Valmistaja

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Valmistaja

ViestiKirjoittaja עֵד » 18.08.2020 07:50

Rakkain raamatunjae on se, kun Jeesus sanoo ’menevänsä valmistamaan meille sijaa’ (Joh. 14:3).

Jo tässä ajassa Jeesukseen uskova saa elää todeksi, kuinka Jeesus ’valmistaa’ asioita. Haluatko todistaa tästä?

Hän on Herra, jonka kaltaista ei toista ole!
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37

Re: Valmistaja

ViestiKirjoittaja kalamos » 18.08.2020 15:44

Kun avasin nyt tietokoneen,
niin vaihtuva avaussivu
oli niin kaunis maisema,
että kiireellä ilmoitin,
että pidän siitä.
Ja samalla kyyneleet tulivat silmiin
ja huokasin,
että pääsenkö minäkin kerran
jonnekin noin kauniisiin maisemiin
sinne taivaaseen.
Joskus unessa olen ollut maisemissa,
jotka olen ymmärtänyt tällaiseksi todellisuudeksi.


Mutta oikeastaan,
kun todistusta pyysit,
niin mielessäni oli
pöytälaatikkoäänite,
jossa soitan ja puhun.
Tiedätkin.

Kun sen ensimmäisen version
aikanaan vein isälle ja äidille,
niin isä oli jo aika vanha.
Ehkä 90 vuotta ja risat.

Minä jätin kasetin heidä luo
ja menin äidin kanssa ostamaan
isälle uutta stereoradionauhuria.
Anttilan tavaratalosta sellainen löytyi.
Olisin sen siltä istumalta ostanut,
mutta äiti vaati kysymään ensin isältä.
Ja niin hakemaan kolikoita
ja puhelinautomaattia Anttilan tavaratalosta.
Sitten odottelin aika kauan
ennenkuin isä vastasi.

Lopulta isän ääni kuului.
Aloin selittää,
että täällä olisi tällainen,
jossa on kaksi kasettipesää
ja radio ja semmoinen uusi juttu
kuin cd-soitin,
se on semmoisten
pienten äänilevyjen soitin.
Ja hinta oli tietenkin myös tärkaä.

Isä oli pitkän aikaa hiljaa,
ja sanoi sitten,
että kyllä kai se sitten vaan hyvä on.

Ja niin sitten ajelin takaisin
isän ja äidin kotiin.
Ja isä ensitöikseen selitti,
että hän oli niin sanaton puhelimessa,
kun oli jo silla aikaa kun olimme äidin kanssa
ostamassa uutta radionauhuria,
kuunnellut tekemääni äänitettä
vanhalla sellaisella,
ja oli niin otettu kuulemastaan.
Hän oli jotenkin aivan kuin temautunut
noihin taivaallisiin maisemiin,
ja sitten ... puhelin soi.

Myöhemmin hän kertoi,
että hän on unessa monestikin nähnyt
juuri sellaisia maisemia,
joista kerron.
Ja hän kertoi kävelleensä niissä maisemissa.
Ja sammal oli sellaista,
että jalat jotenkin vaan upposivat sen sekaan jne.

No, minulle tuli iltamyöhään vielä kiire,
kun huomasimme, että radiosta puuttui yksi nappula.
Kiireellä, ennenkuin Anttila menee kiinni,
pitäisi löytää puhelinnumero elektroniikkaosastolle.
Ja lopulta se löytyi.
Ja niin kysyin, että jäiköhän sinne tiskille
sellainen nappula,
kun sitä kasettinauhurin pullukkaa
survottiin muovikassiin.
Ja siellähän se oli.
Minä lähdin kiireellä hakemaan sitä,
ja isä varoitti, että aja nyt varovasti kuitenkin.

Ja sitten iltamyöhään ajelin vielä
pitkän matkan omaan kotiini rakkaani luo.


No toinen tapaus.
Olin rakkaani kanssa eräässä kirkossa.
Olin pitkään rukouspalvelussa.
Siis rukouspalveltavana
vakavan sairauteni takia.
Minun kun oli tehtävä vaikea päätös.

Ja lopulta tilanne oli se,
että kirkossa oli enää yksi pappi,
minä ja vaimoni.
Niin ja hiuka levoton suntio...tar.
Jonka olisi pitänyt päästä
sulkemaan kirkon ovet.
Tivasin vielä,
että kun tällä papilla
tarkkaan ottaen vanhalla rovastilla
oli niin suora yhteys Taivaan Isään,
että eikö hän mitään sanaa saa ylhäältä,
että minun pitäisi tekemän.
Vielä hän kallisti päänsä.
Mutta ei tullut Sanaa.

Siinä sitten tuli vielä puheeksi papin kanssa
vaimoni vanhemmat ja omaishoitotehtävämme.
Pappi totesi tässä vaiheessa
hiukan yllättäin,
ja aivan suoraan ja vakaasti hymähtäen:
Jos te näkisitte sen aarteen,
joka teille on taivaassa varattuna,
niin te menisitte heti pötkölleen siihen lattialle.

No meidän kummankin vanhemmat
ovat jo pitkään olleet perillä.
Ja kovin raihnaisia ja heikkoja
mekin jo olemme.

Nyt alkaa silmät taas sumeta kyynelistä.
Että tämänpituinen todistus tuli tästä.

:cry: :think: :rolleyes: :clap: :wave:
Avatar
kalamos
 
Viestit: 7593
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Valmistaja

ViestiKirjoittaja עֵד » 18.08.2020 17:18

Kiitos, niin omakohtaista!

Tuli tuosta mieleeni tilanne, jonka niinikään muistelen kertoneeni täällä:

Kuuluisa julistaja oli vierailemassa täällä kotikaupungissani. Menin tilaisuuden lopussa rukouspalveluun ja odotin saavani rohkaisua/viisautta elämääni. Sensijaan hän katsoi minua sanoen neljä sanaa:

Viivy Hänen kasvojensa edessä.

Nyt käsitän.
Avatar
עֵד
 
Viestit: 1439
Liittynyt: 06.06.2015 07:37


Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron