En ollut paikalla, vaan tietolähteeni on Raamattu.
Raamattu paljastaa aika paljon asioita siitä, mitä Poika teki jo muinaisina aikoina.
Mitä esimerkiksi luomansa ihmislapsi Hänelle merkitsi.
Itse asiassa Jumalan Poika oli olemassa jo ennen kuin mitään oli luotu.
Hän on siis ikuisuudesta asti ollut olemassa.
Mutta ihmiseksi Hän tuli vasta kaksi tuhatta vuotta sitten.
Miika (5:1) kirjoitti:Mutta sinä, Beetlehem Efrata,
joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa,
sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa,
jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista.
Jumalan Poika oli siis olemassa jo ennen maailman perustamista.
Paavali (Kol 1:16) kirjoitti:kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen
Sinutkin on luotu Häntä varten eli tarkoitettu Hänen yhteyteensä.
Jo ennenkuin Jumala perusti maailman,
Hän oli tietoinen siitä, että voi käydä niin,
että synti tulee sotkemaan asioita.
Ja tähän Jumala (Elohim=Valtiaat) oli varautunut pelastussuunnitelmalla,
johon sisältyi Hänen Poikansa lähettäminen Pelastajaksi maailmaan.
Paavali (2 Tim 1:9) kirjoitti:Hän, joka on meidät pelastanut ja kutsunut pyhällä kutsumuksella,
ei meidän tekojemme mukaan,
vaan oman aivoituksensa ja armonsa mukaan,
joka meille on annettu Kristuksessa Jeesuksessa ennen ikuisia aikoja
Tuohon pelastussuunnitelmaan kuului,
että Ainokainen Poika Isän rinnalta tulee maailmaan syntyen ihmiseksi.
Näin Jumalan Pojasta tuli myös Ihmisen Poika.
Nyt Hän oli paitsi Jumala myös Ihminen.
Ja niin Hän oli kelvollinen sukulunastaja.
Meidät, jotka olemme Jeesuksen omiksi suostuneet, on kihlattu Hänelle.
Mitä tarkemmin ottaen yritin kertoa tuosta kihlauksesta
selviää avauksestani
Kihlaus, Vihkiminen, Hääjuhla.