Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

Keskustelemme kaikesta taivaan ja maan välillä - Sanan pohjalta.
Alku. Synti, Sovitus, Pelastus, Usko ja Elämä. Lopun tapahtumat.

Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja Emil » 26.06.2019 18:10

Danielinkirjan 10 luvun ilmestyksen antaja, ei ole enkeli, vaan Jeesus Kristus, eli Ihmisen Poika itse, ennen ihmiseksi syntymistään Marian kohdusta neitseellisesti. Kukaan enkeli ei Raamatussa anna kenellekkään mitään lopunajan ilmestyksiä, vaan aina näyn antaja on itse Herra Jeesus Kristus.

Ilmestyskirjan näynkin Johannekselle antoi itse Ihmisen Poika. Ilm.19 ja Ilm. 1.

DANIELILLEKKIN näyn antoi itse Herra Jeesus Kristus, IHMISEN POIKA.

Toinen asia minkä Herra Jeesus Pyhän Henkensä kautta Sanastaan minulle paljasti, on se että kellään enkelillä ei ole pukuna Ilm. 19 luvussa kerrottu Karitsan (Jeesuksen) veressä valkaisu hohtavan puhdas pellava vaate ja kultainen vyö rinnan kohdalla. Tätä asua ei ole kellään muulla taivaassa, kuin Jeesuksella ja Jeesuksen vaimolla (seurakunta). Se ei ole morsiuspuku, vaan se on hääpuku, johon saadaan pukeutua vasta Ilm. 19 luvussa ja pukeutuminen tapahtuu yksityisvihkimyksessä Isän kodissa Jumalan kolmannessa taivaassa.

Kolmas asia, jonka Herra minulle paljasti, on se, että Ilmestyskirjan vihanmaljojen kaatajat Jumalan kolmannessa taivaassa, eivät ole enkeleitä, vaan apostoleita - lähettiläitä. Kreikan kielessä apostoli sana on lähettiläs eli angelos. Jumalan Sanansaattaja - lähettiläs - apostoli.

Seitsemän tähteä seitsemän lampunjalan yllä, ovat seitsemän apostolia, ei enkeliä!!
Viimeksi muokannut Emil päivämäärä 27.06.2019 13:18, muokattu yhteensä 1 kerran
Emil
 

Re: Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.06.2019 07:11

Danielin kirjan kuvaus
eräästä miehestä,
on hyvin samanlainen kuin
Ilmestyskirjan alussa oleva
Johanneksen kuvaus, kun hän näki
:bible3: Ihmisen Pojan muotoisen :bible3:

Mutta Danielin mainitsema enkeli,
ei voi olla Jeesus.
Hän on Jeesuksen lähettämä sanansaattaja.

Mitä tulee Ilmestyskirjaan,
niin Johannes ei tietenkään lähettänyt kirjeitä
seitsemälle taivaan enkelille
vaan seitsemän seurakunnan johtajalle.

Mutta kysyisin yhtä asiaa.
Viittaat tähän kohtaan:

:bible:
Johannes (Ilm 19:7-8) kirjoitti:Iloitkaamme ja riemuitkaamme
ja antakaamme kunnia hänelle,
sillä Karitsan häät ovat tulleet,
ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.
Ja hänen annettiin pukeutua
liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen:
se liina on pyhien vanhurskautus.


Muodostuuko tämän jälkeen mainittu sotajoukko enkeleistä
vai muodostuuko se seurakunnasta eli Karitsan Vaimosta
eli Vihitystä Morsiusjoukosta,
joka kirkkauden pilvenä
tulee Jeesuksen kanssa alas taivaasta:

:bible:
Johannes (Ilm 19:11-14) kirjoitti:
Ja minä näin taivaan auenneena.

Ja katso:
valkoinen hevonen,
ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen,
ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.

Ja hänen silmänsä olivat niin kuin tulen liekit,
ja hänen päässään oli monta kruunua,
ja hänellä oli kirjoitettuna nimi,
jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa,
ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.

Ja häntä seurasivat ratsastaen
valkoisilla hevosilla
taivaan sotajoukot,
puettuina
valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.


PS

Alkutekstissä on sama sana,
kummassakin kohdassa,
jonka voisi kääntää aivinaksi.

:bible2: Aapeli Saarisalo
Hänen annettiin pukeutua aivinaan,
hohtavaan ja puhtaaseen,
sillä aivina on pyhäin vanhurskaat teot.


:bible2: Aapeli Saarisalo
Häntä seurasivat ratsastaen valkeilla hevosilla
taivaan sotajoukot,
puettuina valkeaan ja puhtaaseen aivinaan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja Emil » 27.06.2019 11:41

Taivaan sotajoukot Ilm. 19 luvussa, ovat seurakunta, Karitsan, eli Ihmisen Pojan vaimo. Enkelit eivät ole tämä joukko. Enkeleitä tulee varmaan myös mukana, mutta heidän asunaan on Jumalan shekinah kirkkaus, ei Karitsan veressä valkaisu pellava tai aivina vaate. Enkelit eivät tarvitse Karitsan veressä valkaisua vaatetta. Herra tulee tuhannen tuhansine Pyhinensä. Nämä Pyhät eivät ole enkeleitä, vaan seurakunta VAIMO. (JUUDAN KIRJE. 1:14)!!!

Daniel. 10:5-9 kohdan mies, ei ole enkeli, vaan Ihmisen Poika, Jeesus KRISTUS. HERRA PALJASTI TÄMÄN MINULLE. Vertaa Ilm. 19:11-16
Emil
 

Re: Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.06.2019 13:07

Joo, aivan.
Eli Daniel näki erään miehen,
joka oli Jeesus.

:bible:
Daniel (10:5-6) kirjoitti:
Minä nostin silmäni ja näin,
ja katso:

oli eräs mies,
puettuna pellavavaatteisiin
ja kupeet vyötettyinä Uufaan kullalla.
Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti,
hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus,
hänen silmänsä kuin tulisoihdut,
hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävän vasken välke;
ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina.


Mutta sitten kuvaan astuu enkeli,
joka on lähetetty.

:bible:
Daniel (10:11) kirjoitti:Daniel, sinä otollinen mies,
ota vaari niistä sanoista,
jotka minä sinulle puhun,
ja nouse seisomaan,
sillä minut on nyt lähetetty sinun tykösi


Tämä enkeli ei siis ollut Jeesus.
Eikä tämä enkeli ollut edes voimakkaimpia enkeleitä.

:bible:
Daniel (10:12-13) kirjoitti:
Älä pelkää, Daniel,
sillä ensimmäisestä päivästä asti,
jona sinä taivutit sydämesi ymmärrykseen ja nöyryyteen
Jumalasi edessä,
ovat sinun sanasi tulleet kuulluiksi;
ja sinun sanojesi tähden minä olen tullut.

Persian valtakunnan enkeliruhtinas
seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää,
mutta katso, Miikael,
yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista,
tuli minun avukseni,
sillä minä olin jäänyt yksin sinne,
Persian kuningasten tykö.


Nyt kysyisin Sinulta,
että puhutaanko seuraavassa
taivaan enkeleistä vai Morsiusjoukosta:

:bible:
Matteus (25:31) kirjoitti:Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan
ja kaikki enkelit hänen kanssaan,
silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja Emil » 27.06.2019 13:40

Matteuksen kohdassa (Matt. 25:31) uskon olevan enkelit, mutta heidän edellään Jeesuksen kanssa ratsastaa Karitsan Vaimo eli seurakunta. Vain Jeesuksella (teurastettu Jumalan uhrikaritsa, syntipukki) ja Karitsan vaimolla, eli seurakunnalla on pukunaan Karitsan veressä valkaistu aivina tai pellava vaate, joka on hohtavan puhdas. Matteuksen kuvauksessa enkeleillä ei ole sama vaate, kuin Karitsan vaimolla. Enkeleillä on tässäkin Jumalan Shekinah kirkkaus, KUIN vaatteena, vaikka Sana ei tässä kohden sitä kerrokaan. Eli kaikella on tarkka järjestys. Toisessa tulemuksessa taivaasta alas ratsastaa hohtavan puhtaassa Karitsan veressä kastetussa ja valkaistussa pellava tai aivina vaatteessa, ensin valkoisella hevosella itse Herra Jeesus Kristus. Seuraavana Jeesuksen perässä valkoisilla hevosilla ratsastaa alas taivaasta Kristuksen vaimo, eli seurakunta, puettuna hohtavan puhtaaseen pellava tai aivina vaatteeseen, joka on valkaisu Karitsan sovitusveressä ja joka on Pyhien vanhurskautus, ei enkelien!!!! Kolmantena heidän perässään tulevat Herran voiman enkelit, jotka samalla turvaavat saattueen selustan ja joista yksi menee seisomaan aurinkoonkin. (Ilm. 19), (Juudan kirje. 1).

Dan 10 luvun "eräs mies" on se joka näyn Danielille antoi. Eräs mies on Ihmisen Poika Jeesus Kristus ja Jeesuksen lähetti Danielin luo Taivaan Isä ja Mikael enkeli tuli vahvistamaan ja tukemaan Jeesusta.
Emil
 

Re: Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.06.2019 16:38

Ihan mielenkiintoista,
mutta tuo viimeinen lausahduksesi menee yli ymmärryksen.

Ajatteletko tosiaan niin,
että Jeesus taisteli kolme viikkoa
Persian enkeliruhtinasta vastaan,
eikä selvinnyt taistelusta,
vaan Mikaelin täytyi tulla lyömään tuo enkeliruhtinas.

Ei nyt sentään.

Ei Jeesus ole tuo enkeli,
joka tekee tiettäväksi Danielille,
että hän on enkeli,
joka ei edes kuulu ensimmäisiin enkeliruhtinaisiin.

Raamattua lukiessa on erittäin tärkeää
koko ajan tehdä niinkuin Paavali kehotti Timoteusta,
että oikein jakaisimme Jumalan Sanan.

Danielin kirjan luku 10 puhuu
ensin eräästä miehestä,
joka todellakin on Jeesus Kristus,
mutta sitten kuvaan tulee enkeli.

Aivan samoin on Ilmestyskirjassa.
Jeesus on kuvassa siellä ja täällä.

Mutta Johanneksen yksityisoppaaksi
tuli enkeli eli sanansaattaja,
joka näytti kaikenlaista Johannekselle.

:bible:
Johannes (Ilm 22:8-9) kirjoitti:
Ja minä, Johannes, olen se,
joka tämän kuulin ja näin.

Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt,
minä lankesin maahan kumartuakseni
sen enkelin jalkojen eteen,
joka tämän minulle näytti.

Ja hän sanoi minulle:


"Varo, ettet sitä tee;
minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija,
ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin;
kumartaen rukoile Jumalaa".
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja Emil » 27.06.2019 18:09

Herra Jeesus Kristus ilmestyi Johannekselle, eli se on Herran Jeesuksen Kristuksen ilmestys Johannekselle, ei enkelin Ilmestys Johannekselle siitä mitä on tulossa tulevaisuudessa. Samoin on Danielin kohdalla. Danielille näyn antaja ei ole enkeli, vaan itse Ihmisen Poika. Kukaan enkeli ei ole Ihmisen Pojan muotoinen, eikä kenestäkään enkelistä käytetä sitä nimitystä, vain Jeesuksesta.
Emil
 

Re: Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.06.2019 18:17

:bible:
Johannes (Ilm 22:8-9) kirjoitti:
Ja minä, Johannes, olen se,
joka tämän kuulin ja näin.

Ja kun olin sen kuullut ja nähnyt,
minä lankesin maahan kumartuakseni
sen enkelin jalkojen eteen,
joka tämän minulle näytti.

Ja hän sanoi minulle:


"Varo, ettet sitä tee;
minä olen sinun ja sinun veljiesi, profeettain, kanssapalvelija,
ja niiden, jotka ottavat tämän kirjan sanoista vaarin;
kumartaen rukoile Jumalaa".


Eli mikä tai kuka on tuo enkeli?
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Re: Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja Emil » 27.06.2019 18:31

Enkeli on Jumalan Sanansaattaja lähettiläs joka nouti Johanneksen Jumalan "aikakoneella" näkemään ilmestys Herrasta Jeesuksesta ja koko Herran Jeesuksen Kristuksen ilmestys tulevaisuudesta livenä ihan paikan päällä tulevaisuudessa. Johannes palautettiin myöhemmin takaisin omaan aikaansa kirjoittamaa omin tuntemien sanoin ja käsittein Pyhässä Hengessä kaiken sen mitä Herra Jeesus ilmestyksessään hänelle näytti. Enkeli oli vain palvelija ja saattaja Herran Jeesuksen Kristuksen Ilmestykselle, joka Johannekselle annettiin Jeesuksen toimesta nähtäväksi. Samoin Danielille itse Ihmisen Poika ilmestyi ja antoi näyn tulevaisuudesta lopunajasta. Enkeli oli vain palvelijana ja apuna. Mikael auttoi Jeesusta. Enkelit auttoivat Jeesusta erämaa paaston jälkeenkin.
Emil
 

Re: Ihmisen Poika, Seurakunta ja Enkelit (Dan 10; Ilm 19)

ViestiKirjoittaja kalamos » 27.06.2019 18:55

Eli Danielin kirjan luvussa 10 mainitut
1. eräs mies
2. enkeli
eivät ole yksi ja sama persoona.

Tuo enkeli taisteli kolme viikkoa
itseään vahvempaa Persian enkeliruhtinasta vastaan.
Eikä voittanut.
Ja silloin Mikael, joka oli vahvempi tuota enkeliä,
eli oli yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista,
tuli ja auttoi heikompaa enkeliä
taistelussa Persian enkeliruhtinasta vastaan.
Avatar
kalamos
 
Viestit: 6544
Liittynyt: 27.08.2014 07:31

Seuraava

Paluu Sana ja Elämä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa