Valmistu, Herran kansa

[עֵד]

Oletko kohdannut oman itsesi uskonnollisuuteen taipuvana, mutta itse jumalisuuden tavoittamattomana? Onko usko jäänyt lähinnä tavaramerkiksi sensijaan, että se olisi voimavara?

Tässä ei syyllistetä, vaan rohkaistaan kääntymään kaikissa asioissa elävän Jumalan puoleen, joka on kykeneväinen johdattamaan ja auttamaan arjessasi.

Saatuasi avun oikeaan aikaan on mahdollista, että kiusaus jatkaa jälleen omin avuin/voimin saa sinut turvaamaan/palaamaan aika ajoin entisiin tiemerkkeihin. Keskitymme herkästi yksityiskohtiin näkemättä isompaa kuvaa. Oma kokemus ei tosin ole välttämättä opiksi toiselle, mutta sen tulisi olla sitä itselle.

Jokainen pienikin taistelu valmistaa, tai ainakin valmistelee kohtaamaan uutta; oli kyse tästä päivästä, huomisesta tai tulevasta. On suuri ero siinä, miten tämä maailma ohjeistaa omiaan ja kuinka Jumala varustaa omiaan. Sana ei ole tarkoitettu ikeeksi tai taakaksi, vaan leiväksi ja suolaksi, niin että se ravitsee itseä ja ruokkii muita. Se on ’asumista’. Asuuko Sana (=Kristus Jeesus) minussa?

Yhä pimenevässä ajassa näyttää jo siltä, kuinka sielunvihollinen sotkeutuu omaan näppäryyteensä: tämän ajan ihminen sokeutuisi vähemmästäkin, mutta kuin varmuudeksi se pitää ihmisen valinnoissaan niin kiireisenä, ettei hän ehdi ajatella Jumalaa. Vähemmästäkin moni kyselee, mikä on kaiken tarkoitus keskellä henkistä tyhjiötä, pandemiaa, työvoimapulaa, pakolaiskriisiä tms.

On suuri armo ja etuoikeus uskoa elävään Jumalaan ja kääntyä kaikissa asioissa Hänen puoleensa, rukoilla viisautta ja kestäväisyyttä!

[kalamos]

Oletko kohdannut oman itsesi uskonnollisuuteen taipuvana, mutta itse jumalisuuden tavoittamattomana?

Voisikohan tuohon vastata
- alkuosaan EI
- loppuosaan KYLLÄ

Jos voi,
niin siinä oli vastaukseni.

Niinkuin te siis olette
omaksenne ottaneet
Kristuksen Jeesuksen, Herran,
niin vaeltakaa hänessä,

juurtuneina häneen
ja hänessä rakentuen
ja uskossa vahvistuen,
niinkuin teille on opetettu;

ja olkoon teidän kiitoksenne
ylitsevuotavainen.

Katsokaa,
ettei kukaan saa teitä saaliikseen
järkeisopilla ja tyhjällä petoksella,
pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin
ja maailman alkeisvoimiin
eikä Kristukseen.

Sillä hänessä asuu
jumaluuden koko täyteys
ruumiillisesti,

ja te olette täytetyt hänessä,
joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,
ja hänessä te myös olette ympärileikatut,
ette käsintehdyllä ympärileikkauksella,
vaan lihan ruumiin poisriisumisella,
Kristuksen ympärileikkauksella:

ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa,
jossa te myös hänen kanssaan
olette herätetyt uskon kautta,
jonka vaikuttaa Jumala,
joka herätti hänet kuolleista.

Tuo jumalisuus
on siis meille Jeesus Kristus.

Ja minä kyllä pitäydyn
Jeesuksessa Kristuksessa
Jumalan Sanassa.

Se palvelutehtävä,
minkä koen itselläni olevan,
jo edellyttää sitä
tinkimättömästi.

Mutta entä kun en palvele.
Jeesus sanoi opetuslapsilleenkin,
että levähtäkää vähän.

Mainitsemasi asiat pandemiasta alkaen
ovat todellakin muuttaneet kaiken.

Lepohetkinä joudun
miettimään vaikeita asioita.
Itseänikin.

Kun kuuntelen jotain
hartausohjelmaa,
laitan aina rukousliinan päälleni.
Ja odotan ihmettä.
Hänen parantavaa kosketustaan.

[rupattelija]

Oletko kohdannut oman itsesi uskonnollisuuteen taipuvana, mutta itse jumalisuuden tavoittamattomana?

Olen täällä aiemmin kysynyt jumalisuuden määrittelyä ja merkitystä.

