Valtakuntaan,
pyydämme niitä, jotka eivät vielä ole syntyneet uudesti Hengestä
siis palautetut Jumalan lapsiksi,
että hekin antaisivat sovittaa itsensä,
ettei Jumalan armo jäisi turhaksi heidän kohdallaan.
Jumala ei ole tarkoittanut yhtään ainoaa ihmistä kadotukseen.
Se on paikka, joka on valmistettu paholaiselle ja sen enkeleille.
Jumala tahtoo, että ...

:bible:
Paavali (1 Tim 2:4) kirjoitti:kaikki ihmiset pelastuisivat
ja tulisivat tuntemaan Totuuden


Tuo Totuus on Jeesus Kristus eli se Nisunjyvä,
joka sanoi vähän ennen kuolemaansa:

:bible:
Johannes (12:31-32) kirjoitti:Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse;
nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos.
Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni.


PS

Jeesus jatkaa kahdella muulla vertauksella.
Jotka nekin liittyvät siemeneen.

Kakkosvertauksessa
kylvetystä siemenestä kasvaa valtava puu,
jonka oksille linnut tekevät pesänsä.
Kolmosvertauksessa jauhon sekaan tulee hapate.

Siis kaikissa kolmessa vertauksessa tulee paha
- vihamies kylvää pahan siemenen
- linnut tekevät pesänsä
- nainen sekoittaa joukkoon hapatteen.
Ja aina tuo paha pilaa sen, mikä alunperin oli hyvä ja puhdas.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja Annora » 16.09.2018 15:10

Matteus 13:

13:30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

13:36 Sitten hän laski luotaan kansanjoukot ja meni asuntoonsa. Ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä ja sanoivat: "Selitä meille vertaus pellon lusteesta."
13:37 Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
13:38 Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
13:39 Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.
13:40 Niinkuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa.
13:41 Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,

Minä ymmärrän tämän siten, että meillä ei ole tuomiovaltaa, emme voi sanoa, että tuo on uskova ja tuo tuolla on harhaoppinen. Meidän tulee elää tällä maapallolla yhdessä kaikkien kanssa - voi olla, että sitten siellä perillä kerran tulemme yllättymään siitä, ketä sieltä löytyy.
Avatar
Annora
 
Viestit: 570
Liittynyt: 13.06.2018 12:45

Re: Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja עֵד » 16.09.2018 15:20

Itsestäni on tullut armollisempi iän myötä, vaikkakin opetuksellisesti on oikein olla jämpti ja 'puhaltaa pasuunaan selvästi'.

Voihan olla, että edustan jollekin lustetta, kun en suostu jäljittämään jotakin harhaoppia roviolle asti.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja Emil » 16.09.2018 16:15

Meidän tehtävä ei ole tietää tai arvioida, että kuka on luste ja vuohi ja kuka on nisunjyvä ja lammas? Evankeliumi on julistettava kaikille henkilöön katsomatta.

Toiset ovat jo syntymästään vuohia ja toiset ovat jo syntymästään lähtien lampaita. Sama koskee nisunjyvä ja luste vertausta. Ei se niin mene, että kaikki vastasyntyneet ovat jo syntymästä lähtien nisunjyviä ja osa muuttuisi sitten myöhemmin vasta lusteiksi. EI RAAMATTU SELLAISTA MUUTTUMISTA NISUNJYVÄSTÄ LUSTEEKSI OPETA. Raamattu ei myöskään opeta että luste voisi muuttua missään elämänvaiheessa nisunjyväksi!! LUSTE on AINA LUSTE! NISUNJYVÄ ON AINA NISUNJYVÄ!
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 18.09.2018 10:48, muokattu yhteensä 1 kerran
Emil
 

Re: Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja kalamos » 16.09.2018 17:06

Tuosta vertauksen sanomasta olisi paljonkin keskusteltavaa,
mutta tämän avauksen tein lähinnä avatakseni
tuon vertauksen avulla käsitteet Nisu ja luste.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja Annora » 16.09.2018 18:15

Nisu ja luste - mitä ne tarkoittavat Matteus 13:ssa.


