Ihminen haluaa luonnostaan asioita, joihin hänelle on syntynyt positiivinen muistijälki, olletikin, että kyse on olotilasta, mielihyvästä tai onnellisuuden kokemuksesta. Otan esimerkiksi suklaan, viattoman hyödykkeen. Toiselle riittää pala tai pari toisen ahmiessa koko levyn. Kyllänsä eri tavoin saaneena ihminen toteaa ’nyt riittää’ jonkun jopa lähes vannoessa ’ei koskaan enää’. Kunnes…
(Tein muuten viime marraskuussa päätöksen suklaan syönnin lopettamisesta ja nyt on kulunut kohta 60 päivää ilman suklaapalaa. Ihmiskokeeni on vaikuttanut muutamia mielenkiintoisia asioita, joista itsessään ei nyt välttämättä ole tarkoitus keskustella.)
Milloin uskonasioista jää positiivinen muistijälki? Jälki, joka vaikuttaa tahtomiseen ja tekemiseen, johtaa päivittäiseen parannukseen tai herkistää hiljentymiseen Jumalan kasvojen edessä?
Uskon, että avain on Pyhä Henki, tarkemmin sanottuna Pyhällä Hengellä täyttyminen. Jumalan tahdosta tahtominen ei ole ihmiselle luontaista, vaan se on vain ja ainoastaan uudestisyntyneen hengen mieli.
Siinä, missä (lihan) himo on yllykkeenä synnille, on hengen mieli toinen. Alamaisuus Pyhälle Hengelle vaikuttaa, että haluamme toisin kuin lihamme. Hengellisiin ei synny kyltymätöntä himoa, vaan Jeesuksen sanoin (Joh.4:14) ’joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään’.
Ihminen voi elää moraalisesti ns. korkeaa elämää ja jopa todeta, ettei tarvitse Jeesuksen uhrikuolemaa tai että se on tarkoitettu heikoille so. syntisille. Hän tyytyy ymmärtämättömyyttään hengellisyyden sijaan omavoimaiseen uskonnollisuuteen niin kauan, kunnes Pyhä Henki herättää synnintunnon, jolloin paraskin oma teko on kuin likainen vaate Jumalan edessä, kun sitä on käytetty vanhurskauden takeena.
Pyhällä Hengellä täyttyminen ei tee uskonelämästä automaatiota. Tulemme muistutetuiksi, että elämme vielä lihassa, mutta se ei enää määritä meitä. Eilisen hengellinen hurmos ei ohjaa janoamaan uutta hurmosta, vaan Jumalan voimaa tehdäksemme Hänen tahtonsa.
Kaikki hengellinen kaipuu vie Sanan ääreen, jossa Jumalan lupaukset ja teot ovat kytkettyinä on-asentoon. Mitään niistä emme ole ansainneet, vaan ne ovat etukäteen valmistettu meille, että niissä vaeltaisimme.
On erittäin rohkeaa sanoa, että tulevat syntimme on anteeksiannettu! Mutta todellisuudessa Jeesus kuoli syntiemme edestä ennenkuin olimme syntyneet. Vasta kun tulimme osallisiksi Hengen mielestä, kykenimme erottamaan Jumalan tahdon. Pyhä Henki meissä ei koskaan tee syntiä, mutta lihamme on heikko, äärimmäisen heikko.
Pyhät (Jeesuksessa) ennen meitä ovat kieriskelleet samoissa kiusauksissa ja koetuksissa kuin me, ja tuloksena on syntynyt jälkipolville hengellisiä opetuksia niin rakennukseksi kuin lohdutukseksi. Eräs heistä on Paavali, joka kehottaa pukeutumaan Jumalan koko sota-asuun (Ef. 6). Toisessa kohtaa hän puhuu järjellisestä jumalanpalveluksesta (Room. 12) eli ’antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi’ sekä ’muuttumaan mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. ’
Omasta voimasta, ymmärryksestä, haluamisesta ja tahtomisesta riisuminen on yhteistä kaikille samalla uskon tiellä - niin pyhille ennen meitä kuin sinulle ja minulle, erotuksetta.