εὐσέβεια eusebeia
jumalisuus

Kirjaimellisesti kääntäen

εὐσέβεια eusebeia
hyvän
kunnioittaminen/palvominen

Siis hyvän kunnioittamisesta/palvomisesta
on kysymys.

Jumalallinen θεῖος (theios)
tulee
Jumalaa tarkoittavasta sanasta
θεός theos

Adjektiivi jumalallinen
viittaa Jumalan ominaisuuksiin.

Sen sijaan jumalisuus,
jota edellisessä viestissäni avasin,
kuvaa meidän
Jumalaa kunnioittavaa/palvovaa
suhdettamme Jumalaan.
Seuraavassa jakeessa esiintyvät
molemmat ilmaisut.

Koska hänen jumalallinen voimansa
on lahjoittanut meille kaiken,

mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan,
hänen tuntemisensa kautta,
joka on kutsunut meidät
kirkkaudellaan ja täydellisyydellään

Raamattu kansalle -käännöksessä
jumalisuuden sijasta käännösvastineena
on jumalanpelko.

Niin sen jumalisuuden määrittelyn mukaan tällaisena kelpaan itseni kanssa Hänelle. Päivittäin suostuminen eli taipuminen Herran tahdon alle on Jumalan lasten tehtävä omasta halusta ja omasta suostumuksesta koska Jumala ei ole sellainen joka toimii väkisin vasten omaa tahtoaan.

Lisäksi itseään kieltäminen ja ristin ottaminen sekä Jeesusta seuraaminen että itseään vatvominen rukoillen kuuluu siihen samaan uskonelämän pakettiin. Se on uskonelämän prosessi ja uskonkasvu mutta ei omin ihmisvoimin vaan Herran avuin. En elä minun uskon varassa vaan Jeesuksen omavaraisessa uskossa jossa saa levätä ja vaeltaa leväten. Aapeli Saarisalo UT on selkeämpi käännös, se sanoo;

osoittaakseen vanhurskautensa nykyajassa, niin että Hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, joka on Jeesuksen uskoa. Aapeli Saarisalo UT

ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni.

Onko usko jäänyt lähinnä tavaramerkiksi sensijaan, että se olisi voimavara?

Paavalin tavoin kerskaan omasta heikkoudesta niin Kristuksen voima asettuu minuun asumaan. Olen heikko mutta Kristus on väkevyyteni.

Yhä pimenevässä ajassa näyttää jo siltä, kuinka sielunvihollinen sotkeutuu omaan näppäryyteensä: tämän ajan ihminen sokeutuisi vähemmästäkin, mutta kuin varmuudeksi se pitää ihmisen valinnoissaan niin kiireisenä, ettei hän ehdi ajatella Jumalaa. Vähemmästäkin moni kyselee, mikä on kaiken tarkoitus keskellä henkistä tyhjiötä, pandemiaa, työvoimapulaa, pakolaiskriisiä tms.

Etääntyminen on yksi hyvä ratkaisu niin saan kaikessa rauhassa keskittyä Jeesukseen ja kasvaa Häneen ja vahvistua uskossa. Jos maallinen huoli täyttää mielensä ja sydämen, siinä ei saa tilaa voidakseen kasvaa Häneen ja vahvistua uskossa vaan tukahtuu niinkuin orjantappurat tukahtuvat sen uskon siemenen.

Saatuasi avun oikeaan aikaan on mahdollista, että kiusaus jatkaa jälleen omin avuin/voimin saa sinut turvaamaan/palaamaan aika ajoin entisiin tiemerkkeihin. Keskitymme herkästi yksityiskohtiin näkemättä isompaa kuvaa. Oma kokemus ei tosin ole välttämättä opiksi toiselle, mutta sen tulisi olla sitä itselle.

Jokainen pienikin taistelu valmistaa, tai ainakin valmistelee kohtaamaan uutta; oli kyse tästä päivästä, huomisesta tai tulevasta. On suuri ero siinä, miten tämä maailma ohjeistaa omiaan ja kuinka Jumala varustaa omiaan. Sana ei ole tarkoitettu ikeeksi tai taakaksi, vaan leiväksi ja suolaksi, niin että se ravitsee itseä ja ruokkii muita. Se on ’asumista’. Asuuko Sana (=Kristus Jeesus) minussa?

On suuri armo ja etuoikeus uskoa elävään Jumalaan ja kääntyä kaikissa asioissa Hänen puoleensa, rukoilla viisautta ja kestäväisyyttä!

Kiitos tärkeästä pointista, sisko!