- valheen isän mielestä on erittäin mukavaa saada uskovien joukko kiistelemään keskenään, sehän on samaa kuin halveksitaan sitä Jeesuksen tärkeintä toivetta eli "että he yhtä olisivat".
- nisu tarkoittaa niitä uskovia, jotka tunnustavat olevansa toistensa kanssa yhtä
- luste tarkoittaa niitä eripuraisia riitelijöitä
- riitely häiritsee uskovien kasvua samalla tavoin kuin rikkaruoho häiritsee viljapellossa sadon kasvua.
Avatar
Annora
 
Viestit: 570
Liittynyt: 13.06.2018 12:45

Re: Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja kalamos » 17.09.2018 07:57

Nisu ei ole mitään pahaa.
Se korjataan Jumalan aittaan.
Mutta on toinen joukko ihmisiä,
joita ei korjata Jumalan aittaan.

:bible:
Matteus (13:30) kirjoitti:Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi,
mutta nisu korjatkaa minun aittaani.


Nisu ovat valtakunnan lapset.
Ja luste ovat paholaisen lapset.

:bible:
Matteus (13:38) kirjoitti:Pelto on maailma;
hyvä siemen ovat valtakunnan lapset,
mutta lusteet ovat pahan lapset.


Kun Jeesus toisaalla puhui nisunjyvän kuolemasta,
niin Hän puhui ihan samasta nisusta.
Ei mistään pahasta,
vaan Valtakunnan lapsista,
ollen itse se Nisunjyvä,
joka on tuon Valtakunnan Kuningas.

:bible:
Johannes (12:23-24) kirjoitti:Hetki on tullut,
että Ihmisen Poika kirkastetaan.
Totisesti, totisesti minä sanon teille:

jos ei nisun jyvä putoa maahan ja kuole,
niin se jää yksin;
mutta jos se kuolee,
niin se tuottaa paljon hedelmää.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja Annora » 17.09.2018 10:23

Ihmisen Poika on kylvänyt hyvää siementä. Sitten valheen isä kylvää tähän peltoon sen hyvän siemenen sekaan lustetta.

Luste ei voi tarkoittaa uudestisyntymätöntä ihmistä. Uudestisyntyminen on tarkoitettu jokaiselle.

Tämä sen sijaan voisi olla lustetta:

Hebrealaiskirje:
6:4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
6:5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6:6 ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät
Avatar
Annora
 
Viestit: 570
Liittynyt: 13.06.2018 12:45

Re: Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja kalamos » 17.09.2018 16:19

:bible:
Matteus (13:38) kirjoitti:Pelto on maailma;
hyvä siemen ovat valtakunnan lapset,
mutta lusteet ovat pahan lapset.


Juuri nyt tällä hetkellä
tähän maailmaan putkahtava pienokainen
ei ole uudestisyntynyt
mutta ei hän myöskään ole tehnyt vielä mitään syntiä.

Ei hän voi olla paholaisen lapsi.
Hän on juuri sellainen,
joiden on Jumalan Valtakunta.
Siis juuri sellainen,
jollaisiksi meidät isot ja syntiset täytyy palauttaa.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Nisu ja luste

ViestiKirjoittaja Emil » 18.09.2018 12:48

Osa on lammas ja nisunjyviä jo syntyessään,
mutta nisunjyvä ei ole heidän kohdallaan vielä kuollut ja uusi kasvu alkanut hengessä ja hengen maailmassa. Toiset ovat jo heti syntyessään lustetta ja vuohia



Ef. 1:4
niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa,

Ef. 1:5
edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan,



saatanan kylvämän syntiinlankeemuksen kautta, jossa myös ihminen saatanan ja sen enkeleiden tavoin lankesi syntiin. Nisunjyväkin on syntiin langennut, mutta se ei ole luste, joka on myös yhtäläillä syntiin langennut. Ero on siinä, että vain nisunjyvä kuolee itselleen ja maailmalle himoineen ja uudestisyntyy. Luste ei voi edes uudestisyntyä, koska Herra näki ennalta, että luste ei koskaan anna pelastaa itseään, vaan vastustaa sitä fyysiseen kuolemaans asti, vaikka kuinka Herra kutsuisi ja vetäisi, niin Herra tekeekin, kutsuu ja vetää myös lustetta, vaikka tietää, että luste ei ota kutsua koskaan vastaan!!! Miksi toimia niin? Tasapuolisuuden vuoksi. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat parannukseen ja armon alle Jeesuskessa, mutta näin ei kuitenkaan käy, sillä usko ei ole jokamiehen edes syntymästä lähtien!!! Jos vastasyntynyt kuolee, niin kyseessä on nisunjyvä joka pelastuu, kun ei vielä ymmärrä syntiä ja ei voi itse tehdä uskonratkaisua Jeesuksen puoleen Herran kutsuessa ja vetäessä pelastukseen. En usko, että kukaan sylivauvana kuoleva on luste tai vuohi. Jumala hallitsee täysin sen kuka kuolee ja missä iässä ja kuka ei. Elämä ja kuolema on täysin Jumalan käsissä. Jeesuksen käsissä, Hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet. Usko ei ole jokamiehen. Jos olisi, niin silloin kaikki pienokaiset olisivat nisunjyviä ja kaikki pelastuisivat. Nisunjyvä ei voi muuttua lusteeksi ja luste ei voi muuttu nisunjyväksi, kuten ei lammas voi muuttua vuoheksi, eikä vuohi lampaaksi, vai oletko nähnyt lampaan muuttuvan kedolla vuoheksi tai vuohen lampaaksi. Se on mahdottomuus. Nisunjyvät on jo Jumalan kaikkinäkevyyden ja ennaltatietämyksen mukaan valittu jo ennen maailman perustamista, ennenkuin maata ja kaikkea mitä siinä on, oli edes luotu.

Pelastuvat Jumala näki ja tiesi jo silloin. He ovat nisunjyviä jotka kuolevat ja alkavat kasvaa hengen hedelmiä ja he ovat lampaita, jotka seuraavat Jeesusta ja kuulevat Jeesuksen ääntä. Luste ja vuohet eivät tule pelastumaan, sen Jumala näki jo alussa ja heidän kohtalonsa on sinetöity ja he elävät nisunjyvien seasa lusteena alusta alkaen loppuun - elonkorjuuseen asti ja vuohina lampaiden seassa, kunnes erottelu alkaa Herran edessä ja enkelit kokoavat ensin vuohet tuomiolle. Evankeliumi tulee saarnata silti kaikille luoduille ihmisille henkiöön katsomatta. Herra tietää tarkan pelastettujen luvunkin jo etukäteen ja tiesi sen jo ennen maailman luomista/perustamista. Helvettikin luotiin ja suunniteltiin jo ennen kuin ihminen oli langennut, koska se tehtiin saatanaa ja sen enkeleitä varten. Jumala silti kaikkitietävänä tiesi ja näki jo ennalta senkin, että ketkä eivät pelastu ja niidenkin tarkan lukumäärän. Jumala tietää kaiken. Hän tekee uskonkin meihin, usko on Jumala teko, ei meidän teko itsessämme. Emme edes voi tulla Jumalan tykö ellei Hän ensin vedä meitä puoleensa pelastukseen. Me emme valinneet Jumalaa. Jumala valitsi meidät jo ennen maailman perustamista, koska Hän näki jo kaiken lopun ennenkuin maata oli edes perustettu. Herra ei siis määrää jo ennen maailman perustamista ketään ihmistä kadotukseen vain langenneet enkelit, mutta Herra näki jo ketkä maailmassa tulevat ottamaan pelastuksen ja Jumalan kutsun Jeesus Messiaassa vastaan ja ketkä eivät tule ottamaan, jo ennen maailman luomista/perustamista. Ne jotka ottavat kutsun vastaan kun Jumala kutsuu ovat nisunjyviö jotka kuoltuaan itselleen ja maailmalle kokevat uudestisyntymisen ja alkavat kasvaa uusina luomuksina. Luste ei koskaan kuole maailmalle ja itselleen vaan menee omantahdon tietä tuliseen järveen. Luste ei voi muuttua nisunjyväksi. Vain nisunjyvä voi uudestisyntyä ja pelastua. Itseasiassa uskon, että kaikki nisunjyvät pelastuvat ja Herra ei kadota heistä yhtäkään, jotka Isä Jumala on Jeesukselle antanut ja Jeesus vie aloittamansa hyvän työn päätökseen kaikkien nisunjyviensä kohdalla.
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 18.09.2018 15:23, muokattu yhteensä 1 kerran
Emil
 

Seuraava

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron