- - -
On surullista havaita Paavalin kirjeistä, että hän joutui toistuvasti puolustamaan Herralta Jeesukselta saamaa apostolinvirkaansa (Rm. 1:5, 1.Tim. 1:1 ym) ja julistamansa evankeliumin aitoutta (Gal. 1:11-12) niillekin seurakunnille, joita oli ollut perustamassa tai joissa oli vieraillut. Tämä herättää minussa ihmetystä, sillä olihan hänen kauttaan tapahtuneet apostoliset tunnusteot seurakuntien keskuudessa ”tehty kaikella kestävyydellä, tunnusmerkeillä, ihmeillä ja voimateoilla” (2.Kor. 12:12b ym) ja kaikkialla Paavali toisti nähneensä Jeesuksen henkilökohtaisesti ylösnousseena ja olevansa Jeesuksen itsensä apostoliksi asettama (1. Kor. 9:1, Ap.t 22:14-15, 1.Kor. 1:1 ym).
Galatian provinssin (maakunnan) eteläosan seurakunnat oli perustettu 50-52 (oma arvioni) Paavalin työn kautta, mutta vain 6-7 vuotta myöhemmin (oma arvioni) hän joutuu kirjoittamaan heille kiertokirjeen, jossa toteaa heti ensiriveillä
Gal.1:6 Paavali kirjoitti:Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin
Aiheen näille sanoille -joista kaikuu vielä minunkin korviini Paavalin suuri hämmästys ja ihmetys- ja koko Galattalaiskirjeen kirjoittamiseen antoivat Galatiaan saapuneet juutalaiset, jotka opettivat uskoon tulleita pakanakristittyjä toisin kuin Paavali. Näitä uskoon tulleita juutalaisia saapui paikkakunnalle ja he julistivat, että pelastuakseen pakanoiden piti paitsi uskoa Jeesukseen niin myös ympärileikkauttaa itsensä. Nämä olivat siis judaisteja, joista lyhyesti aikaisemmin kerroin ja nyt tahdon vähän tarkemmin tarkastella juutalaisuutta ja heidän Siinailla saamaansa lakia (tosin yhä vain pintapuolisesti sen laajuuden tähden).
Judaistit saivat harhaoppinsa Galatian seurakuntien sisälle siten, että he onnistuivat mitätöimään Paavalin apostolinviran tai ainakin kyseenalaistamaan hänen arvovaltansa Kristuksen apostolina. He esittivät Paavalin olevan 'toisen luokan apostoli (niihin 12:een Jeesuksen ensin valitsemaan apostoliin verrattuna)'. Tähän lisättiin vielä väite, että Paavalin ja Pietarin välit olivat huonot, vaikka Paavali kertoi heidän väliensä olevan hyvät (Gal. 2:9). Judaistit saivat kuitenkin Paavalin ja Pietarin suhteet näyttämään riitaisalta, kun he viittasivat Antiokiassa Paavalin ja Pietarin väliseen julkiseksi paisuneeseen yhteenottoon, joka liittyi juutalaisiin tapoihin ja lakiin (Gal. 2:11-14). Judaistit 'unohtivat' kertoa, että tämä riita oli sovittu ja Pietari tehnyt parannuksen langettuaan ulkokultaisuuteen ja ihmispelkoon lain puolesta kiivailleiden juutalaisten edessä. Tästäkin Paavalin täytyi galattalaisia muistuttaa, joutuen ottamaan esille lähes 10 vuotta sitten tapahtuneen konfliktin hänen ja Pietarin välillä. Tuskin Paavali tätä mennyttä asiaa mielellään esille otti, mutta nyt oli kysymys ihmiskunnan tärkeimmästä asiasta, nimittäin Kristuksen evankeliumista ja sen puhtaana säilyttämisestä jälkipolville, jotta sitä ei saataisi sotketuksi ja mukaan vedetyksi osaksi juutalaisia uskonoppeja ja tapoja.
Judaistit pyrkivät liittämään kristinuskon juutalaisuuteen. Ymmärtääksemme tätä asiaa meidän tulisi käsittää Paavalin julistuksessaan käyttämät termit ”vanhurskaus” ja ”vanhurskauttaa”. Jätän nekin tässä syvemmälti käsittelemättä, mutta muistakaamme, että vanhurskauskäsitteiden juuret olivat syvällä juutalaisessa ajattelutavassa. ”Heidän olivat isät ja lainantaminen ja lupaukset” (Rm. 9:5). Heidän Jumalansa oli Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, joka oli ehdottoman vanhurskas ja äärettömän armollinen. Viimeisellä tuomiolla Vanhurskas Jumala tuomitsee vanhurskaudessaan (lahjomattomassa oikeudenmukaisuudessaan) ihmiset heidän tekojensa mukaan, lakinsa perusteella. Näitä teitä kulki judaistien ja myös rabbien ajatukset.
Lainaan kirjasta 'Viisi Paavalin kirjettä', Rafael Gyllenberg, juutalaisesta ajattelutavasta:
Kun juutalaisuudessa ei ole dogmeja, niin Jumalan vanhurskautta ja armollisuutta ei yhdistetä opilliseksi kokonaisnäkemykseksi, vaan niiden välille jää pysyvä jännite. Vanhurskaana Jumala viimeisenä päivänä tuomitsee itsekunkin hänen tekojensa mukaan, ja Hänen tinkimätön oikeamielisyytensä on niin ankara, että aniharva välttää kadotustuomion. Jumalan lahjomattomasta johdonmukaisesta käytetään myös sanaa 'viha' (orgé) samoin kuin Paavalikin käyttää 1.Tess. 1:10, 2:16, 5:9, Room. 1:18 jne. Armahtavaisuudessaan Jumala saattaa lieventää rangaistuksen ankaruutta, siirtää tilinteon päivän tuonnemmaksi ja ennen kaikkea tarjota syntiselle mahdollisuuden parannukseen. Sille joka tekee parannuksen, synnit annetaan anteeksi.
Koska juutalaiset olivat Jumalan valitsema kansa, jolle Jumala oli antanut lakinsa, niin heille heihän yhteisönsä ja lakinsa hylkääminen merkitsi samaa kuin Jumalan liitton hylkäämistä ja iankaikkisen tuomion päällensä vetämistä. Pakanatsyntiset saattoivat pelastua tuomiosta siis vain yhdellä tavalla: liittymällä proselyytteina (käännynnäisinä) juutalaiseen kansaan ja alistumalla lain vaatimuksiin. Tämä lienee pääsyy (vaikka muitakin motiiveja varmasti oli), miksi judaistit niin kiihkeästi vaativat uskoon tulleita pakanoita kääntymään juutalaisuuteen ja alistumaan lain alle. Itselleni on selvää, että he eivät voineet ymmärtää fariseus Paavalin luopumusta laista pelastustienä, koska se merkitsi hänen joutumistaan valitun kansan ja seurakunnan ulkopuolelle ja Israelin Jumalan lakiliiton hylkäämistä, joka merkitsi kadotustuomiota.
Itse asiassa vasta muutama päivä sitten oivalsin, että olivathan judaistit kuulemassa, kun galatalaiskirjettä Galatian seurakunnissa luettiin, koska he olivat jo päässeet seurakuntiin sisälle ja he tunsivat lain. Se selittää ainakin minulle, miksi Paavali käyttää kirjeessään ilmaisuja, joihin lakia tuntemattomat pakanakristityt tuskin olivat ennen törmänneetkään. Paavali tiesi, että heidän 'käännyttäjänsä' tunsivat lain, johon hän viittasi toistuvasti kirjeessään. Olivatko judaistit unohtaneet VT:n pyhissä Kirjoituksissa lainvanhurskautta vastaan puhuvia kohtia vaiko vain kiihkoilijoina laittaneet ne syrjään (kristillisissä harhaopeissa näin tehdään tai sitten kirjoitettuun Sanaan lisätään jotakin).
ps. 32:5 ja 143:1-2 profeetta Daavid kirjoitti:Minä tunnustin sinulle syntini enkä peittänyt pahoja tekojani; minä sanoin: "Minä tunnustan Herralle rikokseni", ja sinä annoit anteeksi minun syntivelkani. Sela
.....
Herra, kuule minun rukoukseni, ota korviisi minun anomiseni. Vastaa minulle uskollisuudessasi ja vanhurskaudessasi. Älä käy tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi
Ps. 32. Daavid saa syntinsä anteeksi ilman lain tekoja tunnustamalla ne Jumalalle (jae 5). Omantunnon raskas taakka (jae 4) otettiin pois ja ”Jumala ympäröitsi minut pelastuksen riemulla” (jae 7). Psalmissa 143.Daavid vetoaa Jahven uskollisuuteen ja vanhurskauteen ja tunnustaa, ettei yksikään ihminen ole Hänen edessään vanhurskas (jae 1-2). Nämä kohdat eivät todista lakivanhurskauden puolesta eikä niissä vedotakaan lakiin. Juutalaiset olivat ymmärtäneet väärin lain merkityksen kahdellakin tavalla. 1) se oli asetettu väliaikaiseksi Gal. 3:19 ja 2) laissa tärkeintä oli oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden harjoittaminen Mt. 23:23.
- - -
Tästä eteenpäin myöhemmin, jos Jumala sallii.
Hyvää viikonloppua jokaiselle palstaa lukevalle. Levähtäkää ja heittäkää kaikki murheenne Hänen päällensä, joka teidän edestänne on kuollut ja ylösnoussut. Ajatelkaapa näitä Jeesuksen omia sanoja (korostus Jukan):"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi..." (Joh.3:16a) Sen, siis tosi rakkauden, olemus ja luonne on sellainen, että se vaatii antamaan.